

Yleislääketieteen Mestari -ohjelma
Mehiläisen Yleislääketieteen Mestari -ohjelmassa suoritat yliopiston vaatimat terveyskeskuspalvelut yleislääketieteen erikoislääkäriksi työnteon lomassa.
Erikoistuminen yleislääketieteeseen
Mehiläisen Yleislääketieteen Mestari -ohjelmassa suoritat yliopiston vaatimat terveyskeskuspalvelut yleislääketieteen erikoislääkäriksi työnteon lomassa. Meillä pääsee terveysasematyöskentelyn näköalapaikalle työyhteisöön, jossa erikoistuvien mielipidettä kuunnellaan ja heidät otetaan mukaan terveysaseman kehitystyöhön. Olemme panostaneet kattavaan perehdytysohjelmaan ja sisäiseen koulutukseen. Ohjaustunnit järjestetään aina oman kouluttajalääkärin kanssa, omalla terveysasemalla valmiiksi suunniteltuina ja työjärjestykseen sovittuina. Kaikilla terveysasemillamme on myös kokenut yleislääketieteen erikoislääkäri helposti konsultoitavissa.
Terveyskeskusjakson aikana erikoistuva lääkäri on töissä Mehiläisen terveysasemalla:
- Helsingissä
- Lahden alueella
- Jyväskylässä
- Tampereella
- Turussa
- Siikalatvalla
- Kemissä, Keminmaalla tai Torniossa.
Työnteko räätälöidään lääkärin toiveiden ja koulutustavoitteiden mukaan. Työaika on sovittavissa joustavasti elämäntilanteen ja toiveiden mukaan. Mehiläinen tekee yhteistyötä Suomen lääketieteellisten tiedekuntien kanssa ja opastaa tarvittaessa erikoistumisohjelmaan hakemisessa.
Yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden sitaatteja koulutuksestamme
Erinomainen yhteishenki, hyvä ja matalan kynnyksen kollegatuki, joustavasti koulutuksiin ja erikoistumispätkille. Töitä riittävästi mutta ei siten, että niihin hukkuisi. En vaihtaisi pois.
Erikoistuva lääkäri, 48Mehiläisen erikoistumispolku on suunniteltu jokaiselle omakohtaisesti. Ohjaus on yksilöllistä, säännöllistä ja järjestelmällistä sekä tukee saavuttamaan omat tavoitteet.
Erikoistuva lääkäri, 29Asemalla on loistava työyhteisö, jossa kaikki auttavat toisiaan. Avun ja konsultaatiovastauksen saa nopeasti, usein samantien. Ohjaajat ovat motivoituneita ja innovatiivisia. Omaa työtä pystyy seuraamaan erilaisin mittareihin.
Erikoistuva lääkäri, 35
Miksi erikoistua yleislääketieteeseen?
Yleislääkärin työ ei ole koskaan tylsää, vaan vaihtelevaa ja monipuolista. Työtä tehdään potilaslähtöisesti ja työ antaa mahdollisuuden pitkäaikaisiin potilas-lääkärisuhteisiin. Työllisyystilanne on loistava ja työtä voi tehdä joustavasti. Kompensaatiotaso on hyvä, vaikka työhön ei kuulu päivystysvelvoitetta. Kokemukset yleislääkärin työstä ovat olleet hyviä, moni lääkäri on vaihtanut erikoisalansa yleislääketieteeseen oltuaan terveysasemillamme töissä.
Miksi tehdä terveyskeskuspalvelut Mehiläisen Yleislääketieteen Mestari -ohjelmassa?
- Terveyskeskus Mehiläisen terveysasemilla voi suorittaa osan tai kaikki yleislääketieteen erikostumiseen vaadittavista terveyskeskuspalveluista sekä suurimmassa osassa myös erikoisalakohtaisen 9 kuukauden pituisen terveyskeskusjakson. Kysy tarkemmin yksikkökohtaisista koulutusoikeuksista asiantuntijoiltamme.
- Monipuoliset yleislääkärin tehtävät joustavalla työsopimuksella.
- Työskentely vaikuttavassa ja tehokkaassa ympäristössä Mehiläinen Terveyskeskus -konseptilla tai tiimityömallilla.
- Koulutusterveysasemillamme on koulutussopimukset yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen suorittamiseen ja kokeneet kouluttajalääkärimme vastaavat henkilökohtaisesta ohjauksestasi.
- Mehiläisen yhteiset valtakunnalliset koulutukset, paikalliset toimipaikkakoulutukset sekä helppo pääsy toimipaikan ulkopuolisiin koulutuksiin.
- Edistyneet oman työn laadun ja vaikuttavuuden mittarit tukena omaan ammatilliseen kasvuun.
