Mainiokoti Tanhu
9/4/2026
kokoaikainen
Vantaa, Tanhurinne
Kokki, Mainiokoti Tanhu, Vantaa
Tule mukaan rakentamaan kodin tuntua Mainiokoti Tanhuun Vantaalle!
Haemme nyt kokkia vakituiseen työsuhteeseen päivätyöhön.
Mihin tulet töihin?
Mainiokoti Tanhu on lämminhenkinen ja yhteisöllinen ikäihmisten koti, jossa hyvä ruoka, yhdessäolo ja arjen pienet ilot ovat tärkeä osa asukkaidemme hyvinvointia. Etsimme nyt kokkia osaksi osaavaa henkilökuntaamme. Kotimme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Korson aseman kupeessa, meille pääsee omalla autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla.
Mitä pääset tekemään?
Valmistamme keittiössämme ateriat alusta asti itse. Keittiöstämme toimitetaan ruokaa myös kahteen lähialueen hoivakotiin. Kokkina suunnittelet ja valmistat asukkaillemme maukkaita aterioita sekä leivot kahvileipiä. Työsi tukena käytät Jamix-keittiöohjelmaa. Vastaat myös aterioiden raaka-ainetilauksista, omavalvonnasta, keittiön puhtaanapidosta ja tiskihuollosta. Huolehdit keittiön laadukkaasta ja kustannustehokkaasta toiminnasta. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä, ja viikonlopun ruoat valmistetaan etukäteen.
Kuka sinä olet?
Sinulla on kokin perustutkinto ja hygieniapassi. Arvostamme aiempaa kokemusta kokin tehtävistä. Suomenkielen suullinen ja kirjallinen taitosi on vähintään A2 tasolla.
Olet oma-aloitteinen, joustava ja aikaansaava. Maukas ja terveellinen kotiruoka on sinulle sydämen asia, ja huomioit työssäsi erityisruokavaliot, sesongit sekä hävikin vähentämisen. Viihdyt asukkaidemme parissa ja kuuntelet heidän toiveitaan ja mieltymyksiään. Hyvät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot, myönteinen asenne sekä reipas työote auttavat sinua onnistumaan tehtävässä.
Tehtävä edellyttää tartuntatautilain mukaista soveltuvuutta sekä salmonellaa koskevaa terveydentilaselvitystä. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti tehtävään valittavien ikääntyvien tai vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Miksi tulisit meille töihin?
Tanhussa pääset osaksi lämminhenkistä ja yhteisöllistä työyhteisöä, jossa tehdään merkityksellistä työtä ikäihmisten hyvän arjen eteen. Kokkina näet työsi vaikutuksen: maukas kotiruoka ja yhteiset ruokahetket tuovat asukkaille iloa, hyvinvointia ja kodin tuntua. Työskentelet osana moniammatillista joukkoa. Meillä saat tehdä työtä omalla persoonallasi ja olla tärkeä osa asukkaidemme arkea.
Haethan tehtävää rekrytointijärjestelmämme kautta mahdollisimman pian. Toimithan nopeasti, sillä täytämme paikan heti sopivan henkilön löytyessä. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Kerron mielelläni lisää:
Yksikönjohtaja Katja Markelin
katja.markelin@mainiokodit.fi
puh. 040 635 8017 (arkisin klo 8–16)
Sen tuntee, kun tulee kotiin.
Mainiokotien missiona on luoda parempaa hoitoa Suomeen mahdollistamalla jokaiselle asukkaalle yksilöllinen ja hyvä elämä. Panostamme Mainiokodeissa laadukkaaseen hoivaan, hoitoon ja ohjaukseen, maukkaaseen ruokaan, turvallisuuteen, yhteisöllisyyteen sekä siihen, että jokaisella asiakkaalla on oma viihtyisä koti. Mainiokotien brändin symboli, räsymatto, kuvaa koko elämän kirjoa iloineen ja suruineen.
Mainiokodit on osa Mehiläistä. Mehiläisen sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset työskentelevät joka päivä tinkimättömästi yksityis-, yritys- ja hyvinvointialueasiakkaidemme hyväksi. Tervetuloa mukaan vahvistamaan ammattilaistemme joukkoa!
Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi.
Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita.
Kasvamme ja kehitymme yhdessä.
Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.