Fysioterapeutti on urheilijan luottopakki myös kisareissulla – Jesse Talikka reissasi lumilautailijoiden matkassa MM-kisoihin

Fysioterapeutti on usein tärkeä osa urheilijan arkea myös kisamatkoilla. Rooli urheilijan taustalla on merkittävä: fysioterapeutti varmistaa, että urheilijan kroppa on aktivoitu ja valmiina päivän haasteisiin sekä mahdolliset pienet vaivat hoidettu kuntoon.

Urheilu Mehiläisen Jesse Talikkaa fysioterapeutin työ on vienyt uralla ympäri maailman eri lajien urheilijoiden taustajoukoissa arvokisoista toisiin. Viimeisin työmatka suuntautui maaliskuussa 2021 lumilautailun ja freeskin MM-kisoihin Yhdysvaltojen Aspeniin, jossa Talikka toimi sekä lumilautamaajoukkueen että osin myös freeski-laskijoiden taustajoukoissa. Kisareissu oli erityisesti lumilautailijoille menestyksekäs. Rene Rinnekangas laski kisoissa slopestylen MM-pronssille ja Enni Rukajärvi neljännelle sijalle.

12 päivän mittainen kisareissu oli onnistunut myös Jesse Talikalle.

- Hyppäsin nopealla varoitusajalla liikkuvaan junaan joukkueiden kanssa. Sain hyvät briiffit urheilijoiden tilasta Urheiluhieroja Tuukka Häkkiseltä, joka on työskennellyt heidän kanssaan jo vuosia. Sekä valmennus että urheilijat ovat ammattilaisia, ja heillä oli selvät sävelet siitä, mitä reissun aikana tullaan tarvitsemaan. Siihen päälle oma kokemukseni eri lajeista ja arvokisoista varmistivat, että yhteistyö kisoissa sujui onnistuneesti, hän kertoo.

- Isoin roolini oli pitää huolta siitä, että urheilijat pystyvät tekemään parhaansa rinteessä fyysisen toimintakyvyn puolesta. Tämä piti sisällään lämmittelyt, kehonhuollon ja palauttavat harjoitteet. Valmennus analysoi keliä ja olosuhteita urheilijoiden kanssa ja muokkasimme tekemistä tarpeen vaatiessa.

Kisapäivinä aamut alkoivat Aspenissa sekä urheilijoilla että Talikalla aina varhain. Aktivoinnit tehtiin kämpillä, joissa käytiin yksilöllisiä tarpeita läpi ennen laskuvarusteiden pukemista. Aktivoinnit sisälsivät tyypillisesti liikkuvuutta lisääviä tai kevyempiä hallinta- ja lämmittelyliikkeitä. Myös teippaukset tehtiin tarpeen vaatiessa. Kisa-alueella toteutettiin vielä rinnelämmittelyt, joissa jo kovemmalla teholla nostettiin sykkeitä sekä haettiin keskushermosta heräille loikkien ja hyppyjen kautta. Talikka päivysti usein starttialueella kisan aikana mahdollisten urheilijoiden akuuttien tilanteiden, kuten esimerkiksi laskun aikana tulleiden kolhujen varalta.

Kisapäivien illat pyhitettiin kehonhuoltoon ja palautumista tukeviin tekemisiin urheilijoiden kanssa. Kroppa piti saada rauhoittumaan, jotta keho alkaa palautumaan. Kolhuja tai kiristyksiä hoidettiin tarpeen vaatiessa fysioterapeutin käsittelyillä tai muilla menetelmillä. Välipäivinä aikatauluja pyrittiin rauhoittamaan, mutta tiukasta kisa-aikataulusta johtuen välipäivissä tasapainoteltiin palautumisen ja seuraavaan päivään valmistavan treenin välillä.

- Oli hienoa nähdä, miten kovan luokan urheilijoilla riittää nälkää kehittyä joka päivä. Joukkueen sisällä on kuitenkin yhteisöllinen, positiivinen ja kannustava yhdessä tekemisen ilmapiiri. Duunia tehdään kovasti, mutta pilke silmäkulmassa, Talikka kertoo. 

Fysioterapeutin roolin hän näkee ennen kaikkea ongelmanratkaisijana ja opettamistyönä.

- Se on parasta, kun pitkäaikainen ongelma, joka on haitannut suorituskykyä saadaan ratkaistua. Tai kun urheilija oppii itsestään ja oman kropan toiminnasta ja saan annettua työkaluja, jotka auttavat urheilijaa pystymään parhaaseensa. Se motivoi itseänikin paremmaksi työssäni ja antaa virtaa, summaa Talikka.

Urheilu Mehiläisen fysioterapeutit toimivat osana laajempaa lääketieteellistä tiimiä. Lumilautamaajoukkueen lääkäreinä ovat toimineet jo vuosia Urheilu Mehiläisen ylilääkäri, ortopedi Mikko Kirjavainen ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri Klaus Köhler. Alppi- ja freestylehiihdon lajiliiton, SkiSport Finlandin joukkuelääkärinä toimii puolestaan ortopedi Sikri Tukiainen. Lääkärit tekevät tiivistä yhteistyötä fysioterapeuttien ja muiden erikoisalojen asiantuntijoiden kanssa aina urheilijan kulloisenkin tarpeen mukaan. Yhteys myös muuhun maajoukkueeseen ja valmennukseen on tärkeää, jotta urheilijan terveyttä voidaan vaalia kokonaisvaltaisesti.

Asiantuntijat ja toimipisteet

Jyri Aalto
LL, yleislääkäri
9.5
Satu Aaltonen
Ravitsemusterapeutti
Jukka Aho
OMT-Fysioterapeutti
9.3
Antti Aitasalo
Työfysioterapeutti, fysioterapeutti
9.8
Katso seuraava vapaa aika
toukokuu 2021viikko 19
Ei vapaita aikoja tälle valinnalle, ole hyvä ja ota yhteyttä soittamalla numeroon:010 414 00*