Juho Uusvaara

LT,sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri
Kundbetyg 9.6
24 mån. medeltal då över 25 st svar finns

Olen valmistunut lääkäriksi vuonna 1991. Erikoisaloinani on sisätaudit ja geriatria ja minulla on muistisairauksien hoidon erityispätevyys vuodesta 2018 lähtien. Olen tehnyt työtä sekä sairaalassa että avovastaanotolla, yksityisellä ja julkisella puolella. Lääkäriksi valmistumisen ja erikoistumisieni jälkeen keskityin potilastyöhön, josta minulla on monipuolinen kokemus. Kiinnostus tutkimukseen heräsi vasta myöhemmin. Väittelin vuonna 2013. Väitöskirjan aihe liittyi ikääntyneiden lääkitykseen ja lääkitykseen liittyviin haittoihin.

Minua kiinnostaa työssäni asiakkaiden terveydentilan kokonaisvaltainen arvioiminen ja hoito. Vanheneminen tuo usein mukanaan sairauksia ja sairaudet lääkityksiä. Terveydentilaa arvioitaessa tarvitaan tuolloin laajempaa näkemystä siitä, mikä hoito on hyödyllistä ja mistä taas saattaa olla jopa haittaa sairauksien ja lääkityksen muodostama kokonaisuus huomioon ottaen.

Anvisningar för tidsbokning

Vastaanotto voi tapahtua joko Ympyrätalon toimipisteessä tai etävastaanottona. Vastaanotolle tullessa toivon, että minulla on lupa Kanta-tietojen kateluun.
Mikäli vastaanotto liittyy muistisairauksien arviointiin, lähiomaisen mukana olosta on usein hyötyä, joko koko vastaanoton ajan tai esitietoja kyseltäessä. Kaikki vastaanotot toteutetaan luonnollisesti asiakkaan yksityisyyttä kunnioittaen.
Jos lääkitys on runsas ja lääkeohjeet epäselvät, kannattaa ottaa mukaan lääkelistat ja käytössä olevat lääkepakkaukset arviota helpottamaan.

Specialområde och speicalkompetens

  • Geriatrik
  • Inre medicin

Intresseområden

  • Minnesproblem
  • Läkemedelsbehandling
  • Hjärt- och kärlsjukdomar
  • Blodtryckssjukdom
  • Sömnproblem

Utbildning och titel

  • Specialist

Tjänster

  • Specialläkarbesök högst 30 minuter.
  • Specialläkarbesök högst 60 minuter.
  • MinnesMottagning

Verksamhetsställen

Mehiläinen Helsinki Ympyrätalo
Siltasaarenkatu 18 A
Stängt idag
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min

Priser

Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida

  • Specialläkarbesök högst 30 minuter.
    Prisberäkning 199.80 € (*187.80 €)
  • Specialläkarbesök högst 60 minuter.
    Prisberäkning 296.80 € (*284.80 €)