Olen toiminut silmäluomi-, kyyneltie- ja kaihikirurgina vuodesta 2001. Olen työskennellyt vuosia sekä yliopistosairaalassa että yksityissektorilla ja tehnyt laaja-alaisesti tuhansia leikkauksia. Silmäkirurgin työssä tavoitteeni on erinomainen esteettinen ja toiminnallinen lopputulos sekä tyytyväinen potilas. Painotan kommunikaatiota. Pyrin ennen hoitoa ymmärtämään potilaan toiveet ja huolet sekä ymmärrettävästi kertomaan hoitovaihtoehdot, niiden hyödyt ja riskit. Olen potilaani tavoitettavissa myös leikkauksen jälkeen.
Silmäluomikirurgia ja silmän alueen plastiikkakirurgia
Leikkaan sekä esteettisiä että toiminnallisia silmäluomileikkauksia ja esimerkiksi yläluomileikkauspotilaalla leikkauksen tarve on usein sekä esteettinen että toiminnallinen, parantaen väsynyttä ulkonäköä ja laajentaen näkökenttää. Tyypillisiä silmäluomileikkauksia ovat yläluomileikkaus, alaluomileikkaus, kulmakarvan - ja otsan kohotus sekä ptoosileikkaukset. Silmäluomikasvainleikkaus on usein pienikokoisen muutoksen poisto. Teen myös laajoja kasvainleikkauksia, joissa käytän kudossiirteitä tai - kielekkeitä. Silmäluomikasvaimista suurin osa on onneksi hyvänlaatuisia, mutta myös esimerkiksi tyvisolusyöpä on yleinen. Teen myös kyynelteiden ja silmäkuopan alueen kasvainleikkauksia ja koepalan ottoja. Muita tyypillisiä leikkauksia ovat silmäluomen virheasentojen korjausleikkaukset, esimerkiksi luomen sisään - tai ulospäin kääntymisen leikkaus, silmäluomivammaleikkaus, näärännäppyleikkaus ja siipikalvo- eli pterygiumleikkaus.
Kyyneltiekirurgia
Kyyneltiekirurgia kohdistuu tavanomaisesti kyyneltietukoksen poistamiseen. Aikuisten yleisimpiä kyyneltieleikkauksiani ovat silikoninauhojen asetus sekä kyynelteiden luuaukkoleikkaus (dakryokystorhinostomia, dcr). Teen luuaukkoleikkauksia sekä endoskooppisesti nenän kautta että ihoviillosta, valiten potilaalle parhaan vaihtoehdon. Jos kyyneltiet puuttuvat tai ovat vaikeasti arpeutuneet teen LJT- lasiputkileikkauksia. Lasten yleisin leikkaus on kyynelteiden sondeeraus. Pieni osa myös lapsipotilaista tarvitsee silikoninauhojen asetuksen tai luuaukkoleikkauksen.
Lisätietoa www.tiinaleivo.fi
Tervetuloa vastaanotolleni!
Anvisningar för tidsbokning
Hoidan mielelläni sekä aikuisia että lapsia.
Kyyneltiekirurgisiin ja nukutusta tai sedaatiota vaativiin silmäluomileikkauksiin puhelin 010 414 4263.
Silmäluomileikkaukset paikallispuudutuksessa puhelin 010 414 4289.
Puhelinneuvonta ma-pe klo 7.30-15.30.
Jos tulet silmän alueen plastiikkakirurgiseen arvioon, vanha kasvovalokuva voi antaa lisätietoa leikkauksen suunnittelua varten.
Jos tulet silmälääkärin vastaanotolle yleissilmätutkimukseen, ota mukaan aiemmat silmälasireseptit ja mahdolliset lääkärinlausunnot. Käyntiin kannattaa varata aikaa ainakin tunti.
Varaudu mustuaisten laajentamiseen silmätipoilla, jolloin autolla ajo on kielletty samana päivänä. Aurinkolasit auttavat häikäisyyn. Jos käytät piilolinssejä, jätä pehmeiden linssien käyttö pois 1-2 päivää ja kovien linssien 1 viikko ennen vastaanottoa.
Alle 10-vuotiaiden lasten silmätutkimukseen suosittelen varaamaan tupla-ajan.
Specialområde och speicalkompetens
- Ögonsjukdomar
- Specialkompetens inom ögonkirurgi
Intresseområden
- Ögons hudtumörernas kirurgi
- rivakanals opertaioner
- Ögonlockskirurgi
- Ögonsjukdomar
- Kirurgiska ingrepp i ögonområdet
Utbildning och titel
- Ögonläkare
- Specialist
Tjänster
- Kirurgiska ingrepp i ögonområdet
- Borttagning av cysta i ögonlocket, chalazion
- Operation av nedre ögonlocket, blefaroplastik
- Ansiktslyftning av pannan, Frontal lift
- Operation av övre ögonlocket, blefaroplastik
- Specialläkarbesök högst 20 minuter.
- Specialläkarbesök högst 30 minuter.
- Specialläkarbesök högst 45 minuter.
- Spolning av tårvägar (sondering)/operation av tårvägar med slang
- Hängande ögonlock, dvs. ptos
Verksamhetsställen
Priser
Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida
- Specialläkarbesök högst 20 minuter.
Prisberäkning 178.80 € (*166.80 €) -
Prisberäkning 178.80-200.80 € (*166.80-188.80 €) - Specialläkarbesök högst 30 minuter.
Prisberäkning 200.80 € (*188.80 €) - Specialläkarbesök högst 45 minuter.
Prisberäkning 244.80 € (*232.80 €)