Tieto ja Taito – Polku työterveyshoitajaksi

Tervetuloa Mehiläisen Tieto ja Taito – koulutusohjelmaan, jossa tarjoamme terveydenhoitajille mahdollisuuden päästä kasvamaan työterveyden asiantuntijaksi helposti työnteon lomassa. Pääset osaksi innostunutta ja välittävää huipputiimiämme, jossa henkilökohtaisena tukenasi on paitsi oman toimipisteesi kokenut työterveyshoitaja-mentorisi, myös valtakunnalliset Tieto ja Taito -ohjelman mentorit.

Jokainen meistä mehiläisistä on erilainen. Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia - meillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin!

Ota yhteyttä

Työterveyshoitaja on osa huippuammattilaisten moniammatillista tiimiä

Työterveyshoitajana pääset tutustumaan asiakkaidesi laajaan ammattikirjoon ja sitä kautta kehittämään ja pitämään huolta suomalaisten työhyvinvoinnista. Teet työtä, jolla on suuri merkitys niin yksilöille, esihenkilöille kuin koko työyhteisölle asiakasyrityksissäsi.

Miksi työterveyshoitajaksi?

  • Mielenkiintoinen, jatkuvasti kehittyvä, vaihteleva ja monipuolinen työ, jossa pääset yritysten ja asiakkaiden kautta tutustumaan laajasti eri ammatteihin ja toimialoihin.
  • Saat työskennellä itsenäisesti ja sinulle annetaan vastuuta, mutta et kuitenkaan koskaan ole yksin, vaan sinulla on mentorisi, kollegoidesi ja tiimisi jatkuva tuki.
  • Pääset työskentelemään tiiviisti moniammatillisessa tiimissä, johon kuuluu työterveyslääkäri , työterveyspsykologi , työfysioterapeutti , asiakkuuspäällikkö  ja työvalmentaja .
  • Asiakastyön lisäksi saat näköalapaikan suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään.
  • Päivätyö ei vaadi päivystyksiä ja sopii hyvin esimerkiksi perheelliselle.
  • Perehdytysohjelmaamme voidaan rakentaa kanssasi yksilöllisesti

Miksi juuri Mehiläiseen työterveyshoitajaksi?

  • Työterveyshoitajana olet töissä Mehiläisellä.
  • Työterveydessä osittainen etätyön tekeminen on mahdollista.
  • Työnantajana Mehiläinen tukee perhearjen ja työelämän tasapainoa mahdollistamalla myös joustavat työaikaratkaisut.
  • Kokeneet kouluttajamme ovat työterveyshuollon erikoisosaajia, jotka tukevat ja auttavat koko ohjelman ajan ja sen jälkeenkin.
  • Tarjoamme sinulle laajat koulutusmahdollisuudet läpi uran ja lisäksi voit kouluttautua omien kiinnostustesi mukaan myös esimerkiksi univalmentajaksi tai mielialavalmentajaksi.
  • Työterveyshoitajillamme on käytössään työtä sujuvoittavat modernit ja helppokäyttöiset digitaaliset työkalut.
  • Kehitämme jatkuvasti myös asiakkaidemme hyvinvointia edistäviä digitaalisia ratkaisuja ja työterveyshoitajana sinulla on mahdollisuus päästä mukaan kehittämään näitä palveluita.
  • Mahdollistamme työterveyden pätevöitymiskoulutuksen, kun asia tulee ajankohtaiseksi.
  • Työterveyshoitajana sinulla on erinomaiset työllistymisnäkymät ja uramahdollisuuksia jatkossa mm. asiakkuusvastaavan tehtäviin.
  • Meillä Mehiläisessä pääset tekemään merkityksellistä työtä huippuammattilaisten keskellä - laatu edellä. Pääset toteuttamaan erinomaisia asiakaskokemuksia kasvavassa ja kehittyvässä organisaatiossa, joka on toiminut alan edelläkävijänä jo yli sadan vuoden ajan.
  • Mehiläinen on työnantajana – myös työntekijöiden omien kuvausten mukaan – tasa-arvoinen, tasapuolinen ja suvaitseva. Haluamme olla työyhteisö, jossa arvostetaan ihmisten erilaisuutta ja siitä kumpuavia vahvuuksia.

Ota yhteyttä

Millaista on työskennellä työterveyshoitajana Mehiläisellä?

Mehiläisen Forumin toimipisteessä työskentelevä työterveyshoitaja Sumeije Nouri kuvailee videolla millaista on työskentely Mehiläisellä on.

Kokemuksia työterveyshoitajan työstä Mehiläisellä:

Katso videolta , miten työterveyshoitaja Katja Kaunisto kuvailee työterveyshoitajan työtä ja kuinka hän on hyödyntänyt lisäkouluttautumismahdollisuuksia.

Katso videolta , millainen on ollut työterveyshoitaja Niina Kataikon ura Mehiläisellä.

Mitä Tieto ja Taito -koulutusohjelma työterveyshoitajille sisältää?

