HomeHome
Ajanvaraus
FI

Ajanvaraus

Haku

Valikko

Lastenlääkärinä ja tutkijana tärkeiden kysymysten äärellä

Päätin jo lapsena, että minusta tulee lastenlääkäri. En ole joutunut kyseenalaistamaan päätöstäni missään vaiheessa, sillä olen pitänyt työstä alusta lähtien. Jo opiskellessa vahvistui tunne, että tämä työ on minun juttuni. Lapset elävät hetkessä ja ovat rehellisiä – siksi lapsipotilailta saakin usein välittömän palautteen. Nämä lasten ominaisuudet tekevät työstäni mielenkiintoista.

Lastenlääkärin työn lisäksi toimin tutkijana. Tutkimustyössä pyritään selvittämään ilmiöitä perinpohjaisesti ja osoittamaan yhteyksiä asioiden välillä. Tutkimustyössä pääsen myös opettamaan, ja siitä on hyötyä lääkärinä esimerkiksi diagnoosien selventämisessä lapsille ja heidän vanhemmilleen. Toisaalta tutkijana koen, että potilaat ja perheet ohjaavat minua tutkimuksen kannalta tärkeiden kysymysten äärelle. Täten työnkuvat täydentävät toisiaan.

Itselläni on kaksi lasta, 9-vuotias tytär ja 6-vuotias poika. Uskon, että äitinä oleminen auttaa minua lastenlääkärin työssäni. Ymmärrän vanhempien huolen lapsesta, sillä tiedän, millaista on, kun oma lapsi sairastuu. Olen myös kokenut sen, miten lääkärissä käynti voi tuoda nopeasti mielenrauhan, kun huoli tulee kuulluksi ja siihen vastataan. Perheenäitinä tunnistan lapsiperheiden käytännön haasteet lapsen sairastuessa ja pyrin myös hoitamaan kokonaisvaltaisesti huomioiden perheen arjen.

Minulle on tärkeää tietää, miten lapset voivat sen jälkeenkin, kun he lähtevät vastaanotoltani. Se on myös lääkärinä ammatillisen kehityksen kannalta olennaista.

Moni lapsi tulee ensimmäistä kertaa vastaanotolle pelokkaana, taustalla voi olla jännitys tai muistoja siitä, että lääkärissä käyminen on kivuliasta. Siksi haluan rakentaa ensi hetkistä alkaen luottamuksen välillemme. Kiireetön vastaanotto, jolloin lapsi voi rauhassa tutustua uuteen ympäristöön, on lastenlääkärin työssä olennaista. Jos lapsella on pehmolelu mukana vastaanotolla, tutkimme usein ensiksi sitä. Kun lapsi näkee, mitä tulee tapahtumaan, pelko saattaa kadota. Lasta on tärkeää kehua vastaanoton päätteeksi, kun hän on ylittänyt pelkonsa ja rohkaistunut.

Vastaanottoni onnistuu suomen lisäksi englanniksi, ruotsiksi, ranskaksi, espanjaksi ja arabiaksi. Olen asunut lapsena monessa maassa, joten minun on helppo samaistua perheisiin, jotka ovat muuttaneet Suomeen tai palanneet tänne takaisin ulkomailla asumisen jälkeen. Kieli vaihtuu vastaanotollani tarvittaessa lennosta. Se, että lapsi ja vanhemmat voivat kommunikoida lääkärin kanssa tutulla kielellä, tuo perheelle myös turvallisuuden tunnetta.

Lempimuumihahmoni?


Lempihahmoni on Muumipappa, sillä hänessä yhdistyy tutkija ja seikkailija. Arvostan hänen luonteessaan pitkäjänteisyyttä, luovuutta ja tunnollisuutta. Tein sattumoisin muumien luonnetestin, jonka mukaan muistutan luonteeltani eniten Muumipappaa.

Blogitekstin kirjoittaja on Mehiläisen terveydenhuollon ja lastentautien erikoislääkäri Laura Madanat-Harjuoja.

Lue lisää

Vaikka oireet eivät ole vakavia vanhemman huoli on silti todellinen

Minun vastaanotollani ei kenenkään tarvitse pelätä

Lääkärikäynnillä lapsi on tähti

Hyvä lääkäri kuuntelee ja kuulee

Lapsi saa monipuolisesta urheilusta lahjaksi liikunnallisen elämäntavan

Borrelioosi pitää hoitaa, mutta punkkeja ei kannata pelätä

Nuorikin voi rasittua liikaa - perheen pelisäännöistä apua

Luottamus rakentuu ensikohtaamisesta lähtien

Muumit ja Mehiläinen yhteistyöhön