Onnistuneen puheterapian kulmakivinä pidän yhteistyötä, iloisia ja innostavia oppimisen kokemuksia sekä motivaatiota ja sitoutuneisuutta edetä yhdessä kohti tavoitteita. Puheterapeuttina koen olevani parhaimmillani yhteistyökumppani, rinnalla kulkija ja ohjaaja. Pyrin tiiviiseen yhteistyöhön asiakkaan lähiympäristön kanssa, millä luodaan turvallinen ja hedelmällinen ympäristö kuntoutumiselle. Pyrin aina huomioimaan asiakkaan yksilölliset tarpeet ja mielenkiinnon kohteet terapian sisällössä ja kohtaamisissa. Luottamuksellinen ja avoin terapiasuhde sekä yhdessä tekemisen meininki on loistava alusta onnistumiselle!
Työskentelen kaikenikäisten asiakkaiden kanssa Pirkanmaan alueella. Olen kehittänyt osaamistani erityisesti puhemotoristen vaikeuksien kuntoutuksessa, minkä lisäksi olen kiinnostunut kielellisistä ja laajemmin vuorovaikutukseen vaikuttavista pulmista. Minulla on lisäksi laajasti kokemusta aikuisten puheterapeuttisesta arvioinnista ja kuntoutuksesta: syömis- ja nielemisvaikeudet, afasia, dysartria ja äänihäiriöt. Käytän mielelläni puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä (AAC-keinot esim. kuvat, tukiviittomat, laitteet) asiakastyössä, ja ohjaan niiden käyttöä asiakkaan kommunikointiympäristöön.
Kehitän osaamistani jatkuvasti erilaisilla koulutuksilla sekä etsimällä ajantasaista tietoa kohdatessani uusia haasteita. Haluan tarjota asiakkailleni ajantasaista ja laadukasta puheterapiaa.
Ydinosaaminen
- Afasia
- Kielellinen vaikeus
- Monimuotoinen kehityshäiriö
- Puheen tuoton vaikeus / epäselvä puhe
- Puheterapeuttinen konsultaatio tai ohjaus
- Syömisen ja nielemisen vaikeudet
Muu kokemus ja kiinnostuksen kohteet
- AAC
- Kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen pulmat
- Puheterapeuttinen arviointi
- Äänihäiriöt
Yhteystiedot
iina.varis1(at)mehilainen.fi
050 408 9887
Asiakasasioissa yhteys puheterapia.pirkanmaa(at)mehilainen.fi tai 010 504 9230.