Teemu Helkamaa
Hei, tervetuloa vastaanotolleni.
Erityisosaamisalueitani ovat nivelrikko, nivelten kulumasairaudet, lonkan ja polven tekonivelkirurgia, lonkan ja polven alueen vammojen jälkitilat sekä niihin liittyvät ongelmat. Teen myös vaativaa tekonivelkirurgiaa ja uusintaleikkauksia tarvitsevien potilaiden jatkohoitoarvioita. Pelkästään tekonivelkirurgiasta minulla useamman tuhannen leikkauksen ja tyytyväisen potilaan referenssit sekä Mehiläisestä että HYKS:n Tekonivelyksiköstä.
Toisena mielenkiinnon kohteena kaikenlaisten tapaturmien diagnostiikka ja hoito (myös leikkaushoito jännevammoista murtumiin mm. solisluu-, ranne-, sormi-, lonkka-, polvi/sääri- ja nilkkamurtumat).
Nivelpistot onnistuvat normaali vastaanottokäynnillä eli näille ei tarvitse varata erikseen aikaa.
Hoidan myös lapsipotilaita.
Olen valmistunut lääkäriksi Helsingin yliopistolta 2004. Väittelin Lääketieteen tohtoriksi 2009. Ortopedian ja traumatologian erikoislääkärin tutkinto 2013 ja Hallinnon erityispätevyys 2014. Olen toiminut lisäksi erilaisissa luottamustehtävissä mm. Suomen Ortopedi Yhdistyksen (SOY) hallituksessa 2015-2019 sekä toimin edelleen Sosiaali- ja Terveysministeriön (STM) nimittämänä lääkäriasiantuntijana Tapaturma-asian korvauslautakunnassa (TAKO). Asiantuntijalääkärin työtä teen Tapaturmavakuutuskeskuksessa (TVK) sekä Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnassa (Liipo). Osastonylilääkärinä toimin tällä hetkellä HUS:ssa Porvoon sairaalassa.
Lue lisää:
Lonkan tekonivelleikkauksessa kipu jää leikkauspöydälle
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
MD University of Helsinki, 2004, PhD University of Helsinki 2009, Specialist in Orthopedics and Traumatology 2013, Board member of the Finnish Orthopedic Association between 2015 and 2019. My specialties / areas of interests are: degenerative joint problems, osteoarthrosis, joint replacement surgery (knee and hip), fractures (clavicle, distal radius, femur, knee, ankle), ligament and tendon injuries. I´ll do joint injections during normal outpatient visits (20min). Children and adolescents are also warmly welcome!
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Ortopedia ja traumatologia
- Tapaturmapäivystys
- Hallinnon pätevyys
Kiinnostuksen kohteet
- Tekonivelkirurgia
- Tapaturmat
- Polvivaivat ja -vammat
- Lonkkavaivat ja -vammat
- Nivelsairaudet
Tutkinnot
- Erikoislääkäri
- Vastaava lääkäri
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- englanti, sujuva
Palvelut
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 10 minuuttia
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
- E- lausunto
- Polven tekonivelleikkaus, arthroplastia
- Lonkan tekonivelleikkaus, arthroplastia coxae
- Tapaturmapäivystys, Töölö
- Tapaturmat
- Erikoislääkärin vastaanotto, lauantai, enintään 20 min
- Erikoislääkärin vastaanotto, lauantai, enintään 30 min
- Erikoislääkärin vastaanotto, sunnuntai, enintään 20 min
- Erikoislääkärin vastaanotto, sunnuntai, enintään 30 min
- Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 10 min
- Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 20 min
- Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 30 min
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 10 min
Hinta-arvio 111.8 € (*99.8 €) - Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
Hinta-arvio 160.8 € (*148.8 €) - Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 20 min
Hinta-arvio 160.8 € (*148.8 €) - Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
Hinta-arvio 185.8 € (*173.8 €) - Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 30 min
Hinta-arvio 185.8 € (*173.8 €) - Erikoislääkärin vastaanotto, lauantai, enintään 20 min
Hinta-arvio 207.8 € (*195.8 €) - Erikoislääkärin vastaanotto, sunnuntai, enintään 20 min
Hinta-arvio 251.8 € (*235.8 €) - Erikoislääkärin vastaanotto, lauantai, enintään 30 min
Hinta-arvio 278.8 € (*266.8 €) - Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
Hinta-arvio 305.8 € (*293.8 €) - Erikoislääkärin vastaanotto, sunnuntai, enintään 30 min
Hinta-arvio 338.8 € (*322.8 €)