Tiina Hakala-Ala-Pietilä
Sain peruskoulutukseni Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ja jo opiskeluaikoina olin kesätöissä Naistenklinikalla ja innostuin alasta. Myös erikoistumisaikanani lempisijoitukseni Naistenklinikalla oli hormonipoliklinikka, jossa sain hoitaa lapsettomuuspotilaita. Vuonna 1987 väittelin raskausriskeistä ja perinataali-kuolemista Helsingin yliopistossa ja heti naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi valmistuttuani menin töihin Väestöliiton lapsettomuusklinikkaan, jossa sain hyvää oppia alalle monta vuotta. Myöhemmin aloitin työt Felicitas-klinikassa, johon hakeuduin, koska Felicitas-klinikka on ollut koko olemassaolonsa ajan edelläkävijä lapsettomuushoidoissa. Felicitaksessa olen työskennellyt jo noin 15 vuotta.
Otan mielelläni vastaan ihan kaikenlaisia potilaita, myös perusgynekologisia potilaita eli muitakin kuin lapsettomuusasioissa tulevia. Tämän työn yksi rikkaus ovat eri-ikäiset potilaat erilaisin ongelmin. Olen perehtynyt erityisesti ryhmiin, joissa raskautta on yritetty pitkään ja mahdollisesti taustalla on jo monia hoitoja, sekä potilaisiin, jotka ovat yli 38-vuotiaita ja joiden hoidossa on hyvä huomioida vähän erilaisia asioita kuin nuorempien hoidoissa.
Erityisen iloinen olen siitä, että olen saanut toimia "hyvän mielen" Felicitas klinikassa, jossa on mahdollista suunnitella jokaiselle potilaalle juuri hänelle personoitu hoito hyvin tuloksin.
Specialområde och speicalkompetens
- Barnlöshetsundersökningar första besöket
- Fertilitetsrådgivning
- Gynekologi
Intresseområden
- barnlöshetvård Felicitas
- Fertilitetsrådgivning
- Endometrios
- Gynekologiska sjukdom
- PCOS/PCO
Tjänster
- Specialläkarbesök högst 20 minuter.
- Specialläkarbesök högst 30 minuter.
- Specialläkarbesök högst 45 minuter.
- Specialläkarbesök högst 60 minuter.
- Barnlöshetsutredningar
- Kartläggning av menstruationscykeln
- Provrörsbefruktning (IVF)
- Mikroinjektion (ICSI)
- Behandlingar med donerade könsceller
- Hedelmällisyysneuvola (lääkärin vastaanotto)
- Missfallsrådgivning
- International Clinic
- Lapsettomuustutkimukset ensikäynti
- Synnytyksen jälkitarkastus
- Telekonsultationen i Specialistläkarbesök
Verksamhetsställen
Priser
Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida
- Telekonsultationen i Specialistläkarbesök
Prisberäkning 91.80-202.80 € (*75.80-186.80 €) - Specialläkarbesök högst 30 minuter.
Prisberäkning 178.80 € (*162.80 €) - Synnytyksen jälkitarkastus
Prisberäkning 178.80 € (*162.80 €) - Specialläkarbesök högst 45 minuter.
Prisberäkning 200.80 € (*184.80 €) - Specialläkarbesök högst 60 minuter.
Prisberäkning 222.80 € (*206.80 €) - Hedelmällisyysneuvola (lääkärin vastaanotto)
Prisberäkning 310.40 € (*302.40 €) - Missfallsrådgivning
Prisberäkning 310.40 € (*302.40 €) - Lapsettomuustutkimukset ensikäynti
Prisberäkning 310.40 € (*302.40 €)