Anu Harjumaaskola
Tervetuloa vastaanotolle!
Olen toiminut työterveyshuollossa vuodesta 2000 lähtien. Minulla on ammatillista taustaa myös kuntoutus- ja ammatinvalintapsykologian alalla sekä projektinhallinnassa. Työn maailma on mielestäni loputtoman kiinnostava. Työn ja terveyden rajapinnat inspiroivat minua.
Palveluitani ovat esihenkilöiden sekä johdon tuki ja konsultointi, valmennus sekä työyhteisöjen kehittäminen ja kehittämistyön fasilitointi. Työnohjaan työntekijöitä, työpareja ja ryhmiä. Ammatillisiin pätevyyksiini kuuluvat lisäksi prosessikonsultaatio ja kriisityö. Yksilöitä tuen elämän- ja työtilanteiden sekä terveydentilan muutoskohdissa myös yksityisvastaanotoilla. Toteutan kaikkia työterveyspsykologin lakisääteisiä palveluita, esim. työterveystarkastukset ja työpaikkaselvitykset.
Työotteeni on voimavarakeskeinen. Luotan avoimen dialogin ja reflektion voimaan. Asetun vahvasti ja empaattisesti vuorovaikutukseen ja tiedän, että viisaus löytyy vuorovaikutuksesta.
Harrastan järjestötoimintaa, kirjoittamista ja parisuhdekurssien ohjaamista. Mielelläni konsultoin myös pariskuntia suhdekysymyksissä. Tunnistan vähemmistöstressi-ilmiön ja siksi lupaan, että vastaanottoni on turvallinen tila.
Specialområde och speicalkompetens
- Företagspsykolog
- krisarbet
- Kompetens inom företagshälsovård
Intresseområden
- Arbetsförmåga
- Arbetsvälbefinnande
- Krisarbete/debriefing
- Problem på arbetsplatsen
- Arbetshandledning
Utbildning och titel
- Psykologi
- Företagshälsovårdspsykolog
- Arbetspsykolog
- Arbetsledare
Språkkunskap
- finska, modersmål
- engelska, flytande
Tjänster
- Arbetshandledning för chefer (individuellt eller i grupp)
- Arbetsplatsutredning
- Trauma- och krisbehandling
- Coaching
- Mental hälsa sparrningar
- Mielen vuosihuolto työterveysasiakkaille