Hei. Olen Saila. Fysioterapeutti/työfysioterapeutti, Kalevalainen jäsenkorjaaja, Life coach eli ratkaisukeskeinen valmentaja ja FasciaMethod-ohjaaja. Mielenkiintoni kohteena on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kaikki koulutukseni tukevatkin hyvin tätä näkemystä. Fysioterapeutiksi valmistuin vuonna 2001 ja työfysioterapeutiksi vuonna 2009. Osaamistani päivitän säännöllisesti ammatillisilla koulutuksilla (mm. alaraaja, olkapää, selkä).
Alaraaja- ja tukipohjallisasioissa olen palvellut asiakkaita jo toistakymmentä vuotta ja myös leikkausten jälkeinen kuntoutus on tullut tutuksi. Hemmottelevimpina hoitoina mainittakoon ihanasti rentouttava intialainen päähieronta.
Työterveyshuollon puolella pyrkimykseni on ohjata asiakkaitani ergonomisiin ja terveellisiin työtapoihin, jotta työssä ja myös vapaa-ajalla jaksaminen olisi tältä osin mukavalla tasolla.
Toivotan lämpimästi tervetulleiksi kaikenikäiset asiakkaat, yhdessä me selviämme ja tarvittaessa ohjailen kyllä eteen päin eri alojen osaajille.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Fysioterapia
- Työfysioterapia
Kiinnostuksen kohteet
- Yläraajan lihasvammat
- Yläraajan kipuongelmat, nivelvammat ja kasvaimet
- Yksilölliset tukipohjalliset
- Työterveys
- Työperäiset vaivat
Tutkinnot
- Fysioterapeutti
- Työfysioterapeutti
Kielitaito
- suomi, työkieli
Palvelut
- Fysioterapiakäynti
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Fysioterapiakäynti
Hinta-arvio 53.25-83.25 € (*53.25-83.25 €)