Diabetes on tavallisesti alkuvaiheessa oireeton, siksi se todetaan usein yllätyksenä. Tyypin 2 diabeteksen oireina voi ilmetä väsymystä etenkin ruokailun jälkeen, ärtyneisyyttä, jalkasärkyjä tai tulehdusherkkyyttä.

2. tyypin diabeteksen oireet

”Tyypin 2 diabetesta saadaan itse asiassa harvoin kiinni oireista. Useimmiten kyseessä on sattumalöydös esimerkiksi työterveyshuollon vuositarkastuksessa tai määräaikaistarkastuksessa. Jos suvussa on paljon tyypin 2 diabetesta tai se esiintyy useammalla henkilöllä suvussa, kannattaa tehdä verkossa diabetesriskitesti. Se löytyy Diabetesliiton sivuilta www.diabetes.fi. Testissä saa kymmenellä kysymyksellä omat riskipisteensä. Jos riskipisteet ovat riittävän korkeat, kannattaa mennä testauttamaan verensokerin tilanne.”, kuvaa diabetologi Antti Virkamäki.

Tyypin 2 diabeteksen riskitekijät

Omat elämäntavat kertovat paljon, kuuluuko diabeteksen riskiryhmään.

”Jos esimerkiksi paino on noussut paljon ja on ylipainoa, se lisää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Jos liikkuu melko vähän tai ei ollenkaan, sekin lisää riskiä. Nämä ovat itsessään havaittavia riskitekijöitä. Riskitekijä on myös se, jos syö epäterveellisesti. Nämä kaikki kolme tekijää lisäävät riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen.", sanoo Virkamäki.

Kaikki hyvinkään lihavat ihmiset eivät koskaan sairastu tyypin 2 diabetekseen ja toisaalta tyypin 2 diabeetikoissa on melko hoikkiakin ihmisiä. Luonnon biologinen variaatio on melko huomattava.

"On vielä niinkin, että sokeriaineenvaihdunta tulee aiempaa haasteellisemmaksi iän myötä. Itse asiassa jopa 30 % ikäihmisistä saattaa olla tyypin 2 diabetes. Se ei ole täysin ikään liittyvä piirre, mutta ikä on ilman muuta riskitekijä.”, Virkamäki jatkaa.

Laihtuminen diabeteksessä

Joissain tilanteissa diabeteksessä voi laihtua.

”Sokeri on tärkeä energianlähde meille kaikille. Jos ihminen menettää sokeria virtsaan, sinnehän se veren sokeripitoisuuden noustua menee, eikä elimistö kykene pitämään tätä tärkeää energiamuotoa sisällään, hän menettää aika isojakin energiamääriä. Sokeri päätyy siis virtsaan ja siitä vessanpönttöön. Laihtuminen johtuu tästä.”, Virkamäki kertoo.

Diabeteksen aiheuttamat muut sairaudet

Diabetekseen liittyy lisäsairauksia, jotka kehittyvät hiljalleen vuosien kuluessa. Diabeetikon riski saada esimerkiksi sydän- tai aivoinfarkti on moninkertainen verrattuna henkilöön, jolla ei ole diabetesta.

Diabetekseen liittyvä johtava kuolinsyy, eli syy, johon ihmiset lopulta kuolevat, on valtimosairaudet, eli infarktit, aivoinfarktit ja erilaiset verenkiertosairaudet. Tupakointi vielä moninkertaistaa riskin sairastua valtimosairauksiin.

Diabetekseen liittyvien sairauksien oireet

Diabeetikolla veren sokeripitoisuuden lisäksi myös verenpaine, veren kolesteroliarvot ja veren hyytymistaipumus ovat useimmiten koholla kiihdyttäen valtimoiden ahtautumista. Diabeetikon riski saada sydän- tai aivoinfarkti tai alaraajojen verenkiertohäiriö, mikä tarkoittaa katkokävelyä, on moninkertainen verrattuna henkilöön, jolla ei ole diabetesta.

”Joskus diabetekseen liittyvien pitkäaikaisvaikutusten komplikaatioiden ensimmäinen oire voi olla amputaatio tai sydäninfarkti. Diabetesdiagnoosi saadaan sillä hetkellä, kun tällainen komplikaatio tulee ja komplikaatio voi olla hyvin vakava tai jopa kohtalokas.

Näiden pitkäaikaissairauksiin liittyvien komplikaatioiden ilmenemistahti tietenkin vaihtelee henkilöiden välillä, mutta kun puhutaan valtimosairauksista, valtimoahtaumista, ja kolesterolin kertymisestä verisuonten seinämään, klassiset riskitekijät ovat diabeetikolla hankalampia kuin muilla. Esimerkiksi korkea kolesterolipitoisuus, verenpainetauti ja myös aiemmin mainittu tupakointi kiihdyttävät vaarallista prosessia diabeteksessa hyvin paljon.

Tästä syystä olemme kiinnostuneita verensokerin ohella kaikkien valtimotautiriskitekijöiden hoitamisesta. Tämä koskee tyypin 2 diabetesta, mutta myös tyypin 1 diabetesta. Tyypin 1 diabeetikoistakin aika monella on näitä riskitekijöitä ja niihin täytyy tarttua tarmolla.”, Virkamäki sanoo.

Lue lisää diabetekseen liittyvistä sairauksista

Tutustu diabetesartikkeleihin