Fysiologia

Hengittäminen on elimistön tärkeimpiä toimintoja. Sisäänhengitys tuo keuhkoihin happea, joka hemoglobiiniin sidottuna siirtyy verenkierron kautta lihassoluihin. Aerobisen aineenvaihdunnan tuottama hiilidioksidi kulkee päinvastaiseen suuntaan bikarbonaatin muodossa poistuakseen elimistöstä uloshengitysilman kanssa. Hiilidioksidi on voimakas hengityksen säätäjä. Keuhkotuuletuksen tehoa säädellään hengityksen frekvenssiä ja syvyyttä muuttamalla, verenkierrossa vastaavat muuttujat ovat pulssi ja sydämen iskutilavuus. Hengityslihakset ja sydänlihas suorittavat tähän liittyvän työn, kuluttaen samalla myös happea.

Voimakkaassa rasituksessa keuhkojen ja verenkierron saumaton yhteistoiminta on ensisijaisen tärkeää. Terveen liikkujan(?) maksimisuoritusta rajoittaa sydämen pumpputoiminta, joka riippuu sykkeestä ja iskutilavuudesta. Maksimisyke on ikäriippuvainen ja harjoittelu ei siihen vaikuta. Sydämen iskutilavuus sen sijaan paranee harjoittelun myötä kunnon noustessa. Terveellä ihmisellä on maksimisuorituksessa keuhkokapasiteettia käyttämättä vielä 20 %, sen sijaan urheilija pystyy käyttämään lähes koko keuhkokapasiteetin äärimmäisessä suorituksessa.

Eri sairaudet voivat rajoittaa suorituskykyä eri tavoilla. Rintakehän epämuodostumat vähentävät hengitystilavuutta. Hengityslihassairaudet heikentävät rintakehän paljeliikettä. Kurkunpään ahtauma rajoittaa sekä sisään- että uloshengitystä. Keuhkoputkien ahtauma ja astma vaikeuttavat uloshengitysilman virtausta. Keuhkojen kudossairaudet huonontavat hapen siirtymistä hemoglobiiniin. Matala hemoglobiini tai tupakoinnin tuottama häkä vähentävät veren hapenkuljetuskapasiteettia. Läppäviat, sydänlihassairaudet ja rytmihäiriöt pienentävät sydämen pumppaustehoa. Korkea verenpaine kuormittaa sydäntä jne. Yhteistä näille sairaustiloille ovat hengitysoireet rasituksessa ja huonompi fyysinen suorituskyky.

Hengitysoireet

Hengenahdistus on normaali ilmiö voimakkaan liikuntasuorituksen aikana. Sitä esiintyy maksimisuorituksen aikana ja se menee nopeasti ohi tahdin hellittäessä tai levossa. Aerobisen kunnon kohotessa liikunnan harrastaja ja urheilija pystyvät yhä kovempiin suorituksiin ilman rajoittavaa hengenahdistusta.

Hengenahdistus on kuitenkin subjektiivista ja sen aistiminen yksilöllinen ilmiö. Jotkut kokevat ainoastaan huonoa jaksamista tai painon tunnetta rinnassa. Hengenahdistus, joka esiintyy rasituksen jälkeen tai palautuminen, joka kestää tavanomaista pitempään, viittaavat sairauteen, esimerkiksi astmaan. Se, että kunto ei nouse riittävästä harjoittelusta huolimatta, voi myös johtua suorituskykyä haittaavasta sairaudesta.

Hengitysvaikeuteen saattaa liittyä muita oireita, jotka auttavat oikeaan diagnoosiin pääsemisessä. Tarve vetää syvään henkeä liittyy joskus astmaan, mutta useammin kireään rintakehään, ns. stretching-ilmiö. Nopeutunut hengitys on mukana useimmissa häiriöissä. Painontunne rinnassa ja 'muljahdukset' viittaavat sydämen rytmihäiriöihin. Rintakipu tai pistos rinnassa on useimmiten peräisin rintakehästä, harvemmin sydämestä tai keuhkoista. Yskä rasituksen aikana tai sen jälkeen viittaa astmaan.

Limaisuus on tavallinen astmassa ja hengitystie-infektioissa. Hengityksen vinkuminen paljastaa vaikeutuneen ilmavirtauksen. Kurkunpäässä syntyvä vinkuminen on voimakas ja liittyy äänihuulten virheliikkeisiin kuuluen erityisen hyvin sisäänhengityksen aikana, mutta myös uloshengityksessä. Tämä yhdistetään joskus virheellisesti astmaan. Astmaan liittyvä vinkuminen kuuluu uloshengityksen aikana, mutta on usein niin heikko, ettei sitä kuule pelkällä korvalla potilaan vierestä, vaan kuuntelemiseen tarvitaan stetoskooppia.

