Olen koulutukseltani psykologi, työterveyspsykologi ja sairaanhoitaja. Olen parhaillaan psykoterapeuttikoulutuksessa, valmistun psykoterapeutiksi v. 2025. Minulla on monipuolista kokemusta eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa työskentelystä ja tukemisesta. Työkokemusta minulla on muun muassa kuntoutus- ja mielenterveystyöstä, työterveydestä, sekä opettajana ja kouluttajana työskentelystä. Otan vastaan aikuisasiakkaita.
Tarjoan lyhytterapiaa, keskusteluapua ja ohjausta, kun haluat pohtia elämäntilannettasi, jaksamistasi ja elämäsi suuntaa. Tukea voit tarvita esimerkiksi ihmissuhteisiin tai vanhemmuuteen liittyvissä ongelmissa, elämäntapamuutoksissa, työssä jaksamisessa, opiskelun pulmissa ja erilaisissa elämänkriiseissä. Sinulla voi esimerkiksi olla mielialaongelmaa, stressiä, uniongelmia, uupumusta tai jännittämistä. .
Lähestyn ihmistä kokonaisvaltaisesti, olen terapeuttina aktiivinen ja toisinaan annan myös kotitehtäviä. Käytän työssäni myös tietoisuustaitoja, sekä rentoutusmenetelmiä, kehollisuuden huomioiminen hoidon kokonaisuudessa on mielestäni tärkeää. Asiakkaan kanssa yhdessä työskentelemällä, hänen elämäänsä yhdessä tutkien, pyrin siihen, että asiakas löytäisi uusia näkökulmia ja tapoja toimia elämässään, kokisi uutta mielekkyyttä ja saisi tasapainoa elämäänsä.
Tervetuloa vastaanotolle!
Anvisningar för tidsbokning
Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.
Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.
Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.
Specialområde och speicalkompetens
- Psykologi
Intresseområden
- Psykiska problem/mental ork
- Ångest
- Sömnproblem
- Parrelationsfrågor
- Trötthet
Utbildning och titel
- Psykologi
- Arbetsledare
- Kortterapeut
Språkkunskap
- finska, modersmål
Tjänster
- Behandling av sömnstörningar
- Individuell terapi
- Korttidsterapi, privat kund
- Stöd -och krismottagning
- Terapi av en psykoterapeut i utbildning
Verksamhetsställen
Priser
Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida
- Terapi av en psykoterapeut i utbildning
Prisberäkning 77.80 € (*77.80 €) - Individuell terapi
Prisberäkning 111.80 € (*111.80 €) - Stöd -och krismottagning
Prisberäkning 111.80 € (*111.80 €) - Korttidsterapi, privat kund
Prisberäkning 124.80 € (*124.80 €)
Ta kontakt
Du kan lämna en kontaktbegäran till en expert. Skriv inte konfidentiella patientuppgifter i meddelandet.