Eturauhassyopa

Eturauhassyöpä on Suomessa miesten tavallisin syöpä. Uusia tapauksia todetaan vuosittain noin 5000. Syöpäriskiä on toistaiseksi arvioitu pääosin verikokeesta tehtävän PSA-määrityksen avulla sekä sen jälkeen tehtävillä ultraääni- tai muilla kuvantamistutkimuksilla. Diagnoosiin pääsy vaatii myös koepalojen ottamista.

Koska PSA saattaa olla koholla myös ilman syöpää, otetaan monilta miehiltä eturauhasesta turhaan koepaloja. Koepalojen otto ei ole riskitöntä ja toimenpiteestä aiheutuu inhimillistä kärsimystä ja kustannuksia. Toisaalta kaikkia syöpiä ei löydetä ajoissa PSA-tuloksen avulla, sillä henkilöllä voi olla syöpä, vaikka PSA olisi normaali tai vain lievästi kohonnut. PSA-arvo voi siis olla kahdella miehellä sama, mutta toisella on syöpä ja toisella ei.

Stockholm3-testillä tarkempi arvio syövän todennäköisyydestä

Tukholman Karoliinisessa instituutissa on kehitetty uusi eturauhassyövän diagnostiikkamenetelmä, Stockholm3-testi, jonka avulla väärät eturauhassyöpäepäilyt voidaan minimoida ja toisaalta syöpä voidaan todeta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja luotettavasti. Menetelmää on  testattu  Suomessa Mehiläisen ja Karoliinisen instituutin yhteisessä Fin3-tutkimusprojektissa, jonka tulosten analysointi on käynnissä. Stockholm3-testin voi nyt tilata lääkärin lähetteellä tai itse pyytämällä, oma-aloitteisesti suoraan laboratoriosta. Testiä suositellaan 45-70-vuotiaille, mutta lääkärin harkinnan mukaan myös muille.

Lue myös: Innovaatiopalkinto eturauhassyöpätestille

Mikä on Stockholm3-testi?

Stockholm3-testiä varten otetaan verinäyte ja kysytään tutkittavalta taustatiedot: ikä, eturauhaslääkitys, aiemmat koepalat tai syöpä ja perheenjäsenen eturauhassyöpä. Verinäytteestä määritetään proteiinimarkkiaineita ja yli 100 geenialuetta, ja tulokset yhdistetään kliinisiin taustatietoihin. Testin on todettu vähentävän vääriä syöpäepäilyjä ja samalla tunnistavan enemmän hoitoa vaativia syöpiä verrattuna nykyiseen kliiniseen käytäntöön. 

Jos eturauhassyövän riski on normaali tai tavallista pienempi, suositellaan uutta verinäytettä 2-4  vuoden tai jopa 6-10 vuoden kuluessa.

Jos eturauhassyövän riski on kohonnut, testituloksessa ilmoitetaan syövän riski prosentteina ja annetaan suositus jatkotoimenpiteistä. Urologin vastaanotolla voidaan tällöin tarkistaa eturauhasen koko ja suunnitella sen perusteella jatkotutkimuksia. 

Millaisia jatkotutkimuksia testituloksen perusteella tehdään?

Usein kyseeseen tulee magneettikuvaus tai koepalojen otto. Käytössämme on Stockholm3-testin kanssa käytettäväksi suunniteltu magneettikuvausmenetelmä ja vaikka riski Stockholm3-testin perusteella olisikin suuri, voidaan tarkan magneettikuvauksen avulla välttyä koepaloista. Mehiläinen Töölössä tehdään korkealaatuinen magneettikuvaus käyttäen uutta 3 Teslan kenttävoimakkuuden omaavaa magneettikuvauslaitetta. Tällä saadaan huomattavasti esim. ultraäänitutkimusta tarkempi käsitys eturauhaskudoksesta ja muutoksia pystytään arvioimaan tarkemmin. Tutkimuksen avulla voidaan näin välttää mm. turhia koepaloja ja toisaalta havaita agressiivisemmat eturauhassyövät sekä selvitellä niiden paikallista levinneisyyttä. Jos koepalojen ottoon päädytään, on niiden kohdentaminen kuvien mukaan myös helpompaa ja paloja voidaan ottaa tavallista pienempi määrä.

Miten pääsen testiin?

Stockholm3-testin voi pyytää missä tahansa Mehiläisen laboratoriossa oma-aloitteisesti tai lääkärin lähetteellä. Testiä suositellaan ensisijaisesti 45-vuotta täyttäneille, koska nuoremmilla syöpä on harvinainen. Testin etuja muihin menetelmiin verrattuna ei ole systemaattisesti osoitettu yli 70-vuotiailla, mutta lääkärin harkinnan mukaan se voidaan tehdä ikäsuositusten ulkopuolisillekin. Jos olet epävarma, kannattaa siis kysyä lääkäriltä neuvoa.

Mitä testi maksaa?

Stockholm3-testin hinta on 298 €. Saat lausunnon ja suositukset jatkotoimenpiteistä OmaMehiläiseen.

Tutkimuksesta saa Kela-korvausta 2 €.

Laboratorioon voi tulla aukioloaikoina ilman lähetettä ja ajanvarausta.

Lisätietoja: 

Tutkimuskumppanimme:

 

Karolinska Institutet eturauhassyöpätutkimus