Olen traumapsykoterapeutti. Aiemmin olen työskennellyt terveydenhoitajana koulukodissa 12 v ja Mehiläisessä työterveyshoitajana 16 vuotta - elämän moninainen kirjo ja työelämän vaatimukset ovat siis tulleet minulle hyvin tutuiksi. Diakonissaksi kouluttauduin -15, sillä ihminenhän on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja henkinen kokonaisuus.
Traumaterapeuttisessa työskentelyssä ovat mukana keholliset menetelmät. Olen EMDR-terapeutti (-20) ja sertifioitu TRE-ohjaaja (-15) ja käytössäni ovat myös sensomotoriset menetelmät sekä NLP harjoitteet (-00). Akuuttia kriisityötä olen tehnyt ja aiheesta koulutuksia pitänyt vuodesta 1998. Kriisityön osaamista on täydentänyt ensiapukouluttajana toimiminen, josta tosin olen nyt 30 vuoden jälkeen luopumassa.
Otan vastaan yli 16 vuotiaita, pääasiassa työikäisiä asiakkaita, joilla on tarve ja halu selvittää elämäntilannettaan, löytää helpotusta oloonsa, lisätä arjen sietokykyä tai tehdä muutosta toimintamalleihinsa. Asiakkaaksi voi tulla itse maksaen, vakuutusyhtiön, kunnan tai vaikka työnantajan maksusitoumuksella. Teen myös työterveyshuollon lyhytterapioita. Valitettavasti KELAn kuntoutuspsykoterapiapaikat ovat nyt TÄYNNÄ. Paikkoja avautuu aikaisintaan 8/2024. Kelan vaativaa kuntoutusta en tällä hetkellä tee.
Tervetuloa vastaanotolle - Katotaanpa yhessä miten mennään etteenpäin.
Anvisningar för tidsbokning
Kelan kuntoutuspsykoterapiapaikat ovat täynnä. Paikkoja vapautuu aikaisintaan elokuussa/2024.
EMDR työskentelyyn on tarpeen varata 90 min aika. Myös
akuutissa kriisitilanteessa suosittelen varaamaan 90 min ajan. Jos et löydä sopivaa 90 min aikaa, lähetä s-posti tiina.grip@mehilainen.fi
TRE-menetelmän opetteluun tai ohjauskäynnille varaa 45 min aika.
Lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.
Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.
Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.
Specialområde och speicalkompetens
- Korttidsterapi
- Psykoterapi
- krisarbet
- Specialkompetens inom psykoterapi
Intresseområden
- Rehabilitering efter psykiskt trauma
- EMDR-terapi
- Krisarbete/debriefing
- Psykiska problem/mental ork
- Trauma Rehabilitering
Utbildning och titel
- Psykoterapeut
Tjänster
- Humörträning
- Kriisityön palveluprosessi
- Kris-och traumapsykoterapi
- Individuell terapi
- Korttidsterapi, privat kund
- Stöd -och krismottagning
- Korttidspsykoterapi, privat kund
- Korttidspsykoterapi, företagshälsovård
- Mental hälsa sparrningar
- Självriskandel för FPA ersatt rehabiliterande psykoterapi
Verksamhetsställen
Priser
Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida
- Självriskandel för FPA ersatt rehabiliterande psykoterapi
Prisberäkning 45.20 € (*45.20 €) - Kris-och traumapsykoterapi
Prisberäkning 106.80 € (*106.80 €) - Individuell terapi
Prisberäkning 106.80 € (*106.80 €) - Stöd -och krismottagning
Prisberäkning 106.80 € (*106.80 €)
Ta kontakt
Du kan lämna en kontaktbegäran till en expert. Skriv inte konfidentiella patientuppgifter i meddelandet.