
Oma datamme kertoo, että yleisimpiä syitä hakeutua lääkäriin ovat tuki- ja liikuntaelinvaivat sekä erilaiset akuutit oireet, kuten väsymys ja päänsärky. Vastuulääkärimme Eino Ahtola toteaa: "Suuri osa käynneistä on tavallisia akuutteja vaivoja, joihin haetaan arviota ja helpotusta aivan kuten muissakin ikäryhmissä."


Tarkistettu 11.8.2026
Julkaistu 20.5.2025
Yleislääkäri on usein paras asiantuntija arvioimaan yleistä terveydentilaasi ja selvittämään oireidesi syyn. Valinnanvapauskokeilun ansiosta pääset hoitoon nopeammin ja voit itse valita sinulle sopivimman asiantuntijan.
Yleisimpiä syitä, joiden vuoksi yli 65-vuotiaat ovat hakeutuneet valinnanvapauskokeiluun ovat olleet esimerkiksi:
Valinnanvapauskokeiluun kuuluu yleislääkärin vastaanotto, joka on tarkoitettu yksittäisten terveyshuolien tai oireiden hoitoon tai sairauden seurantakäyntiä varten. Lisäksi se kattaa tiettyjä lääkärin määräämiä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia.
Huomaathan, että käynti ei sisällä esimerkiksi lausuntoja tai pientoimenpiteitä.
Vastaanottoaika on 20 minuuttia. Se on sopiva aika yksittäisten terveyshuolien tai oireiden huolelliseen selvittämiseen ja hoitosuunnitelman tekemiseen.
Huomioithan, että voit varata vain yhden ajan valinnanvapausvastaanotolle päivässä.
Jos haluat keskustella useammasta vaivasta tai tiedät tarvitsevasi enemmän aikaa, suosittelemme varaamaan normaalihintaisen yleislääkäriajan, joka laskutetaan hinnastomme mukaisesti. Näin varmistat parhaan hoitokokemuksen ja saat kaikki asiasi hoidettua kerralla.
Jos lääkärisi suosittelee jatkotutkimuksia, kokeilu kattaa yleisimmät laboratorio- ja kuvantamistutkimukset. Maksat näistä tutkimuksista erillisen omavastuun.
Valinnanvapauskokeilu on suunniteltu yleislääkärin vastaanottoa varten. Joskus saatat kuitenkin tarvita esimerkiksi erikoislääkärin arviota, lausuntoa tai pientä toimenpidettä. Autamme sinua löytämään oikean avun myös näihin tilanteisiin.
Seuraavat palvelut ovat esimerkkejä hoidosta, joka vaatii usein erikoislääkärin tai muun asiantuntijan apua. Ne laskutetaan normaalin hinnastomme mukaisesti.
Jos tarvitset esimerkiksi gynekologin, kardiologin, ortopedin tai silmälääkärin arviota, voit varata ajan suoraan haluamallesi asiantuntijalle. Varaa aika erikoislääkärille.
Venähdykset, nyrjähdykset, murtumat tai haavat hoidetaan nopeimmin ja tehokkaimmin Mehiläisen tapaturmapäivystyksissä. Löydä lähin tapaturmapäivystys.
Kela korvaa kokeilussa ainoastaan sairauden hoitoa. Tämän vuoksi ajokorttitodistukset ja muut lausunnot, kuten B- ja C-lausunnot, eivät sisälly valinnanvapauskokeiluun. Voit varata näitä varten normaalin vastaanottoajan yleis- tai erikoislääkärille.
Yleislääkäri arvioi tilanteesi vastaanotolla. Jos tarvitset esimerkiksi luomen poiston, nivelpiston, rokotuksen, vastaanotolla annettavan lääkkeen tai laajemman kuvantamistutkimuksen, kuten mammografian, hän ohjaa sinut eteenpäin.
Nämä lääkärin tekemät pientoimenpiteet eivät sisälly valinnanvapauskokeiluun ja laskutetaan erikseen normaalin hinnastomme mukaisesti.
Esimerkiksi hammashoito on oma erikoisalansa, eikä se kuulu yleislääkärin valinnanvapauskokeiluun. Voit varata ajan suoraan hammashoidon asiantuntijoille.
Ajan varaaminen on tehty sinulle mahdollisimman helpoksi. Valitse itsellesi mieluisin tapa edetä.
Voit varata ajan myös OmaMehiläinen-sovelluksella. Varmistathan myös siellä, että valitset palveluksi valinnanvapauskokeilun.
Jos asioit mieluummin puhelimessa, asiakaspalvelumme auttaa sinua löytämään sopivan ajan. Mainitse heti puhelun alussa "valinnanvapauskokeilu", niin nopeutat palvelua.
Jos haluat ensin selata kaikkia kokeiluun osallistuvia lääkäreitä ja heidän toimipisteitään, voit käyttää asiantuntijahakuamme. Voit varata ajan valinnanvapauskokeiluun suoraan valitsemasi lääkärin verkkoajanvarauksesta.
Pienellä valmistautumisella varmistat, että saat käynnistäsi parhaan mahdollisen hyödyn.
