Koronaoireet: Koronan ja pitkän koronan oireet
Koronavirustauti tiiviisti:
- Koronavirustauti on koronaviruksen (COVID-19) aiheuttama hengitystieinfektio, jonka oireet ovat usein lieviä ja lievämuotoinen tauti kestää yleensä muutamasta päivästä viikkoon.
- Tauti paranee lähes aina oireenmukaisella hoidolla eli levolla, nesteytyksellä ja kuumetta alentavilla lääkkeillä.
- Koronavirustauti voi myös aiheuttaa vakavampia oireita, jotka vaativat sairaalahoitoa. Ole yhteydessä lääkäriin, jos sinulla on vaikea hengenahdistus, korkea kuume, joka ei laske, tai yleistilasi heikkenee ja, etenkin, jos kuulut riskiryhmään.
- Pitkittynyt koronatauti eli long covid on koronavirusinfektion jälkitauti, jonka oireet ovat kestäneet vähintään kaksi kuukautta. Myös long covid paranee useimmiten seurannassa, mutta voi vaatia pitkäaikaista hoitoa ja kuntoutusta terveydenhuollossa.
Aiheeseen liittyvät palvelut
Koronavirustaudin kulku
Koronavirustaudin oireet voivat vaihdella lievistä vakaviin. Oireet alkavat 1–14 päivän kuluessa altistumisesta virukselle. Oireet kestävät tyypillisesti muutamasta päivästä viikkoon, mutta joillakin ihmisillä ne voivat jatkua pidempään. Virusinfektion oireisena aikana on tärkeää välttää lähikontakteja, jotta tauti ei tarttuisi muihin ihmisiin.
Koronavirustaudille tyypillisiä oireita:
- Kuume
- Yskä
- Väsymys
- Hengenahdistus
- Lihaskivut
- Päänsärky
- Kurkkukipu
- Ripuli
- Makuaistin tai hajuaistin menetys
Diagnoosi
Koronavirustautia voi testata kotitesteillä, mutta niille ei yleensä ole tarvetta, koska tautia hoidetaan kuten muitakin virusperäisiä ylähengitystieinfektioita.
Terveydenhuollossa voidaan tarvita tietoa tarkasta taudinaiheuttajasta, jolloin koronavirustauti testataan useimmiten PCR-testillä.
Koronavirustaudin hoito
Koronavirustaudin oireita hoidetaan oireenmukaisesti. Oireet helpottavat yleensä 3–5 päivässä itsestään. Oireita voi hoitaa kotona lepäämällä, juomalla riittävästi nesteitä ja käyttämällä kuumetta alentavia lääkkeitä.
Vakavammissa tapauksissa, etenkin riskiryhmillä, koronavirustauti voi joskus vaatia sairaalahoitoa.
Pitkittynyt koronavirustauti eli long covid voi vaatia pitkäaikaista seurantaa, hoitoa ja kuntoutusta terveydenhuollossa.
Koronavirustaudin riskiryhmät
Koronavirustauti voi olla erityisen vaarallinen tietyille riskiryhmille. Näihin kuuluvat muun muassa:
- Yli 70-vuotiaat
- Henkilöt, joilla on vaikea-asteinen sydänsairaus
- Henkilöt, joilla on huonossa hoitotasapainossa oleva keuhkosairaus
- Tyypin 1 ja tyypin 2 diabeetikot
- Sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40)
- Henkilöt, joilla on krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta
- Henkilöt, joilla on vastustuskykyä heikentävä tauti, kuten aktiivisessa solunsalpaajahoidossa oleva syöpä
- Henkilöt, joilla on vastustuskykyä voimakkaasti heikentävä lääkitys, kuten suuriannoksinen kortisonihoito
Lue lisää:
Yksityiskohtainen listaus kaikista riskiryhmistäUlkoinen linkki (THL.fi)
Ohjeita koronavirustaudin ehkäisemiseksi
Koronavirustaudin, kuten muidenkin hengitystieinfektioiden, leviämisen estäminen on tärkeää. Seuraavat ohjeet auttavat sinua suojautumaan ja vähentämään tartuntariskiä, mikäli sinulla on koronavirustauti tai siihen viittaavia oireita:
- Kontaktien välttäminen: Vältä tarpeettomia ihmiskontakteja, kunnes kuume on laskenut ja oireet ovat alkaneet selvästi helpottua. Mikäli et voi välttää ihmiskontakteja, tai joudut asioimaan terveydenhuollon toimipisteessä oireisena, niin suosittelemme kasvomaskia, joka auttaa estämään viruksen leviämistä ilmateitse. Jos samassa taloudessa asuvat henkilöt saavat hengitystieinfektio-oireita, niin myös heidän tulisi välttää tarpeettomia kontakteja muihin ihmisiin, kunnes heidän oireensa helpottavat.
- Käsien pesu: Pese kädet usein ja huolellisesti lämpimällä vedellä ja nestesaippualla vähintään 20 sekunnin ajan. Kuivaa kädet huolellisesti.
- Käsihuuhteen käyttö: Käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta, jos pesu vedellä ja nestesaippualla ei ole mahdollista. Ota kerralla riittävä määrä käsihuuhdetta, jotta pystyt hieromaan kätesi kauttaaltaan.
- Yskiminen ja aivastaminen: Yski tai aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan tai hihaasi, älä kämmeneesi. Laita nenäliina heti roskiin ja pese kädet.
Milloin lääkäriin koronavirustaudin takia?
Jos sinulla on huoli koronavirustaudin oireista, voit ottaa yhteyttä lääkäriin ilman ajanvarausta Mehiläisen Digiklinikan kautta. Fyysinen lääkärikäynti voi olla tarpeen, jos oireet pahenevat tai et pysty hengittämään kunnolla.
Ole yhteydessä terveydenhuoltoon, jos:
- Sinulla on hengenahdistusta
- Yleistilasi on alentunut
- Sinulla on korkea kuume, joka ei laske lääkkeillä
- Oireet pahenevat nopeasti tai jäävät pitkittyneiksi
- Sinulla on huoli voinnistasi tai kotona pärjäämisestäsi oireiden takia.
Artikkelissa asiantuntijana
Tarkistettu 11.10.2024
Pääsääntöisesti koronatesti kuuluu työterveyteen (tarkistettava työnantajalta) tai sairaskulu- ja matkavakuutukseen.
Palvelu | Hinta |
---|---|
PCR-testi | 103,50 € Ei Kela-korvausta |
Antigeenitesti | 74,30 € Ei Kela-korvausta |
Vasta-ainetesti | 92,00 € Ei Kela-korvausta |
Laaja vasta-ainepaketti | 118,00 € Ei Kela-korvausta |
Lähete koronavirustestiin Digiklinikalta Lähetteen saat Mehiläisen Digiklinikalta. | 49,00 € Ei Kela-korvausta |
Sähköinen koronatodistus OmaMehiläiseen tai sähköpostiin lähetetty sähköinen koronatodistus on maksuton. | Maksuton Ei Kela-korvausta |
Koronatodistus paperilla Voit noutaa koronatodistuksen paikan päältä mistä tahansa Mehiläisen lääkärikeskuksen vastaanottotiskiltä. Otathan henkilötodistuksen mukaasi koronatodistusta noutaessasi. Sähköinen koronatodistus on maksuton. | 23,90 € Ei Kela-korvausta |
Fit to fly -todistus Lääkärin kirjoittama fit to fly -todistus, jossa otetaan kantaa covid 19-testitulokseen. | 124,00 € Ei Kela-korvausta |
Usein kysyttyä koronasta
Tutkimusten mukaan koronavirustautia sairastava henkilö on tartuttavimmillaan 1–2 päivää ennen oireiden alkua ja oireisen taudin ensimmäisinä päivinä. Tartuttavuus vähenee nopeasti taudin edetessä. Kun kuume on laskenut ja oireet vähentyneet, ei henkilö enää yleensä ole tartuttava.
Koronan oireet kestävät yleensä muutamasta päivästä viikkoon. Pitkän koronan, eng. long covid, oireet voivat kuitenkin kestää jopa useiden kuukausien ajan.
PCR-testi voi näyttää positiivisen tuloksen jopa viikkoja oireiden häviämisen jälkeen, vaikka henkilö ei ole enää tartuttava. Positiivisen testituloksen jälkeen testin uudelleen tekemisestä ei ole enää hyötyä, eikä siitä voi päätellä mitään henkilön tartuttavuudesta.
Koronarokotuksen voi ottaa noin 3 kuukautta sairastetun koronan jälkeen.
Hyvinvointialueet ovat vastanneet vuoden 2023 alusta alkaen rokotusten järjestämisestä alueellaan. Järjestämisessä voidaan tehdä yhteistyötä työterveydenhuollon ja yksityisten palveluntuottajien kanssa. Voit tarkistaa tarkemmat tiedot rokotuksista hyvinvointialueesi verkkosivuilta.
Koronarokotukset alkavat Mehiläisessä yksityis- ja työterveysasiakkaille lokakuun 2024 alussa. Ajanvaraus aukeaa lähiaikoina.
Koronatestin voi halutessaan tehdä oireiden alkaessa, mutta negatiivinen koronatesti ei poissulje koronavirustautia eikä lievissä oireissa testaaminen ole yleensä tarpeellista. Hengitystieinfektion oireiden ilmentyessä suositellaan joka tapauksessa oireenmukaista hoitoa ja ihmisjoukkojen välttämistä.