Joonas Sirén

LL,yleislääkäri, gastrokirurgiaan erikoistuva

Olen Töölön Mehiläisen päivystävä yleislääkäri. Joskus pidän myös ajanvarausvastaanottoa Forumissa. Työskentelen myös julkisella puolella, tällä hetkellä Porvoon sairaalassa ja vuodesta 2019 alkaen Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Erikoistun gastrokirurgiaan eli vatsaelinkirurgiaan. Olen valmistunut vuonna 2015. Suhteellisen lyhyeen työuraani nähden olen päivystänyt erittäin paljon eri terveyskeskus- ja sairaalapäivystyksissä ympäri Suomen. Aloitin päivystämisen jo opiskeluaikoina. Hoidan kaikenikäisiä ja kaikkia sairauksia ja vaivoja. Lähinnä omaa erikoisalaa toki ovat kirurgiset vaivat, kuten vatsakivut ja vammat, kuten murtumat ja haavat. Teen myös pientoimenpiteitä.

Anvisningar för tidsbokning

Hoidan vastaanotollani infektiopotilaita pandemian aikana. -Töölön ajanvarausajat voi varata vain samalle päivälle. Ajat ovat päivystysaikoja. -Varaa tupla-aika, jos sinulla on useampi asia hoidettavana tai toimenpide -Hoidan kaiken ikäisiä -Teen toimenpiteitä kuten haavan ompelu, peräpukamien avaus, nenäverenvuodon tyrehdyttäminen, vierasesineiden poisto nenästä yms

Specialområde och speicalkompetens

  • Allmänläkare
  • Allmänläkarjour

Intresseområden

  • Problem i stöd- och rörelseorgan
  • Mag- och tarmproblem
  • Sårsömnad
  • Mindre kirurgiska ingrepp
  • Allmänmedicin

Utbildning och titel

  • Legitimerad läkare

Språkkunskap

  • finska, äidinkieli
  • engelska, sujuva

Tjänster

  • Allmänläkarbesök högst 20 minuter.
  • Allmänläkarbesök högst 10 minuter.
  • Allmänläkarbesök högst 30 minuter.
  • Allmänläkarbesök högst 45 minuter.
  • Mottagningsbesök hos allmänläkare, högst 60 min.
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 10 min
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 20 min
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 30 min
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 10 min
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 20 min
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 30 min

Verksamhetsställen

Mehiläinen Helsinki Töölö
Pohjoinen Hesperiankatu 17
Öppet idag
09:00 - 21:00
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min

Priser

Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida

  • Allmänläkarbesök högst 10 minuter.
    Prisberäkning 74.50 € (*67.50 €)
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 10 min
    Prisberäkning 89.10 € (*82.10 €)
  • Allmänläkarbesök högst 20 minuter.
    Prisberäkning 95.40 € (*86.40 €)
  • Allmänläkarbesök högst 30 minuter.
    Prisberäkning 115.90 € (*104.90 €)
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 20 min
    Prisberäkning 116.30 € (*107.30 €)
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 10 min
    Prisberäkning 123.10 € (*109.10 €)
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 30 min
    Prisberäkning 142.90 € (*131.90 €)
  • Allmänläkarbesök högst 45 minuter.
    Prisberäkning 155.90 € (*141.90 €)
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 20 min
    Prisberäkning 164.90 € (*146.90 €)
  • Mottagningsbesök hos allmänläkare, högst 60 min.
    Prisberäkning 191.90 € (*173.90 €)
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 30 min
    Prisberäkning 205.90 € (*183.90 €)