- Loistavat uramahdollisuudet.
- Viiden tähden koulutusterveysasema – Terveyskeskus Mehiläinen on saavuttanut toistuvasti viiden tähden arvosanan Nuori Lääkäri -yhdistyksen toteuttamassa koulutuspaikkakyselyssä.
Mehiläinen terveyskeskusten vastuuväestö on noin 360 000 suomalaista.
Mehiläisen terveysasemilla hoitoon pääsee nopeasti. Perusterveydenhuollon asemien T3-aika kiireettömälle lääkärin vastaanottoajalle oli vuonna 2024 keskimäärin 6,7 päivää. Kehitämme aktiivisesti myös digitaalisia työkaluja ja tekoälyä sujuvoittamaan lääkärin potilastyötä mahdollistaen myös entistä korkeamman asiakastyytyväisyyden.
Toimimme terveysasemillamme ISO 14001 -ympäristöjärjestelmän laatusertifikaatin mukaisesti.
Terveyskeskus Mehiläisellä on koulutussopimukset yleislääketieteen erikoislääkärikoulutukseen kaikkien yliopistojen kanssa:
Helsingin yliopisto: Harjun terveys (Lahden, Iitin, Nastolan, Hartolan ja Kärkölän terveysasemat), Terveyskeskus Mehiläinen Ruoholahti ja Terveyskeskus Mehiläinen Kannelmäki.
Tampereen yliopisto: Terveyskeskus Mehiläinen Tesoma, Terveyskeskus Mehiläinen Hervanta ja Terveyskeskus Mehiläinen keskusta.
Turun yliopisto: Terveyskeskus Mehiläinen Pansio.
Oulun yliopisto: Terveyskeskus Mehiläinen Tornio, Terveyskeskus Mehiläinen Keminmaa, Terveyskeskus Mehiläinen Kemi ja Terveyskeskus Mehiläinen Siikalatva.
Kuopion yliopisto: Terveyskeskus Mehiläinen Korpilahti ja Terveyskeskus Mehiläinen Tikkakoski.
Videolla erikoistuva lääkäri Juho Loponen kertoo millaista on suorittaa koko erikoistumispolku Mehiläisessä.
Tarkempi kuvaus koulutuksesta
Erikoistumisjakson aikainen koulutus terveysasemillamme suunnitellaan henkilökohtaisesti kouluttajalääkärin kanssa aina puolen vuoden jaksoissa. Koulutus noudattaa yliopistojen 1. elokuuta 2023 voimaan tulleessa opinto-oppaassa yleislääketieteen erikoistumiskoulutusohjelmalle asettamia kriteereitä. Osaamisperustaisen erikoislääkärikoulutuksen sisältö pohjautuu valtakunnallisesti laadittuihin osaamisalueisiin ja oppimistavoitteisiin (Erikoistuvan etapit).
Ohjaustunteja järjestetään tunti viikossa, sen lisäksi osallistut yhteisiin kokouksiin ja toimipaikkakoulutuksiin. Työpaikan ulkopuoliseen koulutukseen voit osallistua kokonaisen päivän kuukaudessa, työajalla ja työnantajan kustannuksella.
Panostamme yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen, esim. päivän tauot suunnitellaan työohjelmiin kaikille samaan aikaan, tapaat kollegasi lounastauon lisäksi myös sekä aamu, että iltapäiväkahvin merkeissä.
Asemillamme työskentelee ohjaajalääkäreiden lisäksi myös muita kokeneita yleislääkäreitä tai yleislääketieteen erikoislääkäreitä, joita voit konsultoida aktiivisesti ja saat apua nopeasti aina kun tarvitset.
Tarvittaessa autamme sinua eriytyvän jakson sairaalapalveluiden hakemisessa. Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutukseen tarvittavat sairaalapalvelut on mahdollista suorittaa kauttamme kokonaan esimerkiksi Länsi-Pohjan keskussairaalassa.
Ota yhteyttä, kerromme lisä ä
Terveyskeskus Mehiläinen - Helsinki, Jyväskylä, Tampere, Turku

Harjun terveys - Lahti, Nastola, Iitti

Siikalatva

Kemi, Keminmaa ja Tornio

Todistetusti korkealaatuista koulutusta
Terveyskeskus Mehiläinen sai korkeimman viiden tähden arvosanan Nuorten Lääkärien Yhdistyksen (NLY) vuoden 2023 koulutuspaikkakyselyssä. Lisäksi Terveyskeskus Mehiläinen Tesoma ja Länsi-Pohjan keskussairaala palkittiin lisäksi täyden 100 NPS-pisteen tuloksesta. Upean tuloksen on mahdollistanut pitkäjänteinen työ erikoistuvien lääkärien koulutuksen kehittämisessä.
