Carita Ahtilinna
Olen työskennellyt työterveyshuollossa Kankaanpäässä vuodesta 2011. Aiemmin työskentelin Jyväskylässä. Työhyvinvoinnin kysymykset kiinnostavat minua laajalti ja olenkin erikoistunut opinnoissani työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologiksi. Opintojen yhteydessä tutkin työn imua ja siihen vaikuttavia tekijöitä; niin ylläpitäviä kuin ehkäiseviä.
Työyhteisöjen kanssa tehtävä yhteistyö on mielenkiintoni kohde. Erilaiset työyhteisöä koskettavat tilanteet (kriisit, työyhteisökonfliktit, muutostilanteet, vuorovaikutukselliset haasteet, kiusaaminen, työhyvinvointi, työyhteisötaidot jne) ovat sellaisia, joissa olen mielelläni mukana tukemassa tai tarvittaessa pitämässä erillistä tilaisuutta aiheesta.
Asiakkaita kohtaan hyvin monenlaisten haasteiden näkökulmasta mm. masennus, työuupumus ja erilaiset jaksamisen ongelmat, ahdistuneisuus, paniikkioireilu, suru, elämänkriisit (kuten ero), jännittäminen, vuorovaikutukselliset haasteet. Samankaltaiset haasteet nousevat esiin niin työterveyspsykologin kuin psykoterapeutin työssä. Psykoterapiassa asioiden työstämiseen on pidempi aika (Kelan tukemassa psykoterapiassa 1-3 vuotta), mikä antaa paremmin tilaa uusien toimintatapojen opetteluun ja haastavien asioiden purkamiseen.
Vastaanotolla on tärkeää, että sinä asiakkaana tulet kohdatuksi ja kuulluksi. Yhdessä lähdemme tutkimaan sinun elämääsi haastavia asioita ja niiden näyttäytymistä arjessasi. Minun tehtäväni on olla kuuntelija, mutta myös henkilö, joka miettii millaisin keinoin tilannettasi voisi helpottaa. Tehtäväni on tukea sinua haastavissa tilanteissa, joita olet kohdannut tai kohtaat arjessasi. Kuuntelen, peilaan ja jäsennän kertomaasi.
Psykoterapiasuuntaukseni on kognitiivinen käyttäytymisterapia ja sen sisällä erityisesti hyväksymis- ja omistautumisterapia. Terapiassa annan myös kotitehtäviä, joiden tavoitteena on palvella asioiden havainnoimisessa sekä työstämisessä. Kotitehtävät rytmittyvät terapiaprosessissa oman jaksamisesi mukaisesti.
Ihmisenä ja ammattilaisena olen positiivinen, rauhallinen, helposti lähestyttävä ja myötätuntoinen, mutta myös lempeästi suora. Oman työni tueksi itselläni on säännöllinen työnohjaus.
Ennen terapian aloittamista voimme sopia tutustumiskäynnin, jotta sinulla on luottavainen olo sen suhteen, kenen kanssa olet työskentelemässä. Luottamuksellisen suhteen rakentuminen on terapian ensisijainen edellytys. Terapeuttina ja psykologina teen parhaani, jotta sinä asiakkaana saat apua sinua haastaviin asioihin ja työvälineitä myös jatkoa ajatellen.
Terapia-aikoja voi kysyä sähköpostin kautta. Terapia voidaan toteuttaa osittain kelan tukemana (sinulla on päätös kuntoutuspsykoterapiasta), työyhteisön tarjoamana lyhytpsykoterapiana tai itsemaksaen sovitun ajanjakson.
Anvisningar för tidsbokning
Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.
Peruutukset: Psykoterapiakäynneissä aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.
Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.
Specialområde och speicalkompetens
- Korttidsterapi
- Företagspsykolog
- Psykoterapi
- Terapeuter
- Specialkompetens inom psykoterapi
Intresseområden
- Arbetsvälbefinnande
- Problem på arbetsplatsen
- Sömnproblem
- Depression
- Arbetsförmåga
Utbildning och titel
- Företagshälsovårdspsykolog
- Arbetsledare
- Psykoterapeut
Språkkunskap
- finska, modersmål
Tjänster
- Arbetshandledning för chefer (individuellt eller i grupp)
- Förebyggande av mobbning och trakasserier
- Kognitiv beteendeterapi, psykoterapi
- Individuell terapi
- Korttidsterapi, privat kund
- Mindfulness- eller avslappningsrådgivning
- Korttidspsykoterapi, privat kund
- Korttidspsykoterapi, företagshälsovård
- Självriskandel för FPA ersatt rehabiliterande psykoterapi
Verksamhetsställen
Priser
Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida
- Självriskandel för FPA ersatt rehabiliterande psykoterapi
Prisberäkning 40.20 € (*40.20 €) - Kognitiv beteendeterapi, psykoterapi
Prisberäkning 101.80 € (*101.80 €) - Individuell terapi
Prisberäkning 101.80 € (*101.80 €) - Korttidsterapi, privat kund
Prisberäkning 101.80 € (*101.80 €) - Korttidspsykoterapi, privat kund
Prisberäkning 101.80 € (*101.80 €)
Ta kontakt
Du kan lämna en kontaktbegäran till en expert. Skriv inte konfidentiella patientuppgifter i meddelandet.