Tarja Puumala
Olen valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi ja tohtoriksi v.2000 ja neurologian erikoislääkäriksi v. 2007.
Olen perehtynyt laaja-alaisesti neurologian eri osa-alueiden diagnostiikkaan ja hoitamiseen: esim. päänsärky, epilepsia, aivoverenkiertohäiriöt ja liikehäiriöt. Olen kiinnostunut mm. neurodegenetiivisistä sairauksista, joihin kuuluvat esim. Parkinsonin tauti ja muistisairaudet. Erityinen kiinnostuksen kohteeni on vaikeahoitoinen epilepsia. Botuliinitoksiinihoitoja annan mm. krooniseen migreeniin ja dystonioihin. Pyrin hoitamaan potilaitani kokonaisvaltaisesti ja pidän yllä ammattitaitoani osallistumalla säännöllisesti neurologian koti- ja ulkomaisiin koulutuksiin.
Tervetuloa vastaanotolleni!
Ajanvarausohje
En hoida vastaanotollani infektiopotilaita.
Pidän yleisneurologista vastaanottoa.Hoidan epilepsiapotilaita myös vaikeahoitoista aikuisten epilepsiaa.
Lisäksi hoidan aivoverenkiertohäiriö-, päänsärkypotilaita -muistihäiriöpotilaita sekä Parkinsonin potilaita.
Teen neurologisia ajokyky - ja työkykyarvioita.
Vastaanotolle tulessa tulee ottaa mukaan vanhat sairauskertomuskopiot, aikaisemmat kuvantamisen lausunnot sekä kuvat ja KNF-tutkimusten tulokset mikäli tutkimuksia on tehty.
Hoidan vastaanotolla yli 16 vuotiaita.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Neurologia
Kiinnostuksen kohteet
- Päänsärky
- Parkinsonin tauti
- Muistiongelmat
- Epilepsia
- Aivoverenkiertosairaudet
Tutkinnot
- Erikoislääkäri
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- ruotsi, työkieli
- englanti, työkieli
Palvelut
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 60 minuuttia
- Botuliini pistoshoito
- Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 30 min
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
Hinta-arvio 222.8 € (*210.8 €) - Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 30 min
Hinta-arvio 222.8 € (*210.8 €) - Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
Hinta-arvio 250.8 € (*238.8 €) - Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 60 minuuttia
Hinta-arvio 280.8 € (*268.8 €)