Mehiläisen laboratorioissa on saatavilla Hertta sydän- ja diabetesriskitesti, joka ennustaa lähivuosien (1-10 vuotta) sydänkohtaus- sekä diabetesriskin yhdellä verinäytteellä. Ajoissa saadun tiedon avulla riskiä voi pienentää elintavoilla, lääkemuutoksilla, tiiviillä seurannalla ja muilla toimenpiteillä. Mitä aikaisemmin riski huomataan, sitä paremmin siihen voi vaikuttaa. 

Suomessa kehitetty testi on luo­tettava ennuste myös niille, joilla tunnettuja sepelvaltimotaudin riskejä ei ole havaittavissa. Tutkimusten mukaan riskitesti mittaa sydänkohtauksen ja siihen liittyvän kuoleman riskiä tarkemmin kuin mikään nykyisistä yleisesti riskiarvioinneissa käytetyistä kolesteroli-, lipidi- tai muista laboratoriotutkimuksista. 

Hertta-riskitesti on keramidi-lipidien määritys (CERT). CERT-nimi tulee sanoista Coronary Event Risk Test.

Kenelle riskitestiä suositellaan?

Hertta sopii kaikille, joilla on sukurasitteena sydän- ja verisuonitauteja, diabetesta tai näille altistavia riskitekijöitä. Sepelvaltimotautiriskissä olevia henkilöitä Suomessa on arviolta 660 000. Riski ei välttämättä näy kohonneena kolesterolina tai muina tunnettuina vaaratekijöinä, vaan selviää vasta riskitestin avulla. Tyypin 2 eli aikuistyypin diabeetikoita on Suomessa noin 300 000. Lisäksi noin 150 000 sairastaa diabetesta tietämättään. Riskiä madaltavat elintapojen muutokset kuten tupakoinnin lopettaminen, liikunta, ruokavalio ja stressinhallinta. 

Testi sopii myös sepelvaltimotautipotilaille, joiden kohdalla voidaan arvioida uusintakohtausten riskiä. Sepelvaltimopotilaita on Suomessa arviolta 180 000. Tutkimustuloksien avulla voidaan tehdä muutoksia lääkitykseen ja tehostaa seurantaa, ja näin madaltaa korkeaa sydänkohtaus- ja sydänkuolemariskiä. Voidaan myös harkita muita toimenpiteitä riskin vähentämiseksi.

Hertta sopii myös henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita ja haluavat huolehtia sydänterveydestään ja haluavat kontrolloida diabetes-riskiään. 

Miksi sydänkohtaus- ja diabetesriski kannattaa selvittää?

  • Sydän- ja verisuonitaudit ovat yleisin kuolinsyy, ja ne aiheuttavat 30 % kaikista kuolemista. Mitä aikaisemmin riski havaitaan, sitä paremmin riskiin on mah­dollisuus vaikuttaa.
  • Suomessa joka kymmenes minuutti joku saa sepelvaltimotaudista johtuvan kohtauksen, ja päivittäin sepelvaltimotautiin kuolee n. 30 henkilöä.
  • Lähes puolet sydänkohtauksista ilmaantuu ihmisille, joilla kolesteroliarvot ovat normaalit ja jopa 20 %:ssa tapauksista ihmisille, joilla ei mitään tunnettua riskitekijää.
  • Uusimman tutkimustiedon mukaan pelkkä kolesterolitutkimus ei riitä riskin selvittämiseksi. Riski ei välttämättä näy kohonneena kolesterolina tai muina tunnettuina vaaratekijänä, mutta voi selvitä Hertta-testillä. 

Hertta-sydänriskitutkimuksen hinta

Hertta-riskitutkimus maksaa 148 euroa.

Hinta sisältää

  • verinäytteen oton valitsemassasi Mehiläisen toimipisteessä
  • tulosten saamisen OmaMehiläinen-palveluun talteen.

Jos olet saanut riskitutkimuksen lähetteen hoitavalta lääkäriltäsi, voit sopia hänen kanssaan tulosten läpikäynnistä ja jatkotoimenpiteistä.

Tutkimuksesta ei toistaiseksi saa Kela-korvausta.

Miten Hertta-sydänriskitutkimukseen pääsee?

Hertta-riskitesti on helppo tehdä Mehiläisen laboratorioissa. Hertta-riskitutkimusta voi suositella työterveyslääkäri tai muu sinua hoitava lääkäri. Riskitutkimukseen voi tulla myös omatoimisesti ilman lääkärin lähetettä. Voit varata ajan verkkoajanvarauksesta mihin tahansa Mehiläisen toimipisteeseen. Tutkimus tehdään laboratoriossamme otetusta verinäytteestä. Näytettä ennen ei tarvitse olla syömättä tai juomatta eikä sitä tarvitse ottaa tiettyyn kellonaikaan.

Toimi näin:

1. Voit tulla mihin tahansa Mehiläisen toimipisteen  laboratorioon aukioloaikoina ilman ajanvarausta tai erityistä valmistautumista. Voit halutessasi varata näytteenottoajan verkossa https://ajanvaraus.mehilainen.fi tai soittamalla 010 414 00 (ma- su 6-22).

