Jouni Ruokonen

LL, silmätautien erikoislääkäri
Asiakasarvio 9.8
24kk keskiarvo, kun vastauksia yli 25 kpl
Upea henkilö oikeassa ammatissa. Ammatillinen, hyvin kohteleva suhtautuminen. Taitavaa työtä.
Upea henkilö oikeassa ammatissa. Ammatillinen, hyvin kohteleva suhtautuminen. Taitavaa työtä.

Tavallisen silmälääkärin vastaanottotoiminnan ja lapsipotilaiden lisäksi teen kaihileikkauksia, Femtolasik -taittovirheleikkauksia ja ICL -linssileikkauksia. Teen myös jälkikaihen laserointeja (YAG capsulotomia). Lisäksi teen silmäluomileikkauksia ym. toimenpiteitä. Femtolasik -leikkauksen esitutkimusajan voi varata myös numerosta 040-7661816. Tervetuloa vastaanotolleni!

Ajanvarausohje

HUOM! ETHÄN TULE VASTAANOTOLLE, MIKÄLI SINULLA ON YSKÄÄ, NUHAA, KURKKUKIPUA, POSKIONTELO-TAI KORVATULEHDUSOIREITA. OLE TÄLLÖIN YHTEYDESSÄ ASIAKASPALVELUUN TAI DIGIKLINIKKAAN. CORONAVIRUSEPIDEMIAN AIKAAN EMME VALITETTAVASTI VOI OTTAA VASTAAN YLÄHENGITYSOIREISTA KÄRSIVIÄ POTILAITA. Ottakaa mukaan vastaanotolle tullessanne aiemmat silmälasireseptit ja lääkereseptit. Käyntiin kannattaa varata aikaa noin tunti. Varautukaa mustuaisten laajentamiseen silmätipoilla, jolloin autolla ajo on kielletty samana päivänä.

Erikoisalat ja erikoispätevyydet

  • Silmätaudit

Kiinnostuksen kohteet

  • Silmäsairaudet
  • Taittovirhekirurgia
  • Harmaakaihi
  • Lasten silmäsairaudet
  • Silmäluomikirurgia

Tutkinnot

  • Erikoislääkäri

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • ruotsi, työkieli
  • englanti, työkieli

Palvelut

  • Kaihileikkaus
  • Silmän alueen kirurgiset toimenpiteet
  • Luomirakkuloiden poisto, chalazion
  • Ajokorttitodistus
  • Silmänpaineen kertamittaus
  • Vierasesineen poisto silmästä
  • Silmien laserleikkaus
  • Todistus mopokorttia varten
  • Yläluomileikkaus, blepharoplastia
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 10 minuuttia
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
  • Topografia
  • Kyynelteiden huuhtelu (sondeeraus) / kyyneltieputkitus
  • Silmän taittovirheleikkaus, FEMTO
  • Tapaturmat­
  • Tapaturmapäivystys, Oulu
  • Urheilu Mehiläinen
  • Kaihipoliklinikka
  • Taittovirhekirurgia­n poliklinikka

Toimipisteet

Mehiläinen Oulu
Kauppurienkatu 9
Avoinna tänään
10:00 - 18:30
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
Mehiläinen Kokkola
Rantakatu 2 B
Suljettu tänään
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
Mehiläinen Synsam Optimus Oulu
Kauppurienkatu 11
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärinpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 10 minuuttia
    Hinta-arvio 105.90 € (*95.40 €)
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
    Hinta-arvio 124.90 € (*103.90 €)
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
    Hinta-arvio 126.90 € (*113.40 €)
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
    Hinta-arvio 139.90 € (*123.40 €)
Katso seuraava vapaa aika
huhtikuu 2021viikko 15
Ei vapaita aikoja tälle valinnalle, ole hyvä ja ota yhteyttä soittamalla numeroon:010 414 00*