Jukka Aho

OMT-Fysioterapeutti
Asiakasarvio 9.3
24kk keskiarvo, kun vastauksia yli 25 kpl
Erittäin asiantuntevaa, ystävällistä ja kuuntelevaa palvelua. Myös potilaan jännitys hävisi rennossa ilmapiirissä.

Tervetuloa vastaanotolle joko paikan päälle tai digi-/etävastaanottona!

Olen OMT-erikoistumisopinnot suorittanut fysioterapeutti, jonka mielenkiinto kohdistuu monipuolisesti erilaisten tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen hoitoon. Erityisen syvällistä osaamista minulla etenkin jännekipujen ja polvi- sekä olkapäävaivojen ja selän ja niskan ongelmien hoidossa. Työssäni pyrin kuuntelemaan sinua ja selvittämään ongelmaan vaikuttavia tekijöitä mahdollisimman monipuolisesti ja huolellisesti. Tavoitteenani on, että jokaisen yksilölliset toiveet ja tavoitteet otetaan huomioon. Vastaanotollani tapaan sekä akuutteja että pitempään oireilleita kaikenikäisiä potilaita. Lisäksi tapaturmien tai leikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen hakeutuvat ovat tyypillinen näky vastaanotollani.

Erilaisten alaraajavaivojen hoitamisen lisäksi olen kerännyt erikoisosaamista etenkin pitkittyneen kivun sekä jännekipujen tutkimisesta ja hoidosta. Jänneongelmien osalta tyypillisimpiä ovat mm. pakaran jännekipu, akillesjännekipu, hyppääjän polvi, tenniskyynärpää ja plantaarifaskiitti, mutta myös muiden jänteiden, kuten olkapään tai takareiden, kuntoutus on tuttua. Pitkittyneen kivun merkeissä taas tapaan paljon esimerkiksi alaselkä- ja niskakipuisia. Näiden ohella olen bloginkin kautta ehtinyt perehtymään erilaisten hermo- ja neurodynaamisten oireiden (puutuminen, pistely, lihasheikkous), nivelrikon, niskaperäisen päänsäryn, huimauksen sekä erilaisten hermoston herkistymisen aiheuttamien oireiden hoitoon.

Urheilun saralla olen ollut pitkään mukana sekä pelaajana että valmentajana etenkin koripallossa. Olen toiminut fysioterapeuttina nuorten korismaajoukkueissa sekä naisten jääkiekkomaajoukkueessa ja Mäkelänrinteen urheilulukiossa valmentajana usean vuoden ajan.

Omiin harrastuksiini kuuluu koripallon pelaaminen ja urheilun seuraaminen monipuolisesti, tämän lisäksi pidän parin muun kollegan kanssa blogia osoitteessa www.mindthemovement.net . Olen myös ollut mukana jännekipujen omatoimiseen hoitoon tähtäävän nettivalmennuksen sekä ammattilaisille suunnatun koulutuksen luonnissa.

Ajanvarausohje

Mikäli olette saaneet lääkäriltä lähetteen fysioterapiaan (eli "Tutkimus- ja hoitomääräys fysioterapiaan") ja maksatte vastaanoton itse tai vakuutusyhtiö maksaa sen puolestanne, on fysioterapialähete hyvä ottaa mukaan ensimmäiselle vastaanotolle. Lähete on edellytys mm. kelakorvaukselle ja vakuutusyhtiön laskutukselle. Jos sinulla on kotonasi tulevaan käyntiisi liittyviä magneetti-, röntgen- tai muiden tutkimusten ja lääkäreiden lausuntoja ne voi ottaa mukaan, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Vastaanotolle ei ole pakollista ottaa mukaan urheilu- tai erityisvarustusta. Kaikki potilaat ovat tervetulleita vastaanotolle!

Erikoisalat ja erikoispätevyydet

  • Ortopedinen manuaalinen terapia
  • Urheilu Mehiläinen
  • Fysioterapia

Kiinnostuksen kohteet

  • Polvivaivat ja -vammat
  • Olkapäävaivat ja -vammat
  • Selkävaivat ja -vammat
  • Niska- ja hartiaseudun vaivat
  • Nilkan ja jalkaterän vaivat ja vammat

Tutkinnot

  • Fysioterapeutti
  • OMT-fysioterapeutti
  • Urheilufysioterapeutti

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • englanti, työkieli

Palvelut

  • Akillesjänteen tulehdus, peritendiniitti­
  • Akillesjänteen rappeuma­
  • Akillesjänteen repeämä­
  • Manuaalinen terapia
  • OMT-fysioterapia
  • Terapeuttinen harjoittelu
  • Kivunhoito
  • Kinesioteippaus
  • Alaraaja-analyysi
  • OMT-fysioterapiakäynti enintään 30 minuuttia
  • OMT-fysioterapiakäynti enintään 45 minuuttia
  • OMT-fysioterapiakäynti enintään 60 minuuttia
  • Koulutukset ja luennot
  • Urheilufysioterapia
  • Urheilu Mehiläinen

Toimipisteet

Mehiläinen Espoo Leppävaara
Hevosenkenkä 3, Panorama Tower
Avoinna tänään
08:00 - 16:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
Mehiläinen Helsinki Ympyrätalo
Siltasaarenkatu 18 A
Avoinna tänään
08:00 - 16:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
Mehiläinen Vantaa Myyrmäki
Liesikuja 5
Avoinna tänään
08:00 - 16:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärinpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • OMT-fysioterapiakäynti enintään 45 minuuttia
    Hinta-arvio 108.20 € (*102.20 €)
  • OMT-fysioterapiakäynti enintään 60 minuuttia
    Hinta-arvio 131.20 € (*123.20 €)
heinäkuu 2021viikko 30