Olen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. Tohtoriksi olen väitellyt 2001 geneettisestä andrologiasta, mm. miehen hedelmättömyyteen liittyvistä syistä, mistä alkoi kiinnostukseni lapsettomuusasioita kohtaan. Erikoislääkäriksi valmistumisestani vuodesta 2007 lähtien olen työskennellyt lapsettomuuslääkärinä, minkä lisäksi pidän yleisgynekologista vastaanottoa.
Ylesigynekologiselle vastanotolleni ovat tervetulleita kaikki naiset 13-vuotiaasta lähtien. Ajan voi varata esimerkiksi vuotohäiriöiden, raskaudenehkäisyn tai vaihdevuosioireiden vuoksi, tai tulla tarkastuskäynnille. Teen alkuraskauden ultraäänitutkimuksia (ei seulontaultraääniä). Kierukan asetus ja poisto onnistuvat vastaanotolla. Ehkäisykapselin asetuksia ja poistoja teen myös -niitä varten tulee varata toimenpidehuone soittamalla ajanvaraukseen.
Lapsettomuuspotilaita hoidan Helsingin Felicitaksessa. Miehet voivat varata ajan vastaanotolleni hedelmällisyytensä tarkistusta tai tehdyn siemennesteanalyysin tuloksesta keskustelua varten.
Tervetuloa vastaanotolleni!
Anvisningar för tidsbokning
En hoida vastaanotollani infektiopotilaita.
Hyvä asiakkaamme, suosittelemme maskin käyttöä asioidessa Felicitaksessa.
huomioitahan, että vastaanotolla tehtävät ultraäänitutkimukset ja mahdolliset näytteet eivät sisälly lääkärin vastaanottopalkkioon. Lisätietoa tutkimusten ja näytteiden hinnoista saat lääkäriltäsi tai henkilökunnaltamme.
Specialområde och speicalkompetens
- Gynekologi
- Andologi
Intresseområden
- Barnlöshetsundersökningar och -behandlingar
- Fertilitetsrådgivning
- Preventivmedel
- Gynekologiska sjukdom
- Klimakteriefrågor
Utbildning och titel
- Specialist
Språkkunskap
- finska, modersmål
- svenska, flytande
- engelska, arbetsspråk
Tjänster
- Lokalisering av spiral med ultraljud
- Ultraljudsundersökning av livmoder och äggledare
- Insättning/borttagning av p-stav
- Insättning/borttagning av spiral
- Gynekologiska ultraljudsundersökningar
- Pipelle-prov
- HSSG, hysterosonosalpingografi
- Specialläkarbesök högst 20 minuter.
- Specialläkarbesök högst 30 minuter.
- Specialläkarbesök högst 45 minuter.
- Specialläkarbesök högst 60 minuter.
- Tidigt ultraljud vid graviditet
- Barnlöshetsutredningar
- Kartläggning av menstruationscykeln
- Provrörsbefruktning (IVF)
- Läkare för unga kvinnor
- Lapsettomuustutkimukset ensikäynti
- Synnytyksen jälkitarkastus
Verksamhetsställen
Priser
Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida
- Specialläkarbesök högst 20 minuter.
Prisberäkning 144.80 € (*132.80 €) - Ultraljudsundersökning av livmoder och äggledare
Prisberäkning 148.00 € (*148.00 €) - Tidigt ultraljud vid graviditet
Prisberäkning 148.00 € (*148.00 €) - Specialläkarbesök högst 30 minuter.
Prisberäkning 163.80-178.80 € (*151.80-166.80 €) - Specialläkarbesök högst 45 minuter.
Prisberäkning 192.80-200.80 € (*180.80-188.80 €) - Specialläkarbesök högst 60 minuter.
Prisberäkning 222.80 € (*210.80 €)