Haidar Al-Abdulrasul

Neurologian erikoislääkäri, Yleislääkäri

Olen Turun yliopistosta 2015 valmistunut yleislääkäri ja Helsingin yliopistosta valmistunut neurologian erikoislääkäri. Tutkin ja hoidan mielelläni erilaiset neurologiset oireet ja sairaudet, kuten päänsärky, migreeni, huimaus, tuntohäiriöt, aivoverenkiertohäiriöt, vapina, liikehäiriöt, muistihäiriöt sekä epilepsia ja erilaiset kohtausoireet.

Tämän lisäksi tutkin ja hoidan laajasti yleislääkäritasoisia oireita ja sairauksia. Työkokemusta on kertynyt terveyskeskuksista ja eri päivystyspisteistä sekä erikoissairaanhoidossa sisätaudeilta, geriatrialta ja neurologialta. Hoidan sekä akuutteja että pitkäaikaisia sairauksia. Hoidan mielelläni kaiken ikäisiä potilaita, mutta pääasiassa aikuisia.

Varaathan neurologisissa oireissa ensikäynnille vähintään 40 min ajan, jotta ehditään kartoittaa tilannettasi heti alkuun kattavasti. Neurologin arvioon ovat tervetulleet kaikki yli 16 v.

Vastaanotollani arvioidaan mitä lisätutkimuksia mahdollisesti tarvitaan vaivan syyn selvittämiseksi ja tarvitaanko jonkun muun erikoisalan ammattilaisen konsultaatiota.

Varaathan tupla-aikaa todistusasioissa.

En tee gynekologisia tutkimuksia

En määrää tai uusi PKV-lääkkeitä minulle tuntemattomille potilaille.

En ole perehtynyt ADHD-potilaiden hoitoon.

Huom! Varaathan neurologisissa asioissa 40 min ajan.

Tervetuloa vastaanotolleni!

Anvisningar för tidsbokning

Hoidan vastaanotollani infektiopotilaita.

Varaathan 40 min ajan neurologisissa asioissa

Specialområde och speicalkompetens

  • Neurologi
  • Allmänläkare

Utbildning och titel

  • Specialist

Språkkunskap

  • finska, arbetsspråk
  • engelska, arbetsspråk
  • arabiska, modersmål

Tjänster

  • Allmänläkarbesök högst 20 minuter.
  • Allmänläkarbesök högst 30 minuter.
  • Allmänläkarbesök högst 45 minuter.
  • Specialläkarbesök högst 20 minuter.
  • Specialläkarbesök högst 30 minuter.
  • Specialläkarbesök högst 45 minuter.
  • Specialläkarbesök högst 60 minuter.
  • Mottagningsbesök hos allmänläkare, högst 60 min.
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 20 min
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 30 min
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 20 min
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 30 min

Verksamhetsställen

Mehiläinen Espoo Leppävaara
Hevosenkenkä 3, Panorama Tower
Öppet idag
08:00 - 18:00
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min
Mehiläinen Espoo Tapiola
Länsituuli 10, Kauppakeskus Länsituuli, M-kerros
Öppet idag
08:00 - 18:00
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min

Priser

Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida

  • Allmänläkarbesök högst 20 minuter.
    Prisberäkning 137.80 € (*129.80 €)
  • Allmänläkarbesök högst 30 minuter.
    Prisberäkning 167.80 € (*159.80 €)
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 20 min
    Prisberäkning 169.30 € (*161.30 €)
  • Specialläkarbesök högst 20 minuter.
    Prisberäkning 178.80 € (*170.80 €)
  • Specialläkarbesök högst 30 minuter.
    Prisberäkning 207.80 € (*199.80 €)
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, lauantai, enintään 30 min
    Prisberäkning 208.30 € (*200.30 €)
  • Allmänläkarbesök högst 45 minuter.
    Prisberäkning 227.80 € (*219.80 €)
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 20 min
    Prisberäkning 227.05 € (*211.05 €)
  • Specialläkarbesök högst 45 minuter.
    Prisberäkning 239.80 € (*231.80 €)
  • Specialläkarbesök högst 60 minuter.
    Prisberäkning 277.80 € (*269.80 €)
  • Mottagningsbesök hos allmänläkare, högst 60 min.
    Prisberäkning 277.80 € (*269.80 €)
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti, sunnuntai, enintään 30 min
    Prisberäkning 282.55 € (*266.55 €)