Ennen vastaanottoa on hyvä miettiä vastauksia seuraaviin kysymyksiin. Voit myös kirjata asioita ylös, jotta muistat kaiken olennaisen.
Valinnanvapauskokeilussa saat Kela-korvauksen jo lääkärikäynnin yhteydessä eli korvausta ei tarvitse hakea itse. Valinnanvapauskokeilussa ei peritä Kanta-maksua tai poliklinikkamaksua.
Valinnanvapauskokeilussa Kela korvaa tiettyjä yleisimpiä tutkimuksia, joita lääkäri voi määrätä vastaanotolla. Muut tutkimukset maksavat Mehiläisen normaalin hinnaston mukaisesti.
Saat näistä tutkimuksista ja näytteenottomaksusta 50 prosentin korotetun Kela-korvauksen. Maksettavaksesi jää siis puolet tutkimusten hinnasta ja näytteenottomaksusta 15 euroa. Valinnanvapauskokeilussa ei peritä Kanta-maksua tai poliklinikkamaksua.
Valinnanvapauskokeilussa Kela korvaa tiettyjä yleisimpiä tutkimuksia, joita lääkäri voi määrätä vastaanotolla.
Saat näistä tutkimuksista 50 prosentin korotetun Kela-korvauksen. Maksettavaksesi jää siis puolet tutkimusten hinnasta. Valinnanvapauskokeilussa ei peritä Kanta-maksua tai poliklinikkamaksua.
Valinnanvapauskokeiluun kuuluu yleislääkärin 20 minuutin vastaanotto. Lisäksi se kattaa tiettyjä lääkärin määräämiä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia.
Valinnanvapauskokeilun vastaanotot ovat sairaanhoidollisia käyntejä. Kela-korvattavaan sisältöön ei kuulu:
Lääkärimme voi lääketieteellisen arvionsa perusteella suositella näitä, mutta ne laskutetaan erikseen normaalin hinnastomme mukaisesti.
Kokeiluun kuuluu kolme yleislääkärikäyntiä kalenterivuotta kohden. Voit käyttää käynnit joustavasti vuoden aikana millä tahansa kokeiluun osallistuvalla palveluntarjoajalla. Muistathan itse pitää kirjaa käyttämiesi käyntien määrästä.
Kyllä voit. Voit asioida kokeilun puitteissa useammalla eri palveluntarjoajalla. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kokeilu korvaa yhteensä enintään kolme käyntiä vuodessa, riippumatta siitä, missä olet asioinut.
Et. Oikeutesi käyttää oman hyvinvointialueesi terveyspalveluita säilyy täysin ennallaan. Valinnanvapauskokeilu on lisämahdollisuus, ei poissulkeva valinta, ja voit käyttää palveluita rinnakkain tarpeesi mukaan.
Vastaanottokäynnin hintaan 30,20 € ei lisätä toimisto- tai muita vastaavia piilokuluja. Huomioithan kuitenkin, että mahdolliset lääkärin määräämät laboratorio- ja kuvantamistutkimukset veloitetaan aina erikseen hinnastomme mukaisesti.
Ei vaikuta. Julkisen terveydenhuollon maksukatto koskee vain julkisia palveluita. Valinnanvapauskokeilun käynti yksityisellä lääkärillä maksaa omavastuuosuuksien verran, vaikka maksukattosi olisi täynnä.
Saat käynnistä laskun kotiisi, joten sinun ei tarvitse maksaa sitä paikan päällä toimipisteen kassalla. Voit maksaa laskun joko postitse saapuvalla laskulla tai kätevästi suoraan OmaMehiläinen-sovelluksessa.
Valinnanvapauskäynti on suunniteltu yhden asian tehokkaaseen selvittämiseen. Jos jo aikaa varatessasi epäilet, että asiasi on monimutkainen tai sinulla on useita huolia, kannattaa harkita suoraan normaalihintaisen lääkäriajan varaamista. Lääkäri voi myös vastaanoton aikana arvioida jatkokäynnin tarpeen, jotta asiasi tulee varmasti hoidettua huolella loppuun.
Kyllä voi. Jos yleislääkäri arvioi vastaanotolla, että tarvitset erikoislääkärin osaamista, hän voi tehdä lähetteen eteenpäin Mehiläisen asiantuntijalle. On kuitenkin hyvä huomioida, että erikoislääkärin käynti ei kuulu valinnanvapauskokeilun piiriin, vaan se laskutetaan normaalin hinnastomme mukaisesti.
Kyllä. Lääkärimme voi lääketieteellisen arvionsa perusteella kirjoittaa lähetteen julkiseen erikoissairaanhoitoon. Huomioithan, että julkinen sairaanhoito tekee kuitenkin aina itsenäisen päätöksen hoitoon ottamisesta.
Kokeilun päätavoitteena on parantaa yli 65-vuotiaiden pääsyä lääkärin vastaanotolle ja vahvistaa asiakkaan omaa valinnanvapautta. Samalla se auttaa keventämään julkisen terveydenhuollon kuormitusta, kun useampi voi asioida sujuvasti yksityisellä puolella.
Kelan valinnanvapauskokeilu on voimassa 1.9.2025 alkaen ja se kestää 31.12.2027 saakka.











