Olen työskennellyt psykologina yli 20 vuotta työterveyden, kuntoutuksen ja neuropsykologin tehtävissä. Minulla on monipuolinen ja pitkä kokemus aikuisten työ- ja toimintakyvyn arvioinnista. Teen neuropsykologisia tutkimuksia yli 16-vuotiaille neurologisten sairauksien ja vammojen (mm. aivovammat, aivoverenkiertohäiriöt, MS-tauti) aiheuttamien muutosten arvioimiseksi sekä oppimisvaikeuksien ja neuropsykiatristen oireiden arvioimiseksi.
Neuropsykologisessa kuntoutuksessa olen perehtynyt erityisesti neuropsykiatrisiin oirekuviin, kuten ADHD ja autismikirjon häiriö. Lisäksi kokemusta on karttunut aivovammojen ja aivoverenkiertohäiriöiden kuntoutuksesta.
Olen koulutukseltani neuropsykologian erikoispsykologi, jolla on Kelan vaativan lääkinnällisen erityistason kuntouttajapätevyys (VET). Lisäksi olen koulutukseltani työterveyspsykologi, terveyspsykologian erikoispsykologi, ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja valmentaja. Kuntoutuksessa hyödynnän kognitiivisen ja ratkaisukeskeisen työskentelyn periaatteita.
Työskentelyotteeltani olen aktiivinen ja kuunteleva. Kuntoutuksessa haluan rakentaa toimivaa ja tasavertaista yhteistyösuhdetta, jossa kuntoutujana olet oman elämäsi paras asiantuntija.
Yhteydenotot koordinaattorin kautta puh. 010 414 0905 tai sähköpostitse: oulu.terapiaklinikka@mehilainen.fi