
Aivovamma – meiltä apua hoitoon ja kuntoutumiseen
Artikkelissa asiantuntijana

Tarkistettu 8.12.2023
Aivovamma tiiviisti
- Jos aivovammaan liittyy tajunnan menetys tai muistikatko, kannattaa aivovamma tutkia lääkärissä.
- Lieväkin aivovamma voi aiheuttaa arkea vaikeuttavia jälkitiloja. Niitä voidaan hoitaa yksilöllisesti suunnitellulla kuntoutuksella.
Mikä on aivovamma?
Aivovamma on ulkoisen voiman aiheuttama vaurio aivoissa.
Aivovamman yleisiä syitä ovat:
- Kaatuminen. Tasaisella kaatuminen on yleisin aivovamman syy.
- Putoaminen. Portaissa tai katolta putoaminen voi johtaa aivovammaan.
- Liikenneonnettomuus. Moottoriajoneuvo-onnettomuudet ja kaatuminen pyörällä tai skuutilla voivat johtaa aivovammaan.
- Pahoinpitely. Päähän kohdistunut isku voi johtaa aivovaurioon.
- Urheiluun liittyvä tapaturma. Pään alueen vammoja sattuu esimerkiksi jääkiekossa ja ratsastuksessa.
- Osuma päähän. Päähän heitetty tai pudonnut esine voi aiheuttaa aivovamman.
Aivovamma – oireet ovat monenlaisia
Yleensä oireet ovat pahimmillaan heti aivovamman synnyttyä, mutta joitain oireita voi ilmaantua vasta viiveellä.
Aivovammaa on syytä epäillä näistä oireista:
- tajunnan menetys
- muistikatko
- sekavuus
- uneliaisuus
- tasapainovaikeudet
- kaksoiskuvat
- toispuolinen heikkous
- pahoinvointi ja oksentelu
Aivovammat – milloin lääkäriin?
Kun epäilet aivovammaa itselläsi tai läheiselläsi, käänny lääkärin puoleen näissä tilanteissa:
- Tajunnan tai muistin lyhytaikainenkin menetys
- Lapsi on saanut lievänkin aivovamman, kuten aivotärähdyksen
- Päätä ei ole vähäoireisen vamman jälkeen kuvannettu ja oireet pahenevat myöhemmin
- Vähäisetkin oireet jatkuvat yli kaksi viikkoa lieväksi arvioidussa aivovammassa/aivotärähdyksessä
- Riskialtis työ, kuten linja-autonkuljettaja
Lievä aivovamma, keskivaikea aivovamma ja vaikea aivovamma – aivovammojen luokittelu alkuvaiheessa
Akuuttivaiheessa aivovamman vakavuutta arvioidaan näillä perusteilla:
- tajuttomuuden kesto ja syvyys
- muistiaukon pituus
- neurologiset oireet
- kuvantamistutkimus
Näiden ensioireiden ja tutkimusten pohjalta aivovammat luokitellaan eri asteisiksi:
- lievä aivovamma
- keskivaikea aivovamma
- vaikea aivovamma
Alkuvaiheessa tehdyn luokittelun perusteella ei voida kuitenkaan luotettavasti ennustaa, miten lievästä tai hankalasta vammasta lopulta on kysymys ja millaisia jälkitiloja vammasta seuraa.
Aivovammasta voi toipua täysin, vaikka muistinmenetys tai tajuttomuus olisivat kestäneet pitkäänkin. Toisaalta ensioireiltaan lievä aivovamma voi joskus johtaa pysyvään työkyvyttömyyteen. Kaikkia toipumiseen vaikuttavia tekijöitä ei tunneta.
Aivovamma – hoito ensivaiheessa
Aivovamman hoito riippuu siitä, millaisesta vauriosta on kysymys. Hoito ja kuntoutus suunnitellaan aina yksilöllisesti.
Lievä aivovamma, kuten aivotärähdys, hoituu yleensä kotioloissa. Toimi näin:
- Vietä aivovammaa seuraava vuorokausi läheisen seurassa.
- Pyydä, että sinut herätetään pari kertaa ensimmäisen yön aikana tajunnan tason tarkistamiseksi, jos päätäsi ei ole kuvattu.
- Vältä ylimääräistä rasitusta niin pitkään, kunnes oireet ovat poistuneet tai oleellisesti helpottaneet. Esimerkiksi television tai puhelimen katsominen, vähäinen uni, alkoholi sekä autolla ajaminen rasittavat aivoja. Vältä rasitusta, joka lisää oireitasi.
- Ota yhteys lääkäriin, jos oireet pahenevat tai jos oireita esiintyy yli kaksi viikkoa vahingon jälkeen.
Keskivaikea ja vaikea aivovamma vaativat aina sairaalahoitoa ja kuntoutusta:
- Jos aivovamman saanut on tajuton, hoito tapahtuu teho-osastolla.
- Leikkaushoito voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun aivoihin vuotaa verta.
- Hoidossa keskitytään estämään lisäongelmat ja luomaan aivojen toipumiselle mahdollisimman hyvät olosuhteet.
- Kuntoutus lievittää oireita ja parantaa työ- ja toimintakykyä.
Aivovammojen kuntoutus Mehiläisessä
Aivovammojen jälkitiloja voidaan hoitaa ja lievittää kuntoutuksella työ- ja toimintakyvyn parantamiseksi.
Vaikean aivovamman jälkeen kuntoutus on yleensä itsestään selvä osa hoitoa. Joskus myös lievemmän aivovamman jälkeen kuntoutukselle voi olla tarvetta.
