Tuuli Salovuori

Yleislääketieteen erikoislääkäri

Olen liikuntaan keskittynyt yleislääketieteen erikoislääkäri. Vastaanotollani Urheilu Mehiläisessä autan urheiluun, liikkumiseen ja elämäntapoihin liittyvissä kysymyksissä.

Tuki- ja liikuntaelimistön oireilun ratkominen on vahvuusaluettani. Lisäksi minulla on laaja kokemus mielenhyvinvoinnin tukemisesta ja uusien elämäntapojen rakentamisesta. Olen vahvistanut osaamistani liikuntalääketieteen, liikuntapsykologian ja hyvinvointivalmennuksen opinnoilla Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, josta valmistuin 2022.

Kohtaan sinut kuunnellen ja tutustun tilanteeseesi kattavasti. Pysähtyminen ja kuuntelun taito ovat mielestäni erityisen tärkeitä onnistuneen kohtaamisen kannalta, ja olenkin saanut kiitosta empaattisesta ja kokonaisvaltaisesta työotteestani. Saat vastaanotoltani ratkaisukeskeisen suunnitelman tukemaan terveyttäsi ja toimintakykyäsi. Oma päälajini on kouluratsastus, jonka rinnalla olen harrastanut laajalti eri oheislajeja mm. polkujuoksua ja harrastesählyä.

Tervetuloa vastaanotolleni!

Ajanvarausohje

Hoidan vastaanotollani infektiopotilaita.

Työterveyden asiakkaat ainoastaan erikoislääkärikonsultaatioiden kautta, ennen ajanvarausta selvitäthän erikoislääkärikäyntien laskutuksen oman työterveystiimisi kanssa.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Yleislääketieteen erik.lääkäri
  • Yleislääkäri
  • Urheilu Mehiläinen

Kiinnostuksen kohteet

  • Yleislääketiede
  • Tuki- ja liikuntaelinongelmat
  • Psyykkinen jaksaminen
  • Elämäntapamuutos (liikunta ja laihduttaminen)

Tutkinnot

  • Erikoislääkäri

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • englanti, sujuva

Palvelut

  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 10 minuuttia
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 60 minuuttia
  • Urheilu Mehiläinen

Toimipisteet

Mehiläinen Lahti
Sibeliuksenkatu 6 C
Avoinna tänään
07:15 - 20:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 10 minuuttia
    Hinta-arvio 82.80 € (*74.80 €)
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
    Hinta-arvio 127.80 € (*119.80 €)
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
    Hinta-arvio 167.80 € (*159.80 €)
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
    Hinta-arvio 202.80 € (*194.80 €)
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 60 minuuttia
    Hinta-arvio 232.80 € (*224.80 €)