Toimin vastaavana fysioterapeuttina Fysios Mehiläinen Vantaa Tikkurilassa ja Mehiläinen Vantaan lääkärikeskuksissa.
Olen sertifioitu urheilufysioterapeutti. Toinen erikoisosaamisalani on äitiysfysioterapia. Kokemukseni painottuu tuki- ja liikuntaelinten fysioterapiaan. Hoidan pääasiassa selkä-, lonkka-, polvi- ja nilkkaongelmia. Työskentelen suurimmaksi osaksi työikäisten asiakkaiden, nuorten urheilijoiden sekä aktiivikuntoilijoiden parissa. Asiakkaat kuvaavat minua lempeäksi, mutta jämäkäksi.
Voimistelu on kuulunut elämääni aina. Olen kasvanut maajoukkuevoimistelijasta valmentajaksi, kouluttanut joukkuevoimistelun tuomariksi ja lopulta myös urheilufysioterapeutiksi. Erityisosaamistani ovat etenkin vammaherkkyyden vähentäminen, hoito sekä kuntoutus. Olen kiinnostunut naisurheilijan erityispiirteistä ja kehittänyt asiantuntemustani tällä osa-alueella.
Äitiysfysioterapian asiantuntijana voin tukea terveyttä ja hyvinvointia raskausaikana erilaisin käsittelyin, omaharjoittein sekä tietoisuutta lisäten. Synnytyksen jälkeen olen apuna kehon palautumisen tukemisessa ja aktiiviseen liikkumiseen palaamisessa. Mm. vatsalihasten erkauman kuntoutus, sektioarpikäsittelyt sekä lantionpohjan ongelmat kuuluvat osaamisalueeseeni.
Tervetuloa vastaanotolle!
Ajanvarausohje
Ensikäynnille suosittelen varaamaan 60min ja äitiysfysioterapia ensikäynnille 75min ajan.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Fysioterapia
Kiinnostuksen kohteet
- TULE-fysioterapia
- Urheilu- ja rasitusvammat
- Raskaushieronta
- Raskaus ja synnytys
- Lasten fysioterapia
Tutkinnot
- Fysioterapeutti
- Urheilufysioterapeutti
- Vastaava fysioterapeutti
Kielitaito
- suomi, työkieli
- englanti, äidinkieli
Palvelut
- Lantionpohjan fysioterapia
- Urheilufysioterapia
- Urheilu Mehiläinen
- Äitiysfysioterapia
- Hieronta
- Fysioterapiakäynti
- Raskaushieronta
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Hieronta
Hinta-arvio 54.25-78.25 € (*54.25-78.25 €) - Raskaushieronta
Hinta-arvio 73.25 € (*73.25 €) - Fysioterapiakäynti
Hinta-arvio 74.25-98.25 € (*74.25-98.25 €) - Äitiysfysioterapia
Hinta-arvio 100.25-114.25 € (*100.25-114.25 €)