Rintakehä, keuhkot ja pallea sekä muut hengityslihakset muodostavat liikkuvan, osittain elastisen kokonaisuuden, joka palkeen tavoin huolehtii ilmavirtauksesta. Useimmilla rintakehän ulkopuolisista hengityslihaksista on muitakin tehtäviä kuin hengitysliikkeistä huolehtiminen: pään ja niskan liikkeet, hartian ja yläraajan liikkeet, kehon hallinta, rintakehän taivutus ja kiertoliikkeet, vatsanpeitteiden lihastoiminta. Eri liikunta- ja urheilulajit vaikuttavat myös suoraan hengitysliikkeisiin, vaikeuttaen tai helpottaen niitä. Samoin hengitysliikkeet saattavat vaikuttaa varsinaiseen suoritukseen. Ampumahiihto on tästä hyvä esimerkki: liian hengästyneenä ei ole asiaa ampumapaikalle. Lajikohtaisella tekniikkaharjoittelulla pyritään myös koordinoimaan hengitysliikkeet osaksi urheilusuoritusta.

Kuntoilijan ja urheilijan astman erityispiirteet

Taipumus sairastaa astmaa on osittain periytyvää. Keuhkoputkiin syntyy astmaattinen tulehdus, joka aiheuttaa limakalvoturvotusta ja keuhkoputkien supistumista.

Astmaatikon hengitysvaikeuksia aiheuttava keuhkoputkiahtauma tulee esille useimmiten jonkin toisen tekijän laukaisemana. Esimerkiksi allergeenit, hengitystie-infektiot, ilmansaasteet, kylmä ilma ja fyysinen rasitus voivat tuoda astmaoireet esiin. Tyypillisiä oireita ovat hengenahdistus, uloshengityksen vinkuminen, yskä ja limaisuus. Hengenahdistuksen aistiminen on yksilöllinen ilmiö. Oireiden puuttuminen ei sulje pois astman mahdollisuutta, eivätkä tyypilliset oireet yksin riitä varmistamaan astmadiagnoosia. Astmassa esiintyvä keuhkoputkien ahtauma on myös palautuva, joko spontaanisti tai lääkkeiden vaikutuksesta.

Astmaan liittyvä toiminnan rajoitus vaikuttaa elämään eri tavoin. Penkkiurheilijan tullessa toimeen reilustikin alentuneella keuhkojen toiminnalla joutuu maksimisuoritukseen pyrkivä kilpaurheilija epäedulliseen asemaan pienestäkin toimintahäiriöstä. Alentunut suorituskyky huomataan helpommin lajeissa, joissa urheilusuoritusta mitataan objektiivisesti. Esimerkiksi uinnissa mitataan aikaa vakioiduissa ulkoisissa olosuhteissa. Muissa lajeissa, kuten esimerkiksi jalkapallossa tai muissa joukkuepeleissä astma ei ilmene yhtä helposti.

Astman yleisyydessä on lajikohtaisia eroja. Ilman laatu ja harjoitteluolosuhteet ovat merkitseviä tekijöitä. Voimakas pitkäaikainen harjoittelu kylmässä, kuivassa ilmassa aiheuttaa astmaa tai pahentaa sen oireita; oikeutetusti voidaan puhua urheilijan ammattitaudista. Talviurheilulajeista hiihto on pahamaineisin, mutta toisaalta kesäurheilulajeissa kuten uinnissa astma on myös yliedustettuna muuhun väestöön verrattuna. Uintia on kuntoilulajina perinteisesti pidetty hyvänä liikuntamuotona astmaa sairastaville.

Kilpavalmennuksessa tilanne on kuitenkin erilainen. Runsaan harjoittelun aikana vedetään keuhkoputkiin muutakin kuin puhdasta ilmaa: veden desinfiointiin käytettäviä aineita, kuten klooria ja otsonia sekä lisäksi myös vesipisaroita. Kostean ilman hengittäminen on hyvästä, mutta vesipisaroiden hengittäminen ärsyttää keuhkoputkia. Näin syntyvä astma näyttää olevan mekanismeiltaan erilainen ja ennusteeltaan parempi kuin perinteinen ulkosyntyinen allerginen astma. Urheilijan astma saattaa hävitä aktiiviuran päätyttyä.

Vastoin yleistä käsitystä rasitusastma ei ole erillinen astman muoto, vaan yhteinen piirre kaikentyyppiselle astmalle. Kroonisessa hoitamattomassa astmassa ilmiö syntyy inflammaation seurauksena ja on hyvin yleinen, esiintyen jopa 60 - 80 %:lla näistä tapauksista. Oireet alkavat pienellä viipeellä pian lyhytkestoisen rasituksen jälkeen tai pitempiaikaisen suorituksen aikanakin.

Hengitysvaikeuksien syitä voidaan tutkia!

