HomeHome
Ajanvaraus
FI

Ajanvaraus

Haku

Valikko

Erolta voi välttyä

Parisuhteen loppuminen, ero toisesta, on hyvin harvoin helppo asia. Ei edes silloin, jos suhteella ei käytännössä ole jatkomahdollisuuksia. Uskon, että merkittävä osa eroista olisi vältettävissä, jos apua haetaan ajoissa – myös tilanteissa, jotka tuntuvat aivan mahdottomilta enää ratkoa. Ero ei ole ainoa mahdollisuus.

Puolet avo- ja avioliitoista päättyy eroon

Väestöliiton* tutkimusten mukaan noin puolet suomalaisista avio- ja avoliitoista purkautuu. Tämä on harmillista, sillä elämme kuitenkin hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa ihmisistä pyritään pitämään hyvää huolta. Erojen määrä on hätkähdyttävän suuri suhteessa muuhun hyvinvointiin.

Onko niin, että erojen suuri määrä tulee hyväksyä eräänlaisena vakiona vuodesta toiseen? Sitä se on ollut 1990-alusta lähtien, jolloin uusi avioliittolaki astui voimaan. Jos liitto kestää noin ensimmäiset 10 vuotta lasten syntymästä, sillä on hyvät mahdollisuudet kestää aina toisen kuolemaan asti. Tämän johdosta kaikenlainen tuki parille juurikin ensimmäisten vuosien aikana on hyvin tärkeätä.

Ero jättää aina jälkensä yksilön sisäiseen maailmaan. Jos lapset ovat mukana erotilanteessa, inhimilliset koettelemukset voivat olla erityisen vaikeita, sen lisäksi käytännön järjestelyt voivat olla ongelmallisia. Ja ilman lapsiakin, ero toisesta voi olla hyvin traumaattinen kokemus.

Lue lisää: 5 vinkkiä parisuhteen hyvinvointiin

Pettäminen ei ole yleisin eron syy

Erojen takana olevat syyt ovat melko samankaltaisia parista riippumatta. Pari kadottaa jossain vaiheessa tunneyhteytensä. Vastuu toisesta ja luottamus toiseen katoavat. Jotkut puhuvat intohimon loppumisesta. Tulee tunne, että ollaan kämppiksiä.

Lapsiperheen arki yhdistettynä jommankumman tai molempien kovaan työkuormitukseen on hyvin vaikea yhdistelmä. Pari muuttuu toistensa ”opponenteiksi, jos parisuhteen osapuolet eivät ole enää yhdessä tunnetasolla. Ulkopuolelta tuleva kuormitus silloin voi hajottaa liiton.

Yleinen uskomus on, että pettäminen olisi ensisijainen syy eroon. Tietoon tulleista pettämisistä tutkimusten mukaan kuitenkin vain noin 10 % ensisijaisesti on eron syynä, vaikka pettäminen yleensä kovan kriisin saakin aikaiseksi suhteessa. Käytännössä arkiset asiat ovat useimmiten lopulta erojen takana.

Työelämän paineet parisuhteille ovat kovat, mutta merkittävää roolia turhaan kuormitukseen näyttelee myös se, miten lapsiperheet tänä päivänä kokevat ”hyvän elämän vaatimukset”. Erilaisten harrastusten ja aktiviteettien määrä on usein liian iso suhteessa aikaan. Vähempi olisi tässä paljon parempi. Tämän kuormituksen määrä näyttää kasvaneen viimeisten vuosien aikana. Ikävuosien näkökulmasta tarkasteltuna noin 40 vuotiaat eroavat eniten.

Parisuhdekriisin ja eron voi välttää

Kokemukseni mukaan pettämisistä, epäluottamuksesta, vihanpidosta, jatkuvien riitojen noidankehästä ja muista parisuhdekriisiin tyypillisesti kuuluvista asioista voi päästä eroon. Apua kannattaa hakea – mitä aiemmin sen parempi. Myös tilanteissa joissa tuntuu, ettei mitään olisi enää tehtävissä.

Olen sitä mieltä, että merkittävä osa eroista olisi estettävissä. Ongelma on erityisesti se, että usein samat vaikeudet ovat mukana vielä seuraavissakin parisuhteissa. Terapiaan käytetty aika ja investointi ei ole hukkaan heitettyä. Parhaimmillaan pari- ja seksuaaliterapia parisuhteen pelastamisen avaa yksilötasollakin sisäisen hienon löytöretken. Elämän laatu paranee kaikilla mittareilla.

Hyvän parisuhteen perustana on arvostus ja luottamus toiseen. Sen päällä on oltava yhteinen näkemys tulevaisuudesta, molemmat odottavat siltä samoja asioita. Päivittäin toista tulisi huomioida kosketuksilla, rohkaisuilla ja katseilla sekä myönteisellä yhteisellä uskolla tulevaisuuteen!

* Lähde: Väestöliiton barometri 2013

Jouni Pölönen

Blogitekstin on kirjoittanut parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Jouni Pölönen.

Lue lisää:

Rakastuminen vs. eroaminen - 5 kysymystä ja vastausta

Miten riidellä parisuhteessa oikein?

Jatka keskustelua blogin aiheesta Mehiläisen Twitterissä, Facebookissa ja LinkedInissä!