

Lue asiantuntijan vinkit työnäkemiseen ja turvalliseen liikkumiseen pimeällä
”Kaikenikäisten silmät voivat väsyä ja rasittua syksyn tullessa, töihin ja kouluun palatessa. Työssä, koulussa, liikenteessä ja vapaa-ajalla aiemmin vaivattomalta tuntuneet tilanteet voivat muuttua kuormittaviksi, kun luonnonvalon määrä vähenee ja aamut sekä illat pimenevät”, kertoo Synsamin johtava optikko Jyri Vestervik.
Pimeässä pupilli laajenee, mikä korostaa mahdollisia taittovirheitä ja aiheuttaa epätarkkuutta näkemiseen. Laaja pupilli vastaa suurta kameran aukkoa, jolloin silmän ”kameran” optiset poikkeamat korostuvat aiheuttaen hankaluuksia näkemiseen. Näin ollen lievä, kesällä huomaamaton taittovika tai pienikin muutos paljastuu vaativissa hämäräolosuhteissa hankaloittaen näkemistä – aiheuttaen haasteita etenkin hämärässä ja pimeässä.
Moni päälle 40-vuotias huomaa syksyllä lähinäön heikentyvän nopeasti; moni kokee muutoksen tapahtuneen ”yhdessä yössä”. Lisäksi on hyvä huomioida, että vähäinen valon määrä sekä sateinen sää heikentävät kontrastia, heikentäen kykyä erottaa muotoja ja värejä toisistaan.
Vestervik muistuttaa, että jotkut silmäsairaudet, kuten harmaakaihi, hankaloittavat näkemistä hämärällä ja pimeällä. Moni silmäsairaus liittyy ikääntymiseen, joten nämä ovat yleisempiä varttuneemmilla työntekijöillä. Lisäksi ikääntyminen itsessään aiheuttaa silmiin muutoksia; valonläpäisy- ja sopeutumiskyky heikkenevät iän myötä.
Mykiön sameuden lisääntyessä sen läpi pääsevä valo vähenee, mikä voi heikentää hämäränäköä ja kykyä erottaa kontrasteja eli toisiaan lähellä olevia värisävyjä. Valon sironta mykiössä lisääntyy, mikä voi aiheuttaa yleisen näkemisen laadun laskun lisäksi häikäistymistä. Se voi olla hyvinkin häiritsevä oire ja hankaloittaa erityisesti ajoneuvon kuljettamista hämärän ja pimeän aikaan.
Liikenteessä syksyn pimeys haastaa kaikenikäisiä; pimeys ja kostea asfaltti, joka imee ja heijastaa valoja, voivat aiheuttaa hankaluuksia näkemiseen. Silmien sauvasoluilla kestää puolisen tuntia mukautua pimeään, ja vasta sen jälkeen hämäränäkö on parhaimmillaan – liikenteessä tämä ei ehdi tapahtua. Liikenteessä ajantasaiset silmälasit, puhtaat ja naarmuttomat linssit sekä tuulilasi ovat avainasemassa liikenneturvallisuuden parantamisessa ja jotta näkeminen olisi mahdollisimman tarkkaa.
Syksyn pimetessä on lisäksi hyvä kiinnittää huomiota työpisteen hyvään valaistukseen, hyvään työskentelyergonomiaan sekä terveellisiin elintapoihin. Terveellinen ruokavalio ja riittävä uni auttavat ehkäisemään väsymystä, ja jaksat arjessa paremmin. Yritykseenne nimetty työfysioterapeutti tarjoaa asiantuntemustaan työergonomiasta ja voi tulla työpaikallenne tarkistamaan työnäkemiseen liittyvät asiat.
Säännölliset näöntutkimukset ovat avainasemassa silmiesi hyvinvointia ajatellen. Optikon näöntutkimus Synsam-liikkeissä on veloitukseton OmaMehiläisen Mobiilietuja näyttämällä. Aika suositellaan varaamaan etukäteen Synsamin sivuilta Ulkoinen linkki
Mikäli on aihetta epäillä silmäsairautta tai halutaan tarkastaa silmien terveydentila, tarvitaan silmälääkärikäynti. Silmälääkäriajat voi varata Mehiläisestä.