Elina Vakkilainen

Työterveyshoitaja

Tervetuloa vastaanotolle!

Työskentelen työterveyshoitajana Kotkan ja Karhulan Mehiläisessä.

Varaathan terveystarkastukseen 60-90 min. ajan, kiitos. Verkkoajanvarauksessa ajat ovat 15 min. pituisia, mutta aikaa voi muuttaa/pidentää.

Korvahuuhteluihin tulee varata 30 min. aika.

Erityisosaamista minulla on diabetesasioissa. Hoidan mielelläni aikuisikäisiä kakkostyypin diabeetikkoja, joilla on tabletti- ja/tai perusinsuliinihoito. Annan mielelläni lääkityksen aloitusohjauksia myös silloin, kun lääkäri on määrännyt aloittamaan diabeteksen tai ylipainon hoitoon muita pistettäviä lääkkeitä, kuten esimerkiksi GLP1-analogeja.

Vastaanotolleni voi tulla sekä vasta todetun että jo pitkään jatkuneen diabeteksen tilannekartoitukseen tai säännöllisille kontrollikäynneille, kuten vuositarkastukseen.

Anvisningar för tidsbokning

En hoida vastaanotollani infektiopotilaita pandemian aikana.

Normaali ajanvarausaika on 15 min. esimerkiksi monissa rokotuksissa. Muun muassa matkailijan rokotussuunnittelukäynteihin kannattaa kuitenkin varata pidempi aika (esim. 30min).

Ennen korvahuuhtelua edellisinä iltoina olisi hyvä käyttää korvavahaa pehmittäviä tippoja. Korvahuuhteluissa toiveena on 30 min. ajanvaraus.

Työhöntulo-, ikäryhmä- ja määräaikaistarkastuksiin varataan 1,5 tunnin aika (ohjeistuksen mukaan työhöntulotarkastus voi olla myös 1 tunti). Laboratorionäytteet olisi hyvä ottaa vähintään kaksi päivää ennen työterveyshoitajan tarkastusta, jotta tulokset olisivat tällöin valmiina.

Varaathan diabeteskäyntiin vähintään 60 min. ajan. Halutessasi voit varata myös 90 min. ajan erityisesti diabeteksen ensikäyntiin.

Specialområde och speicalkompetens

  • Företagshälsovårdare

Tjänster

  • Handledning vid diabetes
  • Blodtrycksmätning
  • Borttagning av stygn
  • Öronspolning
  • Resenärens vaccinationer
  • Audiogram
  • Hälsoundersökning (företagshälsovård)
  • Arbetsplatsutredning
  • Fästingvaccination
  • Hepatit A+B-vaccination
  • Pneumokockvaccination
  • Difteri- och stelkrampsvaccination

Verksamhetsställen

Mehiläinen Kotka
Kotkankatu 11
Öppet idag
08:00 - 19:00
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min
Mehiläinen Kotka Karhula
Karjalantie 6
Öppet idag
08:00 - 16:00
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min

Priser

Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida

  • Difteri- och stelkrampsvaccination
    Prisberäkning 54.7 € (*51.7 €)
  • Fästingvaccination
    Prisberäkning 71.5 € (*68.5 €)
  • Hepatit A+B-vaccination
    Prisberäkning 81.8-109.8 € (*78.8-106.8 €)
  • Pneumokockvaccination
    Prisberäkning 126.3 € (*123.3 €)