Olen tehnyt manuaalista työtä vuodesta 1985, jolloin valmistuin kuntohoitajaksi. Lymfaterapia ja sen tunnettavuuden lisääminen lääkinnällisenä hoitomuotona on minulle sydämen asia. Turvotushan ei ole diagnoosi, mutta se on aina oire kehossa olevasta ongelmasta. Turvotukseen voi olla monia syitä ja ne pitää selvittää. Valitettavasti terveydenhuollossa on vielä tietämättömyyttä turvotuksen kehittymisestä ja imusuonijärjestelmästä.
Valmistuin Vodder-lymfaterapeutiksi 1992. Kolme vuotta myöhemmin aloitin pitkän tien, kouluttautumaan opettajaksi. Opettajakoulutus suoritetaan kansainvälisen Dr. Vodder Akatemian alaisuudessa Itävallassa taso tasolta eteenpäin. Vuonna 2017 saavutin Akatemian korkeimman tason opettajuuden, ohjaajan sertifikaatin. Kahden vuoden välein opettajien tulee käydä kertauspäivillä Itävallassa, missä on näytöt käden alkuperäisestä Vodder-tekniikasta sekä päivittämässä opittua. Vastaan Suomen uusien Vodder-lymfaterapeuttien koulutuksesta sekä jatkokoulutuksista.
Työni on monipuolista. Lymfaterapia määreenä ei tarkoita pelkästään manuaalista hoitoa, vaan turvotushoitoihin liittyy kiinteästi myös mittaamista (niin raajojen kuin tukituotteiden), ihon ja itsehoidon neuvontaa, sidontaa, arpikudoksen (fibroosin) käsittelyä, kinesioteippaus, Hivamat- laiteen käyttö fibroosin hoidossa (Deep Oscillation) eikä vähäisempänä, henkinen tukeminen.
Löydät lisää minusta: www.vodderlymfaterapiakoulutus.fi
Vastaan mielelläni, jos sinulla kysyttävää!
tarja.kokkonen@mehilainen.fi
tarja.kokkonen@vodderlymfaterpiakoulutus.fi
Ajanvarausohje
Uutta hoitojaksoa aloittaessa varaa 2-3 hoitoaikaa kerralla.
Hoitokertojen väli 2-3 päivää.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Lymfaterapia
Tutkinnot
- Kuntohoitaja
- Lymfaterapeutti
- Urheiluhieroja
Palvelut
- Lääkinnällinen lymfaterapia
- Nuorten naisten lääkärit
- Fysioterapiakäynti enintään 60 minuuttia
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Fysioterapiakäynti enintään 60 minuuttia
Hinta-arvio 98.15 € (*98.15 €)