Markku Aarnio
Olen erikoistunut mahasuolikanavan sairausten hoitoon. Tyypillisiä vatsaoireita ovat närästys, vatsan turvottelu, vatsakivut tai muutokset suolen toiminnassa, kuten ummetus tai ripuli.
Vatsavaivat ovat hyvin yleisiä, mutta oireiden taustalla ei useinkaan ole mitään vakavaa sairautta. Tutkimuksiin kannattaa hakeutua, jos vaivat jatkuvat pitkään tai kovenevat. Erityisesti, jos ulostuksen mukana tulee verta, on hyvä tulla vastaanotolle. Peräaukon sairaudet, kuten peräpukamat ja haavaumat, ovat kiusallisia vaivoja. Ne ovat diagnostoitavissa vastaanotolla, minkä jälkeen niiden hoito voidaan aloittaa.
Vatsavaivojen syiden selvittämisessä tarvitaan usein tähystystutkimuksia. Paksusuolen tähystyksessä eli kolonoskopiasa tutkitaan peräsuoli, paksusuoli ja ohutsuolen loppuosa. Mahalaukun tähystyksessä eli gastroskopiassa nähdään ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tila.
Tähystystutkimusten tarpeen arviointi onnistuu hyvin vastaanotollani, ja aika niihin järjestyy nopeasti. Minulla on pitkä kokemus mahasuolikanavan tähystyksistä. Tähystysmenetelmät kehittyvät jatkuvasti, minkä vuoksi olen pitänyt osaamistani yllä useissa koulutuksissa.
Lisäksi hoidan yleiskirurgisia vaivoja, kuten nivus- ja napatyriä. Näiden hoitoarvion teen vastaanotollani.
Jyväskylässä teen myös pienkirurgisia toimenpiteitä, kuten luomen poistoja sekä hoidan pieniä traumoja ja urheiluvammoja.
TAMPERE: sairaala, puh 010 414 6070 (0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min) JYVÄSKYLÄ: puh 010 414 112 (0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min) /vaihde
Vastaanotolleni voi tulla yli 12-vuotiaat.
Anvisningar för tidsbokning
Pidän vastaanottoa Tampereen, Äänekosken ja Jyväskylän Mehiläisessä. Tähystys- ja toimenpideajanvaraukset suoraan toimipaikasta.
Vastaanotolleni voivat tulla kaikki yli 12 vuotiaat.
En ota vastaan yleislääkäri-potilaita Tampereella.
Specialområde och speicalkompetens
- Gastroenterologisk kirurgi
- Gastroenterologi
- Allmän kirurgi
- Specialkompetens inom gastroenterologi
Intresseområden
- (Allmän)kirurgiska operationer
- (Allmän)kirurgiska ingrepp
- Mag- och tarmproblem
- Mindre kirurgiska ingrepp
- Problem med ändtarmsmynningen och ändtarmen
Utbildning och titel
- Docent
Språkkunskap
- finska, modersmål
- engelska, arbetsspråk
Tjänster
- Nagelborttagning
- Excision/resektion av nageltrång, behandling av inåtväxande nagel
- Kolonoskopi, undersökning av tjocktarmen
- Gastroskopi, undersökning av magsäcken
- Behandling av hemorrojder med avsnörning, Barrons ligatur
- Ljumskbråck, hernia inguinalis
- Navelbråck, hernia umbilicalis
- Operation av hemorrojder, hemorrojdektomi
- Specialläkarbesök högst 10 minuter.
- Specialläkarbesök högst 20 minuter.
- Specialläkarbesök högst 30 minuter.
- Specialläkarbesök högst 45 minuter.
- Specialläkarbesök högst 60 minuter.
- Luomen tai muun ihomuutoksen poisto vartalon alueelta
- Luomen tai muun ihomuutoksen poisto pään/kaulan alueelta
Verksamhetsställen
Priser
Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida
- Specialläkarbesök högst 10 minuter.
Prisberäkning 127.80 € (*115.80 €) - Specialläkarbesök högst 20 minuter.
Prisberäkning 167.80 € (*155.80 €) - Specialläkarbesök högst 30 minuter.
Prisberäkning 180.80-187.80 € (*168.80-175.80 €) - Specialläkarbesök högst 45 minuter.
Prisberäkning 196.80-212.80 € (*184.80-200.80 €) - Specialläkarbesök högst 60 minuter.
Prisberäkning 251.80-312.80 € (*239.80-300.80 €)