Iida Parkkinen

OMT fysioterapeutti
Kundbetyg 9.8
24 mån. medeltal då över 25 st svar finns
Iida on paras useiden vuosien aikana tapaamistani fysioterapeuteista, hän ottaa asiakkaan kokonaisuutena huomioon ja tuntee ihmisen kehon erittäin hyvin.

Olen tuki-ja liikuntaelinsairauksien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn erikoistunut OMT-fysioterapeutti. Työkalupakistani löytyy useiden liikehallinta ja manuaalisten tekniikoiden lisäksi myös allasterapia. Allasterapiaa käytänkin tilanteen mukaan osana esimerkiksi hankaloituneen kivun, selkäoireiden sekä leikkauksen jälkeisessä kuntoutuksessa. Allasterapian sertifikoidun koulutuksen olen käynyt Sveitsissä ja lisäksi olen saanut kunnian toimia kokeneemman kollegan mentoroitavana.

Nuorten urheilijoiden kanssa olen toiminut yhteistyössä seitsemän vuoden ajan. Minulla on ollut kunnia auttaa parhaimpaansa erityisesti joukku-, teline- ja rytmisen voimistelun urheilijoita. Tavoitteita kohti työskennellään yhteistyössä koko valmennustiimin kanssa. Nuorten kanssa yhteistyöhön on sisältynyt ennaltaehkäisevää toimintaa erityyppisten kartoitusten sekä workshoppien muodossa sekä urheiluvammojen kuntoutusta.

Tavoitteeni on jatkuva lisäpätevöityminen niiltä osin, mistä koen olevani eniten apua asiakkaideni pulmien ratkaisemiseen. Tämä tavoite vie minua toisinaan ympäri maailmaa, mikä on hieno tapa yhdistää ensiluokkaisen tiedon hankkiminen ja yksi harrastuksistani eli matkustaminen.

Minut tavoittaa myös etänä ja nämä ajat löytyvät nettiajanvarauksestamme. Etävastaanottoaika toteutetaan toiveesi mukaan Puhelinvastaanottona tai Videovastaanottona OmaMehiläinen -sovelluksen kautta.

LinkedIn / CV: https://www.linkedin.com/in/iida-parkkinen-aa9a3597/ 

Anvisningar för tidsbokning

Tuothan fysioterapialähetteen sekä mahdolliset MRI & röntgenlausuntosi vastaanotolle tullessasi.

Pyri varaamaan ajat muutama käynti eteenpäin, tähän suosittelen nettiajanvarauksen hyödyntämistä.

Specialområde och speicalkompetens

  • fysioterapi OMT
  • Sport Mehiläinen
  • Fysioterapi

Intresseområden

  • Idrotts- och belastningsskador
  • Problem i stöd- och rörelseorgan
  • Fysioterapi för stöd- och rörelseorganen
  • Gymnastik
  • Konståkning

Utbildning och titel

  • Fysioterapeut
  • Idrottsmassör
  • Idrottsfysioterapeut
  • OMT-fysioterapeut

Språkkunskap

  • finska, modersmål
  • engelska, arbetsspråk

Tjänster

  • Bassängterapi
  • OMT-fysioterapi
  • Terapeutisk träning
  • OMT-fysioterapibesök, högst 45 min.
  • OMT-fysioterapibesök, högst 60 min.
  • Urheilu Mehiläinen
  • OMT-fysioterapi

Verksamhetsställen

Mehiläinen Jyväskylä
Kauppakatu 35
Öppet idag
08:00 - 20:00
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min
Urheilu Mehiläinen Jyväskylä
Rautpohjankatu 10
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min

Priser

Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida

  • OMT-fysioterapi
    Prisberäkning 92.25-113.25 € (*92.25-113.25 €)
  • OMT-fysioterapibesök, högst 45 min.
    Prisberäkning 92.25 € (*92.25 €)
  • OMT-fysioterapibesök, högst 60 min.
    Prisberäkning 113.25 € (*113.25 €)