Hengitysvaikeuksia on syytä tutkia perusteellisesti, jotta päästään oikeaan diagnoosiin ja asianmukaiseen hoitoon. Valitettavan usein käytetään nuorillakin urheilijoilla astmalääkkeitä ilman edeltäviä kunnollisia selvityksiä tai diagnoosia. Lääkkeiden turha käyttö olisi minimoitava. Tiettyjen lääkkeiden käyttöön liittyy lisäksi dopingsääntöjä.

Esitiedot hengitysvaikeuksien luonteesta, kestosta, ilmaantumisesta ja liitännäisoireiden esiintymisestä auttavat lisäselvitysten yksilöllisessä suunnittelussa. Verinäytteestä tutkitaan hemoglobiini ja tulehdusarvot. Poskionteloiden ja keuhkojen röntgenkuvauksella suljetaan pois infektiot. EKG antaa tietoa sydämen kuormituksesta ja rytmihäiriöistä. Allergiatesteillä selvitään herkistymistä ympäristön allergeeneille.

Astmaa epäiltäessä suoritetaan keuhkojen toimintakokeita. Niistä yksinkertaisin on kotiin ja urheilukentän viereen soveltuva ulospuhalluksen huippuvirtauksen mittaaminen. Menetelmää ei ole kansainvälisiin antidoping-säännöstöihin hyväksytty, mutta esimerkiksi Kela on sen hyväksynyt liitettäväksi astmalääkkeiden erityiskorvaushakemukseen. Astmatulehduksen olemassaolo voidaan osoittaa uloshengitysilman typpioksidimittauksella. Spirometriaseurannassa tapahtuva keuhkoputkien supistamis- ja laajennuskokeet ovat astmatutkimuksen kulmakiviä.

Astmalle hyvin tunnusomaista rasitusastmailmiötä voidaan mitata myös laboratorio-olosuhteissa. Spiroergometrialla saadaan laajempaa tietoa kaasujen vaihdunnasta rasituksessa. Siinä seurataan rasituksen aikana työmäärää, hengitystoimintaa, sydämen toimintaa, hapenottokykyä ja hiilidioksidin tuotantoa sekä pyritään määrittämään fyysisen suorituksen kannalta rajoittavia tekijöitä.

Kuntoilijan ja urheilijan astma pyritään siis selvittämään samojen periaatteiden mukaan kuin muidenkin. Myös hoidon pitäisi pitkälti noudattaa yleisiä hoitolinjauksia. Hoitamalla astmatulehdus saadaan kaikki oireet parhaiten kuriin. Keuhkoputkia avaavia oirelääkkeitä käytetään sen lisäksi yksilöllisen tarpeen mukaisesti ennen rasitusta tai oireiden ilmaantuessa.

Talviaika haasteellinen

Pakkanen vaikeuttaa ei pelkästään urheilijoiden vaan erityisesti myös hengitystiesairauksia kuten astmaa ja keuhkoahtaumaa potevien elämää. Jopa neljä viidestä kokee tautinsa pahenevan talvella. Talvella esiintyy lisäksi enemmän oireita pahentavia infektioita. Kylmä ilma on kuiva.

Nenän tärkeimpiä tehtäviä on sisään hengitettävän ilman lämmittäminen ja kostuttaminen. On tapana sanoa että terve nenä muuttaa arktista talvea välimeren kesäksi kymmenen senttimetrin matkalla. Kylmällä säällä on siis hyvää hengittää nenän kautta suojatakseen keuhkoputkia. Infektiot ja toisaalta myös kylmä ilma turvottavat nenän limakalvoa. Ilmankulku nenän kautta vaikeutuu, käy riittämättömäksi, pakottaen hengittämään suun kautta.

Fyysinen rasitus sinänsä ei ole oireiden aiheuttaja, vaan siihen liittyvä lisääntynyt hengitys. Limakalvon viileneminen ja liikakuivuminen aiheuttavat herkästi keuhkoputkien supistumista. Tämä selittää kuivan ja kylmän ilman huonon maineen astmaatikkojen oireiden pahentajana. Pakkasensieto on yksilöllinen ilmiö. Kymmenen pakkasasteen tienoilla useimmat potevat jo oireita. Voimakasta urheilua ei suositella alle 15-20 asteen pakkassäällä.

Suunnittelemalla ulkoilua talvipakkasella oikein, voidaan ongelmia osittain välttää. Lämmin vaatetus, hengittäminen nenän kautta, huivi kasvojen eteen, metallinen hengityskenno, kohtuullinen liikunta... keinoa on monta keksitty. Astmaatikko voi ottaa oirelääkitystä jo etukäteen estämään astmaoireiden pahenemista. Astman peruslääkityksen tehostamisesta on myös apua. Näistä kannattaa keskustella oman lääkärin kanssa.

Jaa