Olen kirurgian ja urologian erikoislääkäri, lääket. tri.
Olen toiminut valmistumisestani 1998 lähtien yliopistosairaalan urologisessa yksikössä kliinisenä opettajana ja erikoislääkärinä, missä hoidan eturauhassyöpää ja sen hoitojen jälkeisiä ongelmia esim. virtsankarkailua ja erektiohäiriötä tarvittaessa leikkausmenetelmin sekä miehen sukupuolielinten erityyppisiä vaivoja.
Mehiläisessä diagnosoin ja hoidan virtsateiden kasvaimia, pääasiassa eturauhassyöpää, eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua, virtsaamis- ja erektiohäiriöitä sekä virtsankarkailua. Hoidan yli 16-vuotiaita.
Tutkimisessa käytän vastaanotolla tarvittaessa ultraäänitutkimusta ja virtsarakon videotähystystä.
Lisäksi miehen ikääntymiseen ja kokonaisterveyteen liittyvät vaivat ja naisten virtsankarkailu ovat keskeisiä osaamisalueitani.
Teen Mehiläisessä pieniä leikkauksia kuten ympärileikkauksia ja sterilisaatioita sekä kivespussin alueen toimenpiteitä sekä vartalon ihon luomien ja pienten pattien poistoja.
Vastaanotolla panostan erityisesti potilaan perusteelliseen kuuntelemiseen ja vaivan tarkkaan kartoittamiseen keskustelun keinoin. Huomioi, että tapaan potilaita ensikäynneillä vain vastaanotolla. En aloita hormonihoitoja alle 45-vuotiaille miehille.
Ei etävastaanottoa.