Aivovamman jälkeinen kuntoutus räätälöidään aina henkilökohtaisesti. Aivovamman kuntoutus voi sisältää esimerkiksi:
- neurologista fysioterapiaa esimerkiksi tasapaino-ongelmien ja huimauksen lievittämiseksi
- psykoterapiaa mielialamuutosten hoitamiseksi
- neuropsykologista ohjausta kognitiivisten haasteiden ratkaisemiseksi
- toimintaterapiaa helpottamaan arjen sujuvuutta
- puheterapiaa äänentuoton ja puheen ongelmiin
Mehiläisestä saat kaikki kuntoutuksen palvelut saman katon alta. Meillä neurologisen kuntoutuksen parissa työskentelee kouluttautunut, kokenut ja moniammatillinen huippuosaajien tiimi. Teemme tiivistä yhteistyötä ja etsimme aina parhaan hoitokokonaisuuden juuri sinulle.
Erikoislääkäreiden, esim. gynekologin, ihotautilääkärin, kardiologin, ortopedin ja silmälääkärin, asiantuntijakohtaiset hinnat löydät ajanvarauksestamme.
Palvelu | Hinta-arvio |
---|---|
Erikoislääkärin vastaanottokäynti, 20 min Hinta per käynti. | alk. 99,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 129,80 € |
Erikoislääkärin vastaanottokäynti, 30 min Hinta per käynti. | alk. 114,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 144,80 € |
Erikoislääkärin vastaanottokäynti, 45 min Hinta per käynti. | alk. 142,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 172,80 € |
Gynekologin vastaanotto, 20 min | alk. 69,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 139,80 € |
Gynekologin vastaanotto, 30 min | alk. 74,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 144,80 € |
Ihotautilääkärin vastaanotto, 20 min | alk. 117,70 € Ilman Kela-korvausta alk. 147,70 € |
Ihotautilääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 127,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 157,80 € |
Korvalääkärin vastaanotto, 20 min | alk. 112,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 142,80 € |
Korvalääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 133,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 163,80 € |
Lastenlääkärin vastaanotto, 20 min | alk. 115,20 € Ilman Kela-korvausta alk. 145,20 € |
Lastenlääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 134,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 164,80 € |
Ortopedin vastaanotto, 20 min | alk. 111,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 141,80 € |
Ortopedin vastaanotto, 30 min | alk. 133,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 163,80 € |
Psykiatrian erikoislääkärin vastaanottokäynti, 45 min Hinta per käynti. | alk. 109,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 159,80 € |
Psykiatrian erikoislääkärin vastaanottokäynti, 60 min Hinta per käynti. | alk. 120,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 180,80 € |
Silmälääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 127,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 157,80 € |
Silmälääkärin vastaanotto, 45 min | alk. 138,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 168,80 € |
Usein kysyttyä aivovammasta
Aivovamma on ulkoisen voiman aiheuttama vaurio aivoissa. Aivovamma voi syntyä esimerkiksi kaatumisen tai putoamisen seurauksena. Myös autokolarissa tapahtuva aivojen heilahtaminen voi aiheuttaa aivovamman.
Akuuttivaiheessa aivovamman vakavuutta arvioidaan ensioireiden mukaan eli tajuttomuuden keston ja syvyyden, muistiaukon pituuden, neurologisten oireiden ja kuvantamistutkimusten perusteella.
Alkuvaiheessa ei voida varmasti ennustaa, miten lievästä tai hankalasta vammasta lopulta on kysymys ja millaisia jälkitiloja vammasta seuraa.
Vaikeat ja keskivaikeat aivovammat vaativat aluksi sairaalahoitoa, joskus teho-osastolla. Tarvittaessa turvaudutaan leikkaushoitoon.
Lievemmät aivovammat hoituvat usein kotioloissa. Läheisen on hyvä seurata toipumista vammaa seuraavan vuorokauden ajan. Aivoja tulee suojata alkuvaiheessa ylimääräiseltä rasitukselta.
Aivovamma on monimutkainen sairaus ihmisen monimutkaisimmassa elimessä. Toipumiseen vaikuttavia tekijöitä on lukuisia. Varmaa ennustetta aivovamman seurauksista on mahdotonta antaa.
Aivovamman jälkiseuraamuksiin vaikuttavat esimerkiksi vamman laatu, perintötekijät, muut sairaudet, päihteiden käyttö ja ikä.
Aivovammat voivat aiheuttaa monenlaisia pitkäaikaisia ja pysyviä oireita, kuten:
- huimaus
- hitaus
- keskittymisvaikeudet
- muistiongelmat
- päänsäryt
- mielialamuutokset
- toimintakyvyn muutokset, kuten aloitekyvyn heikkous
- näköön liittyvät ongelmat
- liikuntavaikeus, kömpelyys
Aivovammojen kuntoutuksella voidaan parantaa aivovamman heikentämää työ- ja toimintakykyä.
Kuntoutus voi olla:
- neurologista fysioterapiaa esimerkiksi tasapaino-ongelmien ja huimauksen lievittämiseksi
- psykoterapiaa mielialamuutosten hoitamiseksi
- neuropsykologista ohjausta kognitiivisten haasteiden ratkaisemiseksi
- toimintaterapiaa helpottamaan arjen sujuvuutta
- puheterapiaa äänentuoton ja puheen ongelmiin
Aivotärähdykseksi kutsutaan lievää aivovammaa, johon ei yleensä liity tajunnan menetystä tai muistikatkosta tai jossa tajunnan menetys tai muistikatkos ovat hyvin lyhytaikaisia.