2. Tutkimus tehdään laboratoriossamme otetusta verinäytteestä.

3. Saat tulokset OmaMehiläinen-palveluun ja ne jäävät sinulle talteen. Maksuttoman OmaMehiläinen-mobiilisovelluksen voi ladata ipadille tai puhelimeen (iOs tai Android) tai voit käyttää sitä koneeltasi osoitteessa oma.mehilainen.fi.

4. Voit keskustella tuloksesta ja jatkotoimenpiteistä OmaMehiläinen -mobiilisovelluksessa avaamalla Digiklinikka-keskustelun yleislääkärille (hinta 29€). Voit myös varata vastaanottoajan lääkärille verkossa ajanvaraus.mehilainen.fi/ tai soittamalla Mehiläisen asiakaspalveluun 010 414 00 (ma- su 6-22). 

Mitä riskiluvut kertovat?

Sydänriskiluku ilmaisee riskin sydäninfarktille ja sydänperäiselle kuolemalle:

  • 0–2 on matala riski
  • 3-6 on keskitason riski
  • 7-9 on kohonnut riski
  • 10–12 on korkea riski eli henkilön sydänkohtausriski on merkittävän suuri ja tuloksen yhteydessä suositellaan yhteydenottoa lääkäriin.

Hertta-testin komponenteista voidaan määrittää riski myös tulevalle diabetekselle. Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa kehitettiin algoritmi, jossa yhdistelemällä tiettyjen Hertta-testin lipidien suhde henkilön ikään, sukupuoleen ja painoindeksiin voidaan arvioida diabeteksen puhkeamisen riskiä. Testistä saadun riskiluvun perusteella henkilö sijoittuu johonkin kolmesta riskiluokasta:

  • 0-5 on matala riski
  • 5-15 on keskitason riski
  • 15+ on korkea riski, jolloin jatkotoimenpiteistä kannattaa keskus­tella lääkärin kanssa. Lääkäri arvioi tilan­teen ja toimenpiteet aina tapauskohtaisesti.

Hertta antaa tilastollisen riskiarvion. Matalat pisteet testissä eivät sataprosenttisella var­muudella tarkoita sitä, ettet tulisi saamaan tulevaisuudessa sydänkohtausta.

Kaikista hoitomuutoksista tulee aina kes­kustella lääkärin kanssa. Älä lopeta lääki­tystäsi vaikka Hertta-testin tulos olisikin matala. Matala riskitaso voi johtua esimer­kiksi saamastasi hoidosta.

Tulosten saaminen

Tulokset tulevat OmaMehiläiseen ja jäävät sinne talteen. OmaMehiläistä voit käyttää kännykälläsi (iPhone ja Android) lataamalla OmaMehiläinen-sovelluksen sovelluskaupasta tai tietokoneella osoitteessa https://oma.mehilainen.fi. Jos haluat tulokset puhelimitse, voit soittaa laboratorioomme.

Lisätietoja mobiilisovelluksesta >>

Lausunnot Digiklinikalta tai omalta lääkäriltäsi

On hyvä huomioida, että pakettiin ei sisälly erillistä lausuntoa laboratoriopaketin tuloksista. Keskustelemalla lääkärisi kanssa terveysriskejä kartoittavien laboratoriotestien tuloksista saat niille ammattilaisen tulkinnan sekä ohjeet oman terveytesi edistämiseen.Voit olla yhteydessä omaan lääkäriisi tai Digiklinikan yleislääkäriin lausunnon saamiseksi. Digiklinikan maksu on 29€ Kela-korvauksen jälkeen. Jos olet käynyt testissä lääkärin lähetteellä, kannattaa lääkärin kanssa sopia tulosten saamisesta ja jatko-ohjauksesta.

Riittääkö sydänriskitesti?

Sydänriskitesti on uusi tapa selvittää etukäteen riskiä saada sydänkohtaus, madaltaa riskiä elintapamuutoksilla ja vaikuttaa kohtausriskiin lääkityksen muutoksilla.

Tilanteesta riippuen sydäntutkimuksia kannattaa kuitenkin tehdä laajemmin esimerkiksi mahdollisten sepelvaltimoahtaumien selvittämiseksi. Hertta-riskitestin lisäksi tärkeitä laboratoriotutkimuksia ovat herkkä CRP (S-hCRP) sekä apoliporoteiinimittaukset (S-APot), jotka voidaan tehdä samasta verinäytteestä. Herkkä CRP kertoo elimistön tulehdustilasta, joka on verisuonisairauksien vaaratekijä. Apolipoproteiinit ovat veren rasvojen osia, jotka kertovat kolesterolia tarkemmin riskistä.

Tutustu tarkemmin Mehiläisessä tehtäviin sydäntutkimuksiin >>

Lue lisää sydänoireista ja riskistä:

Tutustu sydän- ja verisuonitautien asiantuntijoihimme >>

Lue lisää sydänoireista

Lue lisää sydänhoidosta