Toimin Kuopion Mehiläisessä sekä toiminta- että ravitsemusterapeuttina.
Olen valmistunut toimintaterapeutiksi 2007 ja tarjoan asiakkaille käden kuntoutusta, kuten mobilisaation ohjausta ja käsiterapiaa sekä ranteen – ja sormien alueen lastoitusta. Lastoitusta käytetään usein käsileikkausten jälkeen, käsivamman konservatiiviseen hoitoon tai nivelrikon aiheuttaman virheasennon ehkäisemiseksi. Lisäksi ohjaan arpihoitoja sekä tunnon karaisua ja uudelleen koulutusta hermovamman jälkeen.
Ravitsemusterapeutiksi olen valmistunut 2021 ja minulla on työterveyshuollon erikoispätevyys. Tarjoan asiakkaille neuvoja ja tukea painonhallinnassa, apua sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn ja hoitoon sekä suolistovaivojen hoitamiseksi ruokavalion keinoin. Otan vastaan myös lapsiasiakkaita ja minulla on kuntoutuspuolen kokemusta muun muassa aistiyliherkkyyden aiheuttamista syömishaasteista.
Varatessasi aikaa huolehdithan, että varauksesi kohdistuu oikein toimintaterapeutin tai ravitsemusterapeutin vastaanottoajoille.
Anvisningar för tidsbokning
Laitathan tulosyyn lyhyesti ajanvaraukseen!
Peruskäynti 60 min ajanvaraus, laskutetaan käytetyn ajan mukaan.
Vastaanottokäynnin hintaan lisätään aina materiaalikustannukset, jotka vaihtelevat lastasta riippuen.
Specialområde och speicalkompetens
- Näringsterapi
- Ergoterapi
Utbildning och titel
- Legitimerad dietist
Språkkunskap
- finska, modersmål
- engelska, flytande
Tjänster
- Näringsterapi
- Toimintaterapia
Verksamhetsställen
Priser
Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida
- Näringsterapi
Prisberäkning 142.15 € (*142.15 €)