  • Mehiläisen Tieto ja Taito -työterveyshoitajaohjelma käynnistyy syksyllä ja kestää kuusi kuukautta.
  • Ohjelma suoritetaan Mehiläisen työterveyden toimipisteessä, joita on ympäri Suomen, joten ohjelman voit toteuttaa lähellä omaa kotipaikkaasi.
  • Ohjelman aikana sinulla on mahdollisuus paneutua rauhassa työterveyshoitajan työhön – otamme opiskelusi huomioon työpäiviesi sisällössä
  • Koulutus koostuu osioista verkko-oppimisympäristössä, lähipäivästä kerran kuukaudessa, valtakunnallisen mentorin pitämistä viikkotunneista sekä paikallisen henkilökohtaisen mentorisi perehdytysohjelmasta
  • Ohjelma koostuu kuudesta osa-alueesta, jossa tutustutaan yritysyhteistyöhön, henkilöasiakastyöhön, työkyvyn hallintaan ja johtamiseen sekä itsensä johtamiseen
Ohjelman polku

Ota yhteyttä

Työmahdollisuuksia ympäri Suomen

Mehiläisen Tieto ja Taito – työterveyshoitajaksi kasvaminen -ohjelman suorittaminen onnistuu eri puolilla Suomea. Työelämäpalveluiden laaja toimipisteverkosto  mahdollistaa joustavan työnteon lähellä kotipaikkaa.

Mehiläinen Työelämäpalvelut palveluverkosto

Tutustu työterveyden moniammatilliseen tiimiin

Tutustu myös muihin Mehiläisen työterveyden ammattilaisiin.

Ota yhteyttä, kerromme lisää

Mikäli kiinnostuit tai haluat kuulla lisää työterveyshoitajan työstä, ota yhteyttä osoitteeseen tyoterveyshoitajaksi@mehilainen.fi tai suoraan alla mainituille yhteyshenkilöille. Voit myös jättää meille yhteydenottopyynnön ja olemme sinuun yhteydessä. Autamme mielellämme!

Nina Latvala
Resurssikoordinaattori
Leena Uronen
Työterveyden kehittämispäällikkö

Q&A

Miten Polku Työterveyshoitajaksi-ohjelma eroaa työterveyshoitajan työharjoittelujaksosta?

Polku työterveyshoitajaksi-ohjelma on suunnattu valmistuneille ja vastavalmistuville terveydenhoitajille. Järjestämme erikseen työterveyshoitajan harjoittelujaksoja terveydenhoitajan opintojaan suorittaville keväisin ja syksyisin. Lisää tietoa työharjoittelusta.

Kuinka työterveyshoitajan pätevöitymiskoulutus onnistuu Mehiläisessä?

Työskenneltyäsi työterveyshoitajana Mehiläisellä kaksi vuotta, tarjoamme sinulle työterveyshoitajan pätevöitymiskoulutuksen. Koulutus suoritetaan työn ohella.

Millaisia työsuhde-etuja Mehiläinen tarjoaa?

Mehiläisellä haluamme pitää työntekijöidemme työhyvinvoinnista huolta. Saat käyttöösi laadukkaat omat työvälineet ja työtilan. Tarjoamme monipuoliset ja kattavat työsuhde-edut mm. liikunta- ja kulttuurietu, kattavat työterveyspalvelut sekä erilaisia henkilöstöetuja yhteistyökumppaneiltamme.

Kuinka voin kehittyä työterveyshoitajan ammatissa Mehiläisellä?

Mehiläisellä on jatkuvasti tarjolla koulutuksia työterveyshoitajille ja koko moniammatilliselle tiimille. Koulutusten ja osaamisen kehittämisen suunnittelulla haluamme mahdollistaa sinulle parhaat työkalut oman ammattitaitosi jatkuvaan kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Järjestämme vuosittain työterveyshenkilöstölle Työelämäpalveluiden Inspiraatiopäivän sekä paljon muita yhteisiä tapahtumia. Työterveyshoitajana saat myös kutsun Mehiläisen vuosittaisille Työterveyshoitajapäiville.

Millainen on työnteon tahti ohjelman alussa?

Saat tietoa perehdytysohjelmasta jo ennen työsuhteesi alkua. Ohjelman aikana työtäsi ja tavoitteitasi on sopeutettu perehdytysohjelmaasi. Ensimmäiset kaksi viikkoa koostuvat intensiiviperehdytysjaksosta, jonka aikana on tarkoitus tutustua syvemmin työterveyshoitajan työhön. Polku Työterveyshoitajaksi- ohjelma kestää 6 kk. Ohjelman aikana työviikkoihin jätetään aikaa itsenäiselle perehtymiselle ja lähipäivien ohjelmalle. Lisäksi säännölliset mentoritapaamiset kuuluvat ohjelmaasi. Näin varmistetaan sujuva aloitus varsinaiselle työnteolle.

Millainen työilmapiiri Mehiläisessä on?

Työilmapiirimme on salliva ja valmentava. Teet työtä osaavassa moniammatillisessa tiimissä ja esihenkilösi on tukenasi samoin paikallinen mentorisi. Pulmatilanteissa saat aina apua ja ne käydään yhdessä läpi mentorisi kanssa.

Paljonko koulutusohjelman aikana maksetaan palkkaa?

Polku Työterveyshoitajaksi- ohjelmaan mukaan valittavat aloittavat vakituisessa työsuhteessa Mehiläisellä. Maksamme palkkaa työsopimuksen mukaisesti koko koulutusohjelman ajan.

Kenelle ohjelma on suunnattu?

Ohjelma on suunnattu vastavalmistuneille terveydenhoitajille tai työterveyden parissa aloittaville terveydenhoitajille. Ohjelma soveltuu hyvin myös esimerkiksi sairaanhoitajasta terveydenhoitajaksi kouluttautuneelle. Siihen haetaan palvelupäällikön avustuksella työsuhteen alkaessa.