Kasvutarinoita: Lapsen uhma on myös osoitus rakkaudesta

Uhma on tärkeä vaihe lapsen kehityksessä. Uhma kohdistuu voimakkaimmin omiin vanhempiin, sillä heihin lapsi luottaa, kirjoittaa lapsiin ja vanhemmuuteen erikoistunut psykologimme Martina Salvén.

Kiljuva parivuotias sätkimässä ruokakaupan lattialla tusinan silmäparin tarkkaillessa tilanteen taltuttamista. Uhmakohtauksen iskiessä tekisi mieli itsekin vetää itkupotkuraivarit tai vajota lattianrakoon. Tilanne ei tunnu vanhemmuuden tähtihetkeltä, mutta on tuttu monelle uhmaikäisen vanhemmalle.

Lapsi alkaa parin vuoden iässä harjoitella omaa vahvaa tahtomista. Lapsi muuttuu pienestä hurmaavasta tyypistä rettelöiväksi hirviöksi, joka haluaa tehdä kaiken itse, ei haluakaan tehdä kaikkea itse, haluaa sittenkin tehdä itse ja menettää lopulta hermot kun ei osaakaan tehdä itse. Rajojen koettelun lisäksi koetukselle joutuvat myös vanhempien hermot.

Uhmaikäinen opettelee rajojen laittamista. Lapsilla, jotka eivät pääse harjoittamaan ja oppimaan rajojen asettamista pieninä, on riskinä joutua myöhemmällä iällä huonoihin kaveri- tai parisuhteisiin sekä ylikuormittua. Vaikka elämä uhmaikäisen lapsen kanssa on haastavaa, on tärkeä ymmärtää uhman olevan keskeinen osa lapsen kehitystä. Lapsi ei myöskään tarkoita käytöksellään mitään pahaa.

Parivuotiaan taaperon sanallinen ilmaisu on rajallista. Uhmaikäinen lapsi turhautuu kun sanoja sille, miksi jokin tuntuu tärkeältä, ei löydy. Sanojen puuttuessa lapsi heittäytyy lattialle tai aloittaa huutokonsertin, eikä vanhemmalla ole välttämättä pienintäkään käsitystä siitä, mitä juuri tapahtui. Tärkeää onkin, että vanhempi yrittää sanoittaa, mistä tilanteessa on kyse. Oletko kiukkuinen? Surullinen? Harmittaako sinua jokin? Oliko tämä yllätys? Sanoittamisen avulla lapsi oppii ilmaisemaan itseään. Tutkimuksen mukaan jo pelkästään se, että tunteelle löytyy sana, rauhoittaa tunteen intensiivisyyttä.

Muumitarinassa Portinvartijan puistossa istuu liuta löytölapsia uskaltamatta tehdä mitään. Lapsijoukkoa ympäröi komppaniallinen kieltotauluja. 'Ei saa istua nurmikolla'. 'Huutaminen kielletty'. 'Ei saa juosta'. Lapsen uhmatessa me vanhemmat reagoimme useasti samoin: asettamalla kieltoja ja hokemalla ei. Yhtä lailla aikuinen hermostuisi moisesta. Kieltojen tuuttaamisen sijaan lapselle voi tarjota vaihtoehtoja, joista lapsi saa itse valita. Jäätelöä ei ole iltapalaksi, mutta saat valita, otatko jogurtin vai palan leipää.

Vaikka uhmakohtauksen keskellä tekisikin mieli kadota toiseen todellisuuteen, kannattaa muistaa, että uhmaaminen on myös rakkaudenosoitus. Uhmakohtaukset kielivät lapsen läheisestä suhteesta vanhempaan. Voimakas uhmaaminen tarkoittaa, että lapsi luottaa aikuiseen ja uskaltaa harjoitella luottoaikuisen kanssa oman tahdon näyttämistä. Uhmaamisvaihe tukee myöhempien rajojen asettamista ja lapsen itsensä tuntemista. Sen seurauksena lapsi osaa aikuiseksi kasvettuaan tarvittaessa sanoa myös ei.

Kolumnin on kirjoittanut lapsuuteen ja vanhemmuuteen erikoistunut psykologi Martina Salvén.

Lapsuus muodostuu monesta tekijästä – Mehiläisestä löydät tekijät hyvän lapsuuden tukemiseen. #lapsuudentekijät