Olen lääketieteen lisensiaatti, gynekologiaan erikoistuva lääkäri sekä kliininen seksologi. Suoritan erikoistumistani HUS Naistenklinikalla työskennellen laajalti eri sijoituspisteissä.
Kliiniseksi seksologiksi olen valmistunut Sexpolta keväällä 2022, erityisenä mielenkiintona seksuaalisuus ja lapsettomuus sekä seksuaalisuus raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen.
Vastaanotolleni voi tulla mm. ensikäynnille, gynekologiseen rutiinitarkastukseen, ehkäisyasioissa, kuukautiskiertoon liittyvissä ongelmissa (vuotohäiriöt ja/tai kipu), alkuraskauden ultraäänitutkimukseen, akuutissa gynekologisessa ongelmassa, pientoimenpiteeseen (kierukan tai kapselin asetus/poisto, näytteen- tai koepalan otto), laskeuman tai virtsankarkailun vaivatessa sekä vaihdevuosiasioissa. Raskauden aikana teen myös sikiön painoarvioita, en kuitenkaan tee seulontaultraäänitutkimuksia enkä NIPT-tutkimuksia
Lisäksi vastaanotolleni voi tulla myös vain keskustelemaan seksuaalisuuteen liittyvistä huolista ja murheista missä tahansa elämäntilanteessa. Puoleeni voi kääntyä keskenmenon sattuessa, raskauden aikana ja synnytyksen mietityttäessä sekä synnytyksen jälkeisissä haasteissa.
Vastaanotolleni ovat tervetulleita kaiken ikäiset ihmiset!
Huomaathan, että mikäli gynekologisen huolen lisäksi haluat keskustella seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä, niin varaathan 60min ajan!
I’m also happy to help you in english!
Tervetuloa vastaanotolle!