Koronavirustestaus urheiluseuroille ja -tapahtumiin

Tarjoamme yksityishenkilöiden koronavirustestauksen lisäksi koronavirustestauspalvelua urheiluseurojen ja -organisaatioiden tarpeisiin, esimerkiksi urheilutapahtumiin.

Milloin oireeton urheilija saattaa tarvita koronatestiä?

Yksittäiset urheilijat, joukkueet tai seuran jäsenet voivat tarvita koronavirustestin ja -todistuksen matkustaessaan kilpailuihin, otteluihin tai harjoitusmatkalle joko ulkomailla tai kotimaassa.

Oireettomien urheilijoiden koronavirustestausta saatetaan tarvita myös urheilutapahtumaan osallistuttaessa. Joskus kyseeseen voi tulla myös yksittäisen urheilijan vapaaehtoinen testaus ennen tulevia kisoja, jotta turhilta altistumisilta vältyttäisiin.

Miten koronavirustestauspalvelu urheilijoille toimii?

Olemme Mehiläisessä aloittaneet koronavirustestauksen suhteen yhteistyön usean eri urheiluseuran ja -organisaation kanssa. Teemme aktiivisesti testausta eri urheilulajien ja kunkin lajin vaatimien säädösten mukaisesti. Lisäksi meillä on mahdollisuus tuottaa ketterästi ja melko nopeallakin aikataululla urheilutapahtumien yhteyteen koronatestauspisteitä.

Näytteenottoprosessi toteutetaan asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan:

  • Voimme tuoda testauspisteen toivottuun paikkaan.

  • Testaus voidaan järjestää haluttuna ajankohtana – myös iltaisin ja viikonloppuisin.

  • Koronavirustestaus on mahdollista toteuttaa pikaisestikin: jopa vain muutaman päivän varoitusajalla.

  • Jokainen testaus suunnitellaan aina yksilöllisesti vastaamaan urheilijoiden, urheiluseuran tai esimerkiksi lajiliiton tarpeita.

  • PCR testien lisäksi tarjoamme urheiluseurojen käyttöön myös antigeenitestit, joista tulos on saatavissa jopa 20 minuutissa.

  • Jos koronavirustestaus keskitetään Mehiläiseen, voimme tarjota testauksen ja koronatodistuksen urheiluseuran tai -organisaation jäsenille alennettuun keskittämishintaan.

Lisätietoa koronavirustesteistä

PCR-testin tuloksen saa 1–3 päivässä ja kiiretilanteessa PCR-testituloksen saa jopa kuudessa tunnissa. Lisäksi teemme antigeenitestejä, joiden tulos voi olla mahdollista saada nopeimmillaan jopa 20 minuutissa.

PCR-testi voidaan ottaa milloin vain, eli se voidaan ottaa joko oireettomalta tai oireilevalta henkilöltä missä vaiheessa sairastumista tahansa. Antigeenitestiä suositellaan testiksi ensisijaisesti silloin, kun on oireita ja oireiden alkamisesta on alle viisi vuorokautta. Antigeenitesti ei ole yhtä herkkä kuin PCR, mutta se on PCR-testiä selvästi nopeampi.

Antigeenitestiä voidaan hyödyntää myös oireettomien testaamisessa silloin, kun tulos halutaan nopeasti, esimerkiksi tapahtumissa ja hyväksytään menetys herkkyydessä. Sitä onkin jo käytetty monissa urheilutapahtumissa juuri sen nopeuden takia. Antigeenitestin käytöstä oireettomien testaamisesta sovitaan aina erikseen lääkärin kanssa.

Kiinnostuitko ja haluat tietää lisää? Ota yhteyttä: Kristiina Ylinen, kristiina.ylinen@mehilainen.fi.