Maaret von Wright

Työterveyspsykologi

Tervetuloa vastaanotolle keskustelemaan mistä tahansa työkykyäsi tai hyvinvointiasi haittaavasta asiasta. Löydetään yhdessä ratkaisuja eteenpäinmenoon. Minulla on kattava kokemus erityyppisistä organisaatioista ja vastuista, sillä ennen työterveyshuoltoon siirtymistä olen työskennellyt mielenterveystyön parissa, henkilöstöhallinnossa, konsultoinnissa ja markkinoinnissa. Kaikki nämä auttavat työelämän ymmärtämisessä ja ihmisten merkityksellisessä kohtaamisessa. Pitkän oman esihenkilökokemuksen myötä tuen erittäin mielelläni johtamistyötä tekeviä työnohjauksellisella tai coachaavalla otteella asiakkaan tarpeen mukaisesti. Yksilötyön ohella teen työyhteisötyötä: erilaisia valmennuksia, sovitteluja ym. Työterveyden lisäksi lähellä sydäntäni on urheilu, ja teen yhteistyötä urheilijoiden, valmentajien ja muiden lajin parissa toimivien kanssa.

Anvisningar för tidsbokning

Työterveyspsykologikonsultaatioihin tarvitset lähetteen. Jos joudut perumaan aikasi, niin tee se viimeistään edellisenä päivänä klo 16 mennessä, muutoin perumattomasta ajasta laskutetaan puolet itseltäsi. Tällä hetkellä en valitettavasti pysty ottamaan vastaan uusia terapia-asiakkaita (pl urheilijoiden lyhytterapiat).

Specialområde och speicalkompetens

  • Korttidsterapi
  • Psykoterapi
  • Företagspsykolog
  • Specialkompetens inom psykoterapi
  • Kompetens inom företagshälsovård

Intresseområden

  • Arbetsvälbefinnande
  • Arbetshälsa
  • Problem på arbetsplatsen
  • Psykisk träning
  • Motions- och idrottspsykologi

Utbildning och titel

  • Psykologi
  • Psykoterapeut
  • Arbetsledare
  • Företagshälsovårdspsykolog
  • Expert inom arbetspsykologi
  • Arbetspsykolog

Språkkunskap

  • finska, modersmål
  • svenska, flytande
  • engelska, flytande

Tjänster

  • Feedback på 360 graders ledarskap – ett verktyg till stöd för ledarskapsutveckling
  • Arbetshandledning för chefer (individuellt eller i grupp)
  • Firstbeat
  • Förebyggande av mobbning och trakasserier
  • MIELI kuntoon-modellen
  • Avslappningsgrupp, utmattningsgrupp
  • DiSC, kehitä toiminta- ja vuorovaikutustyyliä­
  • Urheilu Mehiläinen
  • Kriisityön palveluprosessi
  • Coaching
  • Mental hälsa sparrningar
  • Nuoren urheilijan terapia
  • Huippu-urheilijan terapia

Verksamhetsställen

Mehiläinen Helsinki Ympyrätalo
Siltasaarenkatu 18 A
Öppet idag
08:00 - 20:00
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min

Priser

Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida

  • Nuoren urheilijan terapia
    Prisberäkning 138.8 € (*138.8 €)
  • Huippu-urheilijan terapia
    Prisberäkning 153.8 € (*153.8 €)