Päivi Roivas

Psykologi, psykoterapeutti
Ei ota uusia Kela-asiakkaita
Päiville (kognitiivinen ja ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, kognitiivinen lyhytterapeutti, PsM, YTM, sensomotorinen traumaterapia taso 1) voit varata ajan neuvonta- tai tukikäynnille ja lyhyt- tai pitkäkestoiseen yksilöpsykoterapiaan. Psykoterapia pohjautuu voimavarasuuntautuneeseen työotteeseen, jonka lisäksi hyödynnetään sensomotorisen traumapsykoterapian (kehollisia harjoituksia) menetelmiä. Osana terapiaa saatetaan myös käyttää tietoisuustaitoharjoituksia sekä toisinaan kotitehtäviä. Päivillä on pitkä työkokemus sekä nuorten että aikuisten ahdistuksen, stressin ja masennuksen hoidosta. Erityisen kiinnostuksen kohteena Päivillä on traumaattisissa kriiseissä tukeminen ja trauman työstäminen. Päivillä on lisäkoulutusta traumaterapiasta ja kiinnostusta kouluttautua edelleen tällä saralla. Kokemusta ja lisäkoulutusta löytyy myös vanhempien ohjauksesta sekä parikäynneistä.

Anvisningar för tidsbokning

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruthan ajan viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Terapiapalveluihin liittyen aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Specialområde och speicalkompetens

  • Korttidsterapi
  • Psykologi
  • Psykoterapi
  • Specialkompetens inom psykoterapi

Intresseområden

  • Arbetsförmåga
  • Arbetshälsa
  • Korttidspsykoterapi
  • Psykoterapi
  • Mental hälsa

Utbildning och titel

  • Psykologi
  • Psykoterapeut

Språkkunskap

  • finska, modersmål

Tjänster

  • Parterapi
  • Individuell terapi
  • Korttidsterapi, privat kund
  • Stöd -och krismottagning
  • Föräldrarådgivning
  • Korttidspsykoterapi, privat kund
  • Korttidspsykoterapi, företagshälsovård
  • Psykoterapi, företagshälsovård
  • Rådgivningsbesök med låg tröskel
  • Självriskandel för FPA ersatt rehabiliterande psykoterapi

Verksamhetsställen

Mehiläinen Psykoterapiapalvelut Tampere Kauppakatu
Kauppakatu 11, 4. krs.
Öppet idag
07:00 - 22:00
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min

Priser

Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida

  • Självriskandel för FPA ersatt rehabiliterande psykoterapi
    Prisberäkning 57.2 € (*57.2 €)
  • Rådgivningsbesök med låg tröskel
    Prisberäkning 101.8 € (*101.8 €)
  • Föräldrarådgivning
    Prisberäkning 106.8 € (*106.8 €)
  • Individuell terapi
    Prisberäkning 128.8 € (*128.8 €)
  • Korttidsterapi, privat kund
    Prisberäkning 128.8 € (*128.8 €)
  • Stöd -och krismottagning
    Prisberäkning 128.8 € (*128.8 €)
  • Korttidspsykoterapi, privat kund
    Prisberäkning 128.8 € (*128.8 €)