Osteoporoosi

Osteoporoosista eli luukadosta kärsii satojatuhansia suomalaisia. Yleisintä osteoporoosi on vaihdevuosi-iän ohittaneilla, sillä estrogeenituotannon väheneminen heikentää luustoa ja altistaa osteoporoosille.

Osteoporoosissa luun määrä pienentyy ja laatu heikentyy niin, että luu menettää lujuutensa. Luun lujuuden heikentyminen taas altistaa murtumalle. Osteoporoosin esiaste on osteopenia, jossa luun lujuus on jonkin verran heikentynyt.

Perinnöllinen taipumus osteoporoosiin on yksi oleellisin yksittäinen osteoporoosin riskitekijä. Jos lähisukulaisilla on todettu osteoporoosi tai osteoporoosin seurauksena syntyneitä murtumia, on omakin sairastumisriski suurentunut. Perimän lisäksi tietyt sairaudet, vähäinen liikunta ja huonot ruokatottumukset altistavat osteoporoosille.

Osteoporoosin riskitekijöitä ovat muun muassa:

• Perintötekijät
• Vähäinen kalsiumin ja D-vitamiinin saanti
• Vähäinen liikunta
• Tupakointi
• Kuukautisten varhainen poisjääminen
• Vaihdevuodet
• Pitkäaikainen kortisonivalmisteiden käyttö suun kautta annosteltuna

Osteoporoosin varhainen tunnistaminen mahdollistaa ehkäisevän hoidon tehostamisen ennen murtumien ja pysyvien nikamamuutosten ilmaantumista.

Osteoporoosi ei oireile eli sitä ei voi tuntea tai tietää etukäteen ilman tutkimusta. Ensimmäinen osteoporoosin oire on usein jopa vaarattomalta tuntuneen kaatumisen tai tärähdyksen yhteydessä syntynyt murtuma tai nikamaluhistuma. Jos esimerkiksi ranne, lonkka tai olkaluu murtuu pienienergiaisen vamman seurauksena, kuten tavallisessa kaatumisessa, voidaan epäillä luun lujuuden heikentyneen.

Osteoporoosia tutkitaan ja todetaan luuntiheysmittauksella. Luuntiheysmittaus on luotettava keino luun vahvuuden ja osteoporoosin aiheuttaman murtumariskin määrittämiseksi. Suomessa yleisesti hyväksytty Käypä hoito -suositus suosittelee, että luuntiheysmittaus tehdään:

• henkilölle, jolla on ollut matalaenerginen murtuma tai rasitusmurtuma.
• yli 65-vuotialle naiselle, jolla on osteoporoosin riskitekijöitä tai henkilölle, jolla on muita osteoporoosin vaaraa lisääviä sairauksia.
• henkilöille, jolla on epäily osteoporoosista röntgenkuvan perusteella.
• henkilölle, jonka pituus on merkittävästi lyhentynyt.

Osteoporoosin hoitoon on paljon hyviä mahdollisuuksia. Osteoporoosin perushoitoon kuuluu ruokavalio, jossa on riittävästi kalsiumia ja D-vitamiinia. Hyvänkin ruokavalion tukena Suomessa tarvitaan myös D-vitamiinilisää.

Luustoa kuormittava säännöllinen liikunta on myös tärkeä osa hoitoa. Liikunta vahvistaa luita ja parantaa lihasvoimaa, jolloin tasapaino on myös parempi.

Osteoporoosin lääkehoito

Perushoidon lisäksi käytetään osteoporoosin lääkehoitoja. Luun lujuutta lisäävä lääkehoito aloitetaan yleensä, jos luunmurtuma on jo syntynyt tai murtumariski on merkittävä luuntiheysmittauksen ja muiden seikkojen perusteella.

Vaihdevuosi-iässä monilla naisilla osteoporoosin hoito tapahtuu hormonikorvaushoidon yhteydessä. Estrogeenihoito myös pienentää osteoporoosiriskiä hidastamalla luuston haurastumista.

Osteoporoosia on mahdollista ehkäistä kiinnittämällä huomiota ruokavalioon sekä liikuntaan. Monipuolinen kalsium- ja D-vitamiinipitoinen ruokavalio sekä luustoa kuormittava säännöllinen liikunta ovat edellytyksiä luun hyvinvoinnille.

• Ruokavalio. Kalsiumin ja D-vitamiinin riittävä saanti edistää riittävän luumassan kehittymistä kasvuiässä, hidastaa luumassan vähenemistä aikuisiällä ja vähentää luunmurtumia ikääntyessä.
• Liikunta. Liikunta vahvistaa luuta. Parhaita lajeja luuston kannalta ovat esimerkiksi porraskävely, hölkkä ja voimaharjoittelu sekä nopeita suunnanvaihdoksia ja tärähdyksiä sisältävät lajit, kuten pallopelit ja tanssiminen. Myös tasapainoharjoituksista on hyötyä kaatumisen ja murtumien ehkäisemisessä.

Lisäksi muiden riskitekijöiden tunnistaminen ja elämäntapojen tarkistaminen, kuten tupakoinnin lopettaminen, voivat ennaltaehkäistä osteoporoosin kehittymistä.