Olen laillistettu ravitsemusterapeutti, filosofian tohtori ja dosentti. Olen tehnyt yli 20 vuotta tutkimus- ja opetus- ja asiantuntijatyötä yliopistossa sekä urheilun ja urheilijoiden parissa. Olen erittäin kiinnostunut urheiluun ja terveyteen liittyvistä uusista tutkimuksista, joita seuraan päivittäin. Pyrin etsimään tietoa, jota voin soveltaa käytännön ohjauksessa ja muussa asiantuntijatyössä.
Toimin urheiluravitsemusasiantuntijana Urheilu Mehiläisessä ja lisäksi mm. Kuopion Alueen Urheiluakatemiassa. Olen Suomen Urheiluravitsemuksen Asiantuntijat (SURA) ry:n perustajajäsen ja Olympiakomitean urheiluravitsemusasiantuntija. Lisäksi olen ollut luomassa Suomeen ensimmäiset, vuonna 2016 alkaneet, urheiluravitsemuksen yliopisto-opinnot ja sekä useita muita ravitsemukseen, terveyteen ja urheiluun liittyviä koulutuksia. Olen ollut kirjoittamassa useita liikunta- ja urheiluravitsemukseen liittyviä oppikirjoja.
Ohjauksessa haluan yhdessä asiakkaan kanssa auttaa löytämään juuri asiakkaalle sopivia ratkaisuja erilaisiin ravitsemuksellisiin haasteisiin. Erityisosaamistani ovat liikkujien ja urheilijoiden suorituskykyyn ja kehittymiseen sekä terveyteen ja painonhallintaan liittyvät haasteet. Erityisen lähellä ovat kestävyys- ja voimalajien ravitsemus, joiden harrastamisen kautta kiinnostus ravitsemukseen ja sen opiskeluun heräsi. Kilpailen innokkaan aktiivisesti maastopyöräilyssä.
Kiinnostuksen kohteet:
Urheilijoiden ja liikkujien suosituskyky ja kehittyminen
Elintapamuutos ja painonhallinta
Terveys ja kokonaisvaltainen hyvinvointi
Anvisningar för tidsbokning
Jos et löydä sopivaa aikaa, voit olla suoraan yhteydessä jaakko.mursu@mehilainen.fi
Mainitse mielellään yhteydenottoviestissä minkä asian suhteen tarvitsisit apua.
Specialområde och speicalkompetens
- Näringsterapi
Intresseområden
- Kost
- Viktkontroll
- bantning
- levnadsvanändring
- Cykling
Språkkunskap
- finska, modersmål
- engelska, flytande
Tjänster
- Näringsterapi
- Urheilu Mehiläinen
Verksamhetsställen
Priser
Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida
- Näringsterapi
Prisberäkning 140.15 € (*140.15 €)