André Heikius on kokenut painonhallintalääkäri, jonka erityisosaamisalueita ovat ylipainon ja lihavuuden hoito, turvallinen painonpudotus sekä pysyvä painonhallinta. Hän toimii vastuulääkärinä Mehiläinen NEO Painonhallintaklinikalla, ja pitää vastaanottoa Turussa. Heikius toimii Suomen Lihavuuslääkäriyhdistys ry:n toiminnanjohtajana, ja lihavuuden hoidon asiantuntijana useassa yhteydessä. Heikius toimii aktiivisesti painonhallinnan hoitojen, koulutusten ja konsultoinnin saralla Pohjoismaissa, ja osallistuu säännöllisesti alan kongresseihin.
Painonhallintalääkärin vastaanotolla saat kattavan ylipainon ja lihavuuden hoitoarvion. Painonhallintalääkärin vastaanotolle voi hakeutua esimerkiksi silloin, jos on ylipainoa ja oma terveys, jaksaminen tai paino askarruttaa. Vastaanotolla kartoitetaan potilaan tilanne elintapa- ja terveysnäkökulmasta, ja potilas saa yksilöllisiä hoito-ohjeita ja tukea painonpudotukseen elämäntilanteeseen sopien.
Nykyään lihavuuteen on olemassa myös lääkehoitoa, joka yhdistetään elintapamuutoksiin. Lihavuuden hoidon lääkkeet tukevat laihdutusta muun muassa vähentämällä näläntunnetta ja syömisestä saatavaa palkintoa.
Painonhallintalääkäriltä voi saada lähetteen Mehiläinen NEO:n painonpudotuksen hoito-ohjelmiin. Painonhallintaklinikalla toimii moniammatillinen tiimi, jossa painonhallintaan perehtynyt lääkäri, psykologi ja ravitsemusterapeutti toimivat yhdessä potilaan hoidossa.
Anvisningar för tidsbokning
Hoidan vastaanotollani infektiopotilaita.
Ensimmäisellä vastaanottokerralla suosittelemme varaamaan 60 minuutin ajan.
Specialområde och speicalkompetens
- Allmänläkare
Intresseområden
- Viktkontroll
- övervikt
- Bantning
- fetma
- bantning
Utbildning och titel
- Ansvarig läkare
Språkkunskap
- finska, modersmål
- svenska, modersmål
- engelska, arbetsspråk
Tjänster
- Allmänläkarbesök högst 30 minuter.
- Allmänläkarbesök högst 45 minuter.
- Mottagningsbesök hos allmänläkare, högst 60 min.
Verksamhetsställen
Priser
Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida
- Allmänläkarbesök högst 30 minuter.
Prisberäkning 167.80 € (*159.80 €) - Allmänläkarbesök högst 45 minuter.
Prisberäkning 227.80 € (*219.80 €) - Mottagningsbesök hos allmänläkare, högst 60 min.
Prisberäkning 276.80 € (*268.80 €)