Riitta Kiviluoto

Työterveyspsykologi

Olen työskennellyt työterveyspsykologina vuodesta 2007 ja Mehiläisessä vuodesta 2013 lähtien. Vuonna valmistuin 2019 työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologiksi, sekä vuonna 2021 johdon ja tiimien coachiksi.

Työterveyspsykologina keskeinen kiinnostuksen kohteeni on työhyvinvointi niin henkilö-, työyhteisö- kuin organisaatiotasollakin ja sitä pyrin työssäni edistämään sekä yksilövastaanotoilla että yhteistyössä asiakasyritysten kanssa.

Työskentelyotteeni on kognitiivisesti, ratkaisukeskeisesti ja voimavaralähtöisesti painottunut, ja tavoitteenani on yksilövastaanotoilla tukea asiakasta oman tilanteensa jäsentämisessä sekä vaikutusmahdollisuuksien ja selviytymiskeinojen hahmottamisessa. Käytän mielelläni myös erilaisia tehtäviä tukemaan yhdessä sovitusti asiakkaan omaa työskentelyä vastaanottokäyntien välissä.

Anvisningar för tidsbokning

Kaikki vastaanotot ovat toteuttavissa perinteisen kasvokkaisen tapaamisen lisäksi myös etävastaanottoina eli videovastaanottona (Microsoft Teams) tai puhelimitse.

Specialområde och speicalkompetens

  • Företagspsykolog
  • krisarbet
  • Kompetens inom företagshälsovård

Intresseområden

  • Arbetsvälbefinnande
  • Arbetsförmåga
  • Trötthet
  • Psykiska problem/mental ork
  • Problem på arbetsplatsen

Utbildning och titel

  • Företagshälsovårdspsykolog

Tjänster

  • Firstbeat
  • MIELI kuntoon-modellen
  • ParTy - Parempi Työyhteisö Ilmapiirikysely­
  • Kriisityön palveluprosessi
  • Mental hälsa sparrningar
  • Firstbeat Life
  • Mielen vuosihuolto työterveysasiakkaille

Verksamhetsställen

Mehiläinen Vantaa Airport
Lentäjäntie 1 E, 6. krs
Stängt idag
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min