Jonna Ahlroth

Työterveyspsykologi

Olen kokenut työterveyspsykologi, työnohjaaja ja johdon ja tiimien coach. Olen työskennellyt työterveyshuollossa vuodesta 2000 niin yksilöasiakkaiden, ryhmien ja tiimien, esimiesten kuin organisaatioidenkin kanssa terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Toimin luontevasti sekä terapeutin että valmentajan rooleissa - työterveyshuollossa kiehtookin juuri työn monipuolisuus. Yksilöasiakkaiden kanssa pohdimme tavallisesti jaksamisen säätelyä, vuorovaikutustilanteita ja elämän muutostilanteita. Esihenkilöiden kanssa voimme pohtia omaa hyvinvointia ja/tai haasteellisia esihenkilötyön tilanteita. Organisaatioyhteistyössä työn kohteena ovat työssä jaksamiseen ja hyvinvointiin organisaatiotasolla liittyvät asiat.

Ammatillisesta osaamisesta huolehtiminen on minulle tärkeää. Olen työskennellyt työpsykologina mitä erilaisimpien organisaatioiden kanssa, eniten kokemusta on kertynyt asiantuntijaorganisaatioista. Psykoterapeuttista osaamista olen hankkinut kognitiivis-analyyttisen ja interpersoonallisen terapian opinnoilla, ohjaan myös terapiaryhmiä masennuksen hoitamiseksi. Konsultatiivisen työn tueksi olen opiskellut johtamista, aikuiskasvatusta ja työtoimintalähtöisiä menetelmiä työnohjaaja- ja coachingkoulutusten lisäksi.

Ammatilliset työkalut ovat välttämättömiä, mutta ne eivät yksin riitä. Tärkeintä on asiakkaan kuunteleminen, hyvä yhteistyö ja tilanteen yhteinen jäsentäminen. Tältä pohjalta voimme yhteistyössä löytää uusia näkökulmia ja sopivan kokoisia kehitysaskeleita.

Anvisningar för tidsbokning

Huomioithan, että vastaanottoajat on tarkoitettu vain työterveyshuollon asiakkaille ja tarvitset lähetteen työterveyslääkäriltä tai -hoitajalta. Teen sekä läsnä- että etävastaanottoa. Videovastaanottoa varten tarvitset tietokoneen ja nettiyhteyden, myös puhelinaika on mahdollinen. Nämä toimivat sekä oman kokemukseni että asiakkailta saamani palautteen mukaan hyvin.

Specialområde och speicalkompetens

  • Företagspsykolog
  • Kompetens inom företagshälsovård

Intresseområden

  • Arbetsvälbefinnande
  • Arbetshälsa
  • Arbetshandledning
  • Mental ork
  • Depression

Utbildning och titel

  • Företagshälsovårdspsykolog
  • Arbetsledare
  • Psykologi
  • Specialexpert inom arbetshälsa

Språkkunskap

  • finska, modersmål
  • engelska, flytande

Tjänster

  • Förändringseftermiddagar för arbetslaget – när det behövs någonting nytt
  • Feedback på 360 graders ledarskap – ett verktyg till stöd för ledarskapsutveckling
  • Arbetshandledning för chefer (individuellt eller i grupp)
  • Firstbeat
  • MIELI kuntoon-modellen
  • Avslappningsgrupp, utmattningsgrupp
  • Arbetsplatsutredning
  • Modellen TYÖkuntoon
  • IPT-ryhmä - terapiaryhmä masentuneille
  • Coaching
  • Mental hälsa sparrningar

Verksamhetsställen

Mehiläinen Helsinki Forum
Mannerheimintie 20 B, 4. krs
Öppet idag
10:00 - 15:00
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min
Mehiläinen Helsinki Forum Kolme Seppää
Mannerheimintie 12 b, 3. krs
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min