Olen yleislääketieteeseen perehtynyt anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri.
Olen valmistunut lääkäriksi vuonna 2012 ja siitä lähtien tehnyt hyvin monipuolisesti ja aktiivisesti lääkärin töitä. Olen suorittanut yleislääketieteen erityiskoulutuksen.
Olen toiminut päivystyslääketieteen erikoisalalla yliopistosairaalassa sekä lisäksi työskennellyt useissa erilaisissa päivystyspisteissä. Olen kiinnostunut päivystyksellistä tai kiireellistä hoitoa vaativista sairauksista, tapaturmista ja vammoista.
Hoidan mielelläni kaikenikäisiä potilaita lapsista iäkkäisiin. Olen työskennellyt aiemmin pitkään sisätautien erikoisalalla. Sittemmin olen erikoistunut anestesiologian ja tehohoidon erikoisalaan. Kokemukseni siis kattaa myös vakavasti ja kriittisesti sairastuneet potilaat.
Myös kivun hoito ja leikkauksia edeltävä potilaan arviointi kuuluvat erikoislääkärin työtehtäviini.
Minulle on tärkeää, että hoito perustuu tieteelliseen tutkimukseen. Seuraan ajankohtaista tutkimustietoa ja kouluttaudun aktiivisesti. Työskentelen vastaanottoni lisäksi yliopistosairaalassa, mikä osaltaan varmistaa osaamiseni pohjan.
Olen saanut työyhteisöiltä ja potilailtani kiitosta huolellisuudestani, positiivisuudestani sekä vuorovaikutustaidoistani. Pidän tärkeänä, että potilasta kuunnellaan vastaanotolla.
Kirjoitan ajokortti- ja terveystodistuksia ja teen mielelläni pientoimenpiteitä kuten luomen poisto, nivelpisto, haavan ompelu jne. (En tee laajennettuja ajoterveystarkastuksia yli 68v.)
Booking instructions
Muista ottaa vastaanotolle mukaan mahdollinen lääkelistasi.
Specialities and special qualifications
- Anaesthesiology
- General practitioner
- Acute care
Degree and title
- Specialist physician
Language proficiency
- Finnish, mother tongue
- English, occupational language
Services
- Appointment with general practioner up to 20 minutes.
- Appointment with general practioner up to 10 minutes.
- Appointment with general practioner up to 30 minutes.
- Appointment with general practioner up to 45 minutes.
- General practitioner’s appointment, up to 60 min
- Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 10 min
- Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 20 min
- Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 30 min
- Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 10 min
- Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 20 min
- Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 30 min
Locations
Prices
The price estimate includes the doctor's fee, outpatient clinic fee and Kanta-fee. Other fees can also be charged, such as fees from possible operations and examinations. The price in the parenthesis is the price after the Kela compensation. On weekends and on weeknights the prices may be higher. More information: Prices-page.
- Appointment with general practioner up to 10 minutes.
Price estimate 89.80 € (*81.80 €) -
Price estimate 89.80 € (*81.80 €) - Appointment with general practioner up to 20 minutes.
Price estimate 113.80 € (*105.80 €) -
Price estimate 113.80 € (*105.80 €) - Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 10 min
Price estimate 117.80 € (*109.80 €) - Appointment with general practioner up to 30 minutes.
Price estimate 137.80 € (*129.80 €) -
Price estimate 137.80 € (*129.80 €) - Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 10 min
Price estimate 146.80 € (*130.80 €) - Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 20 min
Price estimate 154.80 € (*146.80 €) - Appointment with general practioner up to 45 minutes.
Price estimate 184.80 € (*176.80 €) - Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 30 min
Price estimate 190.80 € (*182.80 €) - Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 20 min
Price estimate 195.80 € (*179.80 €) - General practitioner’s appointment, up to 60 min
Price estimate 226.80 € (*218.80 €) - Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 30 min
Price estimate 243.80 € (